Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen 2013

Tämä selvitys koskee perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen järjestämistä Manner-Suomen kunnissa vuonna 2013, jolloin Manner-Suomessa on yhteensä 304 kuntaa. Perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelut voi järjestää kunta tai yhteistoiminta-alue.

​​Yhteistoiminta-alueiden vaihtoehtoisia organisointimuotoja ovat kuntayhtymä ja vastuukuntamalli. Vastuukuntamallissa yksi kunta hoitaa tehtäviä sopimuksen nojalla myös muiden kuntien puolesta. Kuntayhtymä on kuntien muodostama yhteenliittymä, jolle kunnat ovat luovuttaneet kunnallisia tehtäviä.

89 kuntaa järjestää perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelut itse. Väestöstä 59 prosenttia asuu näissä kunnissa. Kunnassa sosiaali- ja terveydenhuollosta vastaa yleensä perusturvalautakunta tai sosiaali- ja terveyslautakunta. Lautakunnan toimialaan voi kuulua sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi myös muita tehtäviä. Kunta voi esimerkiksi elinkaarimallin mukaisesti jakaa vastuuta sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävistä myös useammalle toimielimelle.

Yhteistoiminta-alueita on yhteensä 62 ja niissä 215 kuntaa. Väestöstä 41 prosenttia asuu yhteistoiminta-alueilla.  

Perusterveydenhuollosta ja sosiaalipalveluista vastaa 31 kuntayhtymää, joissa on yhteensä 130 jäsen-kuntaa. Kuntayhtymä vastaa perusterveydenhuollon lisäksi kaikista sosiaalipalveluista, sosiaalipalveluista lukuun ottamatta lasten päivähoitoa tai yksittäisistä sosiaalitoimen tehtävistä. Osa kuntayhtymistä vastaa vain perusterveydenhuollosta.  

Vastuukuntamallin mukaisia yhteistoiminta-alueita on 31, ja niissä on mukana yhteensä 85 kuntaa. Vastuukunta vastaa oman kuntansa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä. Vastuukunta vastaa sopimuskuntien puolesta perusterveydenhuollon lisäksi kaikista sosiaalipalveluista, sosiaalipalveluista lukuun ottamatta lasten päivähoitoa tai yksittäisistä sosiaalipalveluista. Osa vastuukunnista vastaa sopimuskuntien puolesta vain perusterveydenhuollosta tai sosiaalipalveluista.

Terveyskeskuksia on yhteensä 151, joista 89 on kuntien, 31 kuntayhtymien ja 31 vastuukuntien terveyskeskuksia. Alle 20 000 asukkaan terveyskeskuksia on 73 ja yli 20 000 asukkaan terveyskeskuksia on 78.   

Tietojen kokoamisessa on käytetty apuna Kuntaliiton verkostoja ja Kuntaliittoon tulleita ilmoituksia hallinnon muutoksista, kuntien ja yhteistoiminta-alueiden päätösasiakirjoja ja internet-sivustoja sekä muita käytössä olleita tietolähteitä. Selvitys ei sisällä lasten päivähoidon ja ympäristöterveydenhuollon hallintoa. 

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista