Kirjanpito: Muita kirjanpidon suosituksia ja julkaisuja

Asfalttikarttellituomioon perustuvien korvauksien käsittely kirjanpidossa

Tarkastettu

Helsingin käräjäoikeus on 28.11.2013 antamissaan tuomiossa velvoittanut vastaajina olevat asfalttialan yritykset suorittamaan kantajina olleille kunnille aiheutuneista vahingoista vahingonkorvausta tuotto- ja viivästyskorkoineen ja oikeudenkäyntikuluja viivästyskorkoineen tuomiosta tarkemmin ilmenevin tavoin. Kaikki vastaajana olevat asfalttialan yritykset ovat ilmoittaneet tyytymättömyytensä tuomioihin, minkä vuoksi tuomiot eivät ole tällä hetkellä lainvoimaisia.  

Varovaisuuden periaate on tilinpäätöksen laadinnassa noudatettava yleisperiaate, jonka mukaan mm. kulut on kirjattava riittävän suurina ja vastaavasti aktivoinnit tehtävä riittävän kriittistä harkintaa käyttäen. Myös tulojen kirjaamisessa on noudatettava varovaisuutta. Varovaisuuden periaatetta on selvennetty kirjanpitolain 3:3.2 §:ssä.

Helsingin käräjäoikeuden tuomioiden lopputulosta ja niihin perustuvia kuntien tuloja ei voida pitää var-mana, koska tuomiot eivät vielä ole lainvoimaisia, ja tällä perusteella kirjauksia (tuloutus, hankintamenon vähennys) ei tässä vaiheessa synny.
 
Jo maksettuja korvauksia tai vielä maksamattomia korvauksia ei ole syytä kirjata tuloslaskelmaan tai hankintamenon vähennykseksi, mikäli ne katsotaan epävarmoiksi. Jos korvaus on maksettu, se on suositeltavaa kokonaisuudessaan (pääoma, tuotto- ja viivästyskorot sekä oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen) kirjata siirtovelkoihin. Maksamatonta korvausta ei tulisi kirjata siirtosaamiseksi.

Viime kädessä kukin kunta tekee kuitenkin oman arvionsa tulojen kirjauskelpoisuudesta.

Tilinpäätöksen liitetiedoissa ja/tai toimintakertomuksessa on suositeltavaa käsitellä ko. asiaa.

Lainvoimaa vailla olevan päätöksen perusteella saatava korvaussumma kannattaa tarjottaessa ottaa vastaan, vaikka siitä mahdollisen palautuksen yhteydessä täytyykin maksaa vastaajalle lain mukaan määräytyvää korkoa. Maksun vastaanottamisella voidaan eliminoida tai ainakin pienentää riskiä tilanteessa, jossa joku vastaajina olevista yhtiöistä tulisi myöhemmin maksukyvyttömäksi.
 
Viimeistään lainvoimaisten tuomioiden jälkeen kuntien on varmistettava, että niiden saamat maksut on suoritettu tuomioiden mukaisesti tuotto- ja viivästyskoroineen. Jo nyt suoritetun korvauksen yhteydessä on perustelua pyytää maksajalta yksityiskohtainen selvitys suoritetun maksun perusteista kuten käytetyistä koroista laskenta-aikoineen, jotta kunta voi verrata sitä omiin laskentaperusteisiinsa.

Lisää aiheesta Kuntaliiton verkkopalvelussa:

tags

Sari Korento

Sari Korento
Sari
Korento
Kehittämispäällikkö
Vastuualueet
  • kirjanpitolautakunnan kuntajaoston sihteeri
  • talouden ohjaus
  • tarkastus
  • sisäinen valvonta
  • riskienhallinta
Puhelinnumero
+358 9 771 2616
Organisaatio