Järjestämisvastuu

Tarkastettu

Kunta vastaa lähtökohtaisesti omien asukkaidensa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisestä. Kuntien vastuulle kuuluva terveydenhuolto jakautuu perusterveydenhuoltoon (kansanterveystyöhön) ja erikoissairaanhoitoon. Kunnat ovat voineet siirtää sosiaalihuollon ja perusterveydenhuollon järjestämisvastuun yhteistoiminta-alueelle, joka voi olla kuntayhtymä tai perustua isäntäkuntamalliin. Erikoissairaanhoidon järjestämiseksi kunnan on kuuluttava johonkin sairaanhoitopiirin kuntayhtymään.

Jokaisella kunnassa oleskelevalla henkilöllä on kuitenkin oikeus saada kiireellisessä tapauksessa yksilölliseen tarpeeseensa perustuva sosiaalipalvelut siten, ettei hänen oikeutensa välttämättömään huolenpitoon ja toimeentuloon vaarannu. Kiireellinen sairaanhoito on annettava potilaalle hänen asuinpaikastaan riippumatta.

Kehitysvammaisten erityishuollosta annettu laki velvoittaa kaikki kunnat kuulumaan kuntayhtymään, joka osaltaan vastaa kehitysvammapalvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta. Kunta voi kuitenkin järjestää erityishuoltoa myös itse.

Kunnassa sosiaali- ja terveydenhuollon toimeenpanoon kuuluvista tehtävistä huolehtii yksi tai useampi kunnan määräämää monijäseninen toimielin, joka on useimmiten lautakunta. Toimielimelle voidaan sosiaali- ja/tai terveydenhuollon tehtävien lisäksi antaa muitakin tehtäviä.

Kuntaliiton verkkopalvelussa

tags
Palvelusähköposti Sosiaali ja terveys

Etunimi
Palvelusähköposti
Sukunimi
Sosiaali ja terveys
soster[at]kuntaliitto.fi

Yhteystiedot
Sähköposti
Vastuualueet
  • Palvelusähköposti soster
  • Palvelemme kuntien henkilöstöä ja luottamushenkilöitä sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevissa asioissa. Näissä kysymyksissä suosittelemme käyttämään ensisijaisesti palvelusähköpostiamme:
  • soster@kuntaliitto.fi
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Sosiaali ja terveys
Tiimi
Palvelusähköpostit
Sami Uotinen

Etunimi
Sami
Sukunimi
Uotinen
Johtava lakimies, sosiaali- ja terveyspalvelut-tiimin esimies

Yhteystiedot
Puhelinnumero
+358 9 771 2623
Vastuualueet
  • sosiaalihuollon lakiasiat
  • sosiaalihuollon tietosuoja
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Sosiaali ja terveys
Tiimi
Sosiaali- ja terveyspalvelut-tiimi
Kuntaliiton lakimiehet