Kokousmenettely

Kokouksen julkisuus

Tarkastettu

Valtuuston kokoukset ovat julkisia, jollei kokouksessa käsitellä asiaa tai asiakirjaa, joka on lailla säädetty salassa pidettäväksi tai jollei valtuusto muuten painavan syyn vuoksi jossakin asiassa toisin päätä (kuntalaki 101 §). Yksittäisen asian suljettuun käsittelyyn on siis oltava painava syy, esimerkiksi kunnan edun turvaaminen hankinnassa tai yrityskaupassa.

Yleisölle on järjestettävä mahdollisuus päästä seuraamaan valtuuston julkista kokousta. Kokouksen julkisuus on turvattava pitämällä se paikassa, johon kunnan asukkaat voivat vaivattomasti saapua. Yleensä valtuuston kokouspaikka on sen istuntosali kunnanvirastossa.

Kunnan muiden toimielinten kuin valtuuston kokoukset ovat suljettuja, ellei toimielin päätä pitää kokoustaan julkisena.

Julkisen kokouksen pitäminen tai jonkun asian julkinen käsittely on toimielimen harkinnassa. Julkisen kokouksen järjestämisellä on merkitystä varsinkin silloin, kun käsiteltävänä olevilla asioilla on yleistä mielenkiintoa.

 

Tutustu myös

Julkisuus ja tietosuoja -osio

tags