Kuntaliitto on kuntien ja alueiden puolestapuhuja, kehittäjä ja asiantuntija

Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle.​ Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään.

Kuvituskuva.

EU-vaalit ovat kuntavaalit

Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista. EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.

lateral-image-right

Tapahtumat

17.4.

Osallistu tiiviiseen ja informatiiviseen koulutukseen, jossa käsitellään arvonlisäverotuksen yleisiä periaatteita. Päivän aikana syvennytään muun muassa arvonlisäveron perusperiaatteisiin, keskeisiin säännöksiin, verokantoihin ja veron laskentaan. Tutustumme myös vähennysoikeuden ja sen rajoitusten saloihin sekä perehdymme kuntien ja kuntayhtymien erityiskysymyksiin arvonlisäverotuksessa, kuten kuntapalautukseen ja yleishallintoon. Lisäksi pureudumme koulutuspalvelujen ja kiinteistöjen arvonlisäverotukseen sekä arvonlisäveron kirjaamiseen kirjanpidossa. Tule mukaan päivään, joka vahvistaa

17.4.

Tervetuloa Kuntien liikkumisohjelmat -työpajasarjan päätösseminaariin 17.4.2024! Tilaisuuden tavoitteena on tarjota asiantuntijapuheenvuoroja, kokemuksia ja käytännön esimerkkejä kentältä, herättää keskustelua ja antaa mahdollisuuksia ajatusten vaihtamiselle. 

18.4.
Tietoyhteiskunta ja digitalisaatio
Digisumpit

Digisumpit on joka torstai klo 8.30-9.30 pidettävä etätilaisuus kuntien digikehittäjille. Digisumpit on tarkoitettu kuntien osaamisen jakamista ja verkostoitumista varten ja ohjelma suunnitellaan kuntanäkökulmasta. 

Julkaisut

TE-palvelut 2024 -uudistus

Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu työ- ja elinkeinotoimistoilta siirtyy kunnille 1.1.2025. Kuntaliitto tarjoaa neuvoja ja tukea uudistukseen.

lateral-image-left

Kuntien rahoitusjärjestelmän uudistaminen eli rahoitusremppa on käynnistynyt!

Hallitusohjelman kirjauksen mukaan kuntien rahoituksen ja valtionosuusjärjestelmän kokonaisuus uudistetaan vastaamaan kuntien uutta roolia ja sote-uudistuksen voimaantulon sekä TE-uudistuksen jälkeistä tilannetta.

lateral-image-right

Uusimmat asiantuntijasivujen päivitykset

Seuraa meitä ja keskustele kanssamme