Jätelaitosyhdistys ry palkitsi vuoden Veturin ja Vääntäjän Jyväskylässä

Tuulia InnalaJätelaitosyhdistys palkitsi perinteiseen tapaan jätehuollon kehittämisen pitkäjäteisiä ja ansioituneita tekijöitä 10.5.2017 Jyväskylässä Jätelaitospäivien ja Yhdyskuntatekniikan näyttelyn yhteydessä. Vastuullisen jätehuollon veturi 2017 -palkinnon sai Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:ssä pitkän työuran tehnyt palvelupäällikkö Anne Sjöberg. Vuoden vääntäjä -palkinto annettiin väsymättömälle kuntavastuullisen jätehuollon kehittäjälle ja puolustajalle erityisasiantuntija Tuulia Innalalle Kuntaliitosta. Molemmat palkittavat ovat olleet mahdollistamassa ja edistämässä suomalaisen yhdyskuntajätehuollon kehittymistä kohti eurooppalaista huipputasoa.

Vuoden veturi -palkinto myönnetään ansioituneesta ja pitkäjänteisestä työstä jätehuollon kehittämiseksi. Anne Sjöberg on ollut rakentamassa vuodesta 1996 modernia yhdyskuntajätehuollon palvelukokonaisuutta. Hän on ollut mukana kehittämässä jätehuollon palvelutoimintaa ja edistänyt menestyksellisesti jätehuollon tavoitteiden toteuttamista.

Vääntäjä-palkinto myönnetään sitkeästä yrittämisestä ja alan kehitystyöstä. Tuulia Innala on ollut vuodesta 2012 saakka keskeisessä roolissa jätehuollon lainsäädännön kehittämistyössä. Hän on osaamisellaan, sitkeydellään ja rohkeudellaan edistänyt merkittävästi yhteiskunnan ja kuntalaisten edun mukaista yhdyskuntajätehuollon kehittämistä.

Vuonna 2009 Vuoden vääntäjänä palkittiin Kuntaliiton ympäristöinsinööri Seija Paajanen ja vuonna 2011 ympäristölakimies Leena Eränkö.

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista
Kuvituskuva.

EU-vaalit ovat kuntavaalit

Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista. 

EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.

Tutustu EU-vaalikauden tavoitteisiimme

Kuntaliiton ratkaisut teknisen toimen osaajapulaan

Teknisen alan työvoimapula on pahenemassa. Kunnista puuttuu kaavoittajia, rakennustarkastajia, kiinteistöinsinöörejä ja rakennuttajia sekä monia muita maankäytön, rakentamisen ja infrapalvelujen ammattilaisia.

Tutustu Kuntaliiton ratkaisuihin!