Etusivu

Kuntakenttä helpottunut valtionosuuksien palautuksista – kuntatalouden kriisiä se ei ratkaise

Hallitus linjasi budjettiriihessä, että kuntien valtionosuudet kasvavat ensi vuonna 1,1 miljardia euroa. Kuntaliitto muistuttaa, että kuntatalouden ja julkisen talouden tasapainon saavuttamiseksi tarvitaan kuitenkin merkittäviä lisätoimia, joita nyt ei sisällytetty julkisen talouden suunnitelmaan.
lateral-image-left

Budjettiriihessä linjataan historiallisen suuresta kuntien valtionosuuslisäyksestä

Ei liene kovin suurta liioittelua väittää, että budjettiriihen linjaukset ovat kunnille elämän ja kuoleman paikka, kirjoittaa Minna Punakallio.
narrow

Kuntaliiton toimitusjohtaja Karhunen: Emme voi enää tulevaisuudessa lähteä siitä, että kaikilla kunnilla on samat lakisääteiset tehtävät

narrow
Kuntamarkkinat

Kuntamarkkinat pidettiin 11.-12.9.!

Kuntamarkkinat on kunta-alan tärkein tapaamispaikka, jossa keskustellaan julkisen hallinnon ajankohtaisista asioista. Vuoden 2019 Kuntamarkkinoilla tarjolla oli satoja seminaareja, tietoiskuja ja näytteilleasettajia. 

lateral-image-right

Suomen EU:n puheenjohtajakausi ja kunnat

Kuntaliiton EU-edunvalvonnan lähtökohtana on Suomen kuntien toimintaedellytysten turvaaminen ja kehittäminen. Vaikutamme EU:ssa sekä hyödynnämme EU-jäsenyyden tarjoamia mahdollisuuksia kansainväliseen yhteistyöhön.

lateral-image-left

Hae lisää