KJ Kuntajohdon valmennusohjelma

Tarkastettu

Tarjoamme kunnanjohtajille ja kunnan johtoryhmän jäsenille valmennusohjelmassa viimeisintä tietoa ja vertaistukea, kuinka vastata kuntakentän haasteisiin sekä yksilöllisiä valmennusmenetelmiä kehittyä kunnanjohtajana tai johtavana viranhaltijana kunnan johtoryhmässä.

Valmennuksen hyödyt

  1. Kokonaisjohtaminen vahvistuu ja kehittyy.

  2. Kuntien ylimmän viranhaltijajohdon johtamisvalmiudet kasvavat ja työssä jaksaminen paranee. Tämä johtaa parempaan johtamiseen kunnissa ja valmiuksiin uudistaa kuntia.

  3. Yhteistyön rakentamisen valmiudet ammatillisen johdon ja luottamushenkilöjohdon välillä kehittyvät.

  4. Johtajat saavat sekä tietoutta että vertaistukea toimintaansa haastavissa tehtävissä.

  5. Johtajat saavat oman johtajuutensa kehittämisestä ja pätevöitymisestä kertovan Kuntaliiton myöntämän sertifikaatin, jonka kautta myös tietoisuus kuntajohtamisen johdonmukaisesta kehittämisestä lisääntyy paikallisesti ja valtakunnallisesti.

Ohjelma koostuu kuntajohtajien rooliin liittyvistä sisällöllisistä teemoista sekä henkilökohtaiseen johtamisotteeseen liittyvästä valmentautumisesta. Tämä omaan johtamisrooliin liittyvä henkilökohtainen valmentautuminen on läpäisevä teema koko koulutusohjelman tapaamisessa ja jaksoissa. Koulutuksen puitteissa laaditaan myös henkilökohtainen kehittymissuunnitelma sekä toteutetaan oma DiSC® -toimintatyylianalyysi, joka käydään läpi kuntasektorin toimintalofiikan tuntevan kokeneen valmentajan kanssa. Tärkeä osa valmennusohjelmaa on myös vertaistuen saaminen ja antaminen vastaavissa tehtävissä toimivilta kollegoilta.

KJ-ohjelman valmentajina ja alustajina ovat Suomen parhaat asiantuntijat kuntajohtamisen ja -hallinnon alalta. Alustajina käytetään myös monialaisesti yritysmaailman sekä tiedeyhteisön edustajia.