Koulukuljetus

Tarkastettu

Koulukuljetuksiin osallistuu noin 21 prosenttia esi- ja perusopetuksessa olevista oppilaista. Kaikkiaan kuljetuksen piirissä on päivittäin noin 125 000 peruskoululaista (2015).  

Perusopetuslain 32 §:ssä säädetään kunnan velvollisuudesta järjestää oppivelvollisuusikäisille oppilaille maksuton koulukuljetus. Järjestämisvelvollisuus koskee esiopetusoppilaita ja perusopetusta tai lisäopetusta saavia oppilaita, joiden koulumatka on pidempi kuin viisi kilometriä.  Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä avustus. 

Lakivelvoitteen lisäksi kunnat myöntävät kuljetuksia oman harkintansa mukaan. Kuntakohtaisista maksuttoman koulukuljetuksen perusteista on sovittu kunnan kuljetussäännössä tai kuljetusstrategiassa. Niissä on määritelty muun muassa vaaralliseksi luokitellut tieosuudet.  Myöntämisperusteisin vaikuttavat muun muassa kunnan kouluverkko, liikenneyhteydet, kunnan koko.

Kunnalla ei ole velvollisuutta järjestää koulukuljetuksia perusopetukseen valmistavaan opetukseen. Halutessaan kunta voi sen kuitenkin järjestää omalla kustannuksellaan.