Työllisyys

Kuntakokeilu

Tarkastettu

 

KokeilukunnatHallitusohjelmaan sisältyvän kuntakokeilun tarkoituksena oli löytää uusia paikalliseen kumppanuuteen perustuvia työmarkkinoille integroinnin malleja rakennetyöttömyyden alentamiseksi. Kokeilu toteutettiin ajalla 1.9.2012 – 31.12.2015. Kokeilu tarjosi kunnille nykyistä paremmat mahdollisuudet vaikuttaa siihen, millä tavoin pitkään työttömänä olleiden palvelut järjestetään. Kokeilukunnissa työllistymistä edistävät palvelut toteutetaan moniammatillisena sektorirajat ylittävänä yhteistyönä. Keskeistä kokeilussa on uusien palvelujen ja toimintamallien kehittäminen ja käyttöönotto.

Kokeilukunnissa kunta ja työ- ja elinkeinotoimisto arvioivat yhdessä kokeilun kohderyhmään kuuluvien asiakkaiden palvelutarpeet, osallistuvat palveluprosessin suunnitteluun ja sen etenemisen seurantaan.

Kokeilun piiriin kuuluivat pitkäaikaistyöttömistä ensisijaisesti ne, jotka olivat saaneet työttömyyden perusteella vähintään 500 päivää työttömyysetuutta, ja jotka tarvitsevat työvoimapalvelujen lisäksi kuntien järjestämisvastuulla olevia työllistymisedellytyksiä parantavia palveluja. Em. lisäksi kohderyhmään voi kuulua vähintään 12 kuukautta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita, joilla oli riski syrjäytyä työmarkkinoilta.

Kokeilu ei muuttanut valtion ja kuntien välistä perustyönjakoa työvoimapalvelujen ja muiden työllistymistä edistävien palvelujen järjestämisessä. Valtio vastasi kokeilun aikana julkisten työvoimapalvelujen rahoituksesta ja kunta sen järjestämisvastuulle kuuluvien palvelujen rahoituksesta. Kokeilun toteutukseen oli varattu kunnille valtion talousarviossa erillistä kokeilumäärärahaa. kokeilun aikana julkisten työvoimapalvelujen rahoituksesta ja kunta sen järjestämisvastuulle kuuluvien palvelujen rahoituksesta. Kokeilun toteutukseen oli varattu kunnille valtion talousarviossa erillistä kokeilumäärärahaa.

Julkaisuja

Kuntakokeilu kokosi parhaat työllistämisreseptit

  • Kunta-TV

Lisätietoa

tags
Nuoria työssä

Työllisyyden keittokirja

Työllisyyden keittokirja
lateral-image-right
Erja Lindberg

Etunimi
Erja
Sukunimi
Lindberg
Kehittämispäällikkö, työllisyys

Yhteystiedot
Puhelinnumero
+358 9 771 2497
Vastuualueet
  • Työllisyyspolitiikan valmistelu ja toteuttaminen
  • EU:n työllisyyspolitiikka
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Alueet ja yhdyskunnat
Tiimi
Alueet ja elinkeinot