Kuntien ilmasto- ja ympäristöverkostot

Tarkastettu

Kunnat ovat mukana erilaisissa alueellisissa, kansallisissa ja kansainvälisissä ilmastoyhteistyötä tekevissä verkostoissa

Kunnat ovat keskeisiä kansallisten ja kansainvälisten ympäristö, ilmasto- ja kestävän kehityksen sopimusten sekä lainsäädännön tavoitteiden toimeenpanijoita. Viime vuosikymmeninä on luotu lukuisia ilmastoverkostoja ja -sitoumuksia, joiden avulla tavoitteita edistetään kunnan päätöksenteossa sekä toiminnassa.

Verkostojen ja sitoumusten kunnianhimo sekä systemaattisuus vaihtelevat, mutta niissä kaikissa tehdään tärkeää ympäristö- ja ilmastotyötä. Ilmastotoimien lisäksi niillä pyritään usein myös alueellisen hyvinvoinnin parantamiseen ja elinkeinoelämän piristämiseen.

Kaikki kunnat eivät kuulu tunnettuihin verkostoihin tai sitoumuksiin, mutta ne voivat silti olla sitoutuneita ilmastotyöhön ja tehdä ilmastotekoja laajasti eri toimialoillaan. Moni kunta on laatinut ympäristöjohtamisensa tueksi ilmastostrategian, ympäristöohjelman tai muun vastaavan strategisen asiakirjan.  

Tutustu paremmin kuntien ilmasto- ja ympäristöverkostoihin alla olevista linkeistä.

Kuntien ilmastoteot

  • Kuntien konkreettisiin ilmastotekoihin voit tutustua täältä.

 

Climate-KIC

Covenant of Mayors –sitoumus

Energiatehokkuussopimukset 2017–2025

Energiatoimistot

Energy Cities

EUROCITIES – Environment Forum

FISU-verkosto

HINKU-foorumi

ICLEI

Kaupunginjohtajien ilmastoverkosto

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus

Kuntaliiton Kuntien ilmastokampanja

Kuumailmastotyö

Motivan Ekohankintaverkosto

Smart & Clean

Jenni Kuja-Aro

Etunimi
Jenni
Sukunimi
Kuja-Aro
asiantuntija

Yhteystiedot
Puhelinnumero
+358 9 771 2355
Vastuualueet
  • ilmastopolitiikka
  • ympäristövalvonta
  • meluntorjunta
  • kestävät hankinnat
  • ympäristövalistus
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Alueet ja yhdyskunnat
Tiimi
Ympäristö