Ota kantaa tiedonhallinnan kehitykseen

Tiedonhallinnan sääntelyä kehittävän työryhmän loppuraportti julkaistu

Tiedonhallinnan sääntelyä kehittävä työryhmä on saanut työnsä päätökseen. Työryhmän loppuraportti on julkaistu lausuntopalvelu.fissä, ja siitä pyydetään lausuntoja. Vastausaika päättyy keskiviikkona 1.11.2017.

Työryhmä esittää, että uuteen tiedonhallintalakiin sisällytetään säännöksiä mm. julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta annetusta laista, arkistolaista, sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetusta laista, tietoturvallisuudesta valtionhallinnossa annetusta asetuksesta sekä viranomaisten toiminnan julkisuudesta ja hyvästä tiedonhallintatavasta annetusta asetuksesta.

Työryhmä esittää, että tuleva tiedonhallinnan yleislaki perustuisi tiedon elinkaaren hallinnan kokonaisuuteen. Lisäksi uudistamisessa tulisi huolehtia julkisuuslain, tiedonhallintaa koskevan lain sekä tietosuojaa koskevan lainsäädännön selkeästä yhteensovittamisesta.

Työryhmän raportin mukaan muutoksia olisi tulossa mm. säilyttämisen ja arkistoinnin erottamiseen, eri kuvaus- ja selostevelvoitteiden yhteensovittamiseen sekä turvallisuussäännösten ulottamiseen myös kuntia enemmän sitoviksi. Uusia vaatimuksia olisi tulossa myös tietojärjestelmien yhteentoimivuudelle. Lisäksi työryhmä esittää, että viranomaisille ja hallinnon asiakkaille taataan tuki lain soveltamisessa.

Kuntaliitosta työryhmän jäsenenä on toiminut erityisasiantuntija Tuula Seppo. Häneltä saa lisätietoja tiedonhallintatyöryhmän työstä sekä tiedonhallinnan jatkokehittämisestä.

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista
Kuvituskuva.

EU-vaalit ovat kuntavaalit

Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista. 

EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.

Tutustu EU-vaalikauden tavoitteisiimme

Muutoksia kuntien muutoksenhakuohjeisiin

Kuntien valitusosoituksissa on huomioitava kaksi kesän 2023 aikana tullutta muutosta.

Tutustu ohjeistukseen.