Yhdyskunnat ja maankäyttö

Kaupunkipolitiikka

Tarkastettu

Kaupunkipolitiikka on kansallista politiikkaa, jolla vastataan kaupunkien erityistarpeisiin. Sen tavoitteena tulee olla edellytysten luominen kaupunkiseutujen kehittämiselle ja siten koko Suomen hyvinvoinnin turvaamiselle.

​Suomen Kuntaliitto on ollut aktiivinen suomalaisen kaupunkipolitiikan määrittelyssä ja kehittämisessä. Kaupunkipolitiikalla vaikutetaan kaupungistumiskehitykseen, sen etenemiseen ja sen laatuun ja muotoon. Tavoitteena on, että kaupungistuminen toteutuu siten, että kaupungit ovat hyviä ympäristöjä asukkailleen ja hyviä innovaatioympäristöjä elinkeinokehityksen kannalta. Tällaiset kaupungit toimivat koko kansantalouden kasvun ja työllisyyden  hyväksi.

Suomen Kuntaliitto osallistuu kansallisen kaupunkipolitiikan määrittelyyn ja tarjoaa kaupunkiseuduille foorumin kaupunkipoliittisten teemojen käsittelyyn.

Julkaisuja

Lisätietoa:

 

tags
Tali

Julkaisuja kaupunkipolitiikasta

Kuntien ja valtion välinen vastuiden ja vallan jako yhdyskuntapolitiikassa Kaupunkiseutujen yhteistyön tilan arviointi 2015 Suunta suomalaiselle kaupunkipolitiikalle Svensk stadspolitik
lateral-image-right
Kauko Aronen

Etunimi
Kauko
Sukunimi
Aronen
Kaupunkitutkimuspäällikkö

Yhteystiedot
Puhelinnumero
+358 9 771 2515
Vastuualueet
  • kaupunkipolitiikka
  • kaupunkitutkimus
  • kuntauudistuksen muutostuki
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Alueet ja yhdyskunnat
Tiimi
Yhdyskunnat ja maankäyttö
Tilastoasiantuntijat