FISU-verkosto

FISU-kunnat (Finnish Sustainable Communities) pyrkivät olemaan resurssiviisauden edelläkävijöitä. Verkostossa resurssiviisautta tavoitellaan kunnan, yritysten ja muiden paikallisten toimijoiden yhdessä suunnitteleman tiekartan avulla. Toimijoiden välisen yhteistyön tarkoituksena on tuoda esiin paikalliset vahvuudet ja siten edesauttaa alueen kestävää hyvinvointia sekä lisätä työllisyyttä.

FISU-kuntien päämääränä on olla vuoteen 2050 mennessä hiilineutraaleita, jätteettömiä sekä kestävän kulutuksen toimijoita. Siten huomio kuntien teoissa kiinnittyy muun muassa energian, liikkumisen, ruoan, veden käytön ja materiaalien kulutuksen lähtökohtiin. Verkostossa jaetaan tietoa sekä parhaita käytäntöjä ja kehitetään uusia toimintatapoja resurssiviisauden toteuttamiseksi. Toiminta sai alkunsa Sitran resurssiviisaasta tiekartasta, joka sittemmin laajeni FISU-verkostoksi.

Verkoston palvelukeskuksina toimivat Suomen ympäristökeskus ja Motiva, jotka antavat kunnille muun muassa asiantuntija-apua sekä hoitavat yleistä viestintää. Palvelukeskus myös laskee kaupungeille omat lähtötilanteet kasvihuonepäästöjen, materiaalihäviöiden ja ekologisen jalanjäljen suhteen, joiden pohjalta kunnat voivat alkaa suunnittelemaan toimenpiteitä.

Verkoston toimintaa ohjaa neuvottelukunta, jossa ovat edustettuina Sitra, Motiva, SYKE, Tekes, Kuntaliitto, ympäristöministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö sekä verkostokuntien edustajat. 

Lue lisää: