Vesihuolto

Haja-asutuksen jätevedet

Tarkastettu

Viemäriverkostojen ulkopuolella kiinteistön talousjätevesien käsittelystä vastaa kiinteistönomistaja. Haja-asutusalueen jätevesien käsittelylle on asetettu vaatimuksia ympäristönsuojelulaissa (527/2014) ja Valtioneuvoston asetuksessa talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (hajajätevesiasetus (157/2017). Ympäristönsuojelulain mukaan jätevedet tulee käsitellä niin, ettei niistä aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa, kuten esimerkiksi haitallisia muutoksia naapuruston juomavesikaivojen tai lähivesien vedenlaadulle. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen valvoo toimialueellaan, ettei haja-asutuksen jätevesistä aiheudu ympäristön pilaantumista. Jätevesien terveys- ja hygieniahaittatapauksessa valvontaa tehdään yhteistyössä terveydensuojeluviranomaisen kanssa.

Jätevedet kunnan ympäristönsuojelumääräyksissä

Kunnat voivat ympäristönsuojelumääräyksissään asettaa jätevesien käsittelylle lakia- ja asetusta ankarampia vaatimuksia paikallisten olosuhteiden niin edellyttäessä. Ympäristönsuojelumääräyksissä voidaan määritellä alueet, joilla jätevesijärjestelmien on täytettävä jätevesiasetuksessa määritellyt ohjeelliset eli perustasoa ankarammat puhdistusvaatimukset. Lisäksi määräyksissä voidaan edellyttää muita vesiensuojelun kannalta tarpeellisia erityistoimenpiteitä tai rakenteita tai esimerkiksi suojaetäisyyksiä pilaantumiselle herkkiin kohteisiin. Ympäristönsuojelumääräysten jätevesiä koskevat vaatimukset tulee täyttää vasta, kun lain vaatimukset tulevat sovellettaviksi.

Jätevesijärjestelmän korjaamisen aikataulut

Pohjavesialueilla ja alle 100 metrin etäisyydellä vesistöistä sijaitsevien rakennusten, ennen vuotta 2004 voimassa olleisiin rakentamisajankohdan mukaisiin vaatimuksiin tai myönnettyyn rakennuslupaan perustuvien käyttökuntoisten jätevesijärjestelmien tulee täyttää ympäristönsuojelulaissa, hajajätevesiasetuksessa ja kunnan ympäristönsuojelumääräyksissä jäteveden käsittelylle asetetut vaatimukset 31.10.2019 mennessä. Muilla alueilla sijaitsevien jätevesien käsittelyjärjestelmien on täytettävä puhdistusvaatimukset muun remontin yhteydessä.

Poikkeaminen vaatimuksista

Sellaisten kiinteistöjen osalta, joiden jätevesijärjestelmiltä edellytetään puhdistusvaatimusten täyttämistä määräaikaan 31.10.2019 mennessä, on omistajan tai haltijan mahdollista hakea kunnan määräämältä viranomaiselta poikkeamista jätevesien käsittelyvaatimuksista enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Poikkeaminen vaatimuksista voidaan myöntää, jos ympäristönsuojelulaissa määritellyt edellytykset täyttyvät. Edellytyksenä on, että jätevesistä ympäristöön aiheutuvaa kuormitusta voidaan pitää huomattavan vähäisenä tai että edellytetyt toimet ovat kiinteistön haltijalle kohtuuttomat. Arvioitaessa toimien kohtuuttomuutta kiinteistön haltijan kannalta otetaan huomioon:

  1. kiinteistön sijainti viemäriverkoston piiriin ulotettavaksi tarkoitetulla alueella;
  2. kiinteistön haltijan ja kiinteistöllä vakituisesti asuvien korkea ikä ja muut vastaavat elämäntilanteeseen liittyvät erityiset tekijät;
  3. kiinteistön haltijan pitkäaikainen työttömyys tai sairaus taikka muu näihin rinnastuva sosiaalinen suorituseste.

Automaattisesti vapautettuja jätevesijärjestelmien korjausvelvoitteesta ovat sellaiset kiinteistöt, joiden omistaja tai haltija on syntynyt ennen 9.3.1943 edellyttäen, että kiinteistön jätevesijärjestelmä on käyttökuntoinen eikä aiheuta ympäristön pilaantumisen vaaraa.

Jätevesihuollon jätteet

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyssä syntyvät jätteet, kuten lietteet, tulee käsitellä jätelain ja kunnan jätehuoltomääräysten vaatimusten mukaisesti. Jätehuoltomääräyksissä voidaan määrätä esimerkiksi vähimmäistyhjennysvälit jätevesisäiliöille ja sallia lietteiden pienimuotoinen omatoiminen käsittely. Jätteiden asianmukaista käsittelyä valvoo alueellaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.

Jätevesijärjestelemien rakentaminen

Jätevesien käsittelyjärjestelmien rakentamisesta, sen luvanvaraisuudesta ja valvonnasta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa ja - asetuksessa. Kunnat voivat lisäksi antaa jätevesijärjestelmien rakentamista koskevaa ohjausta rakennusjärjestyksessään. Myös kaavoilla voidaan edistää pinta- ja pohjavesiensuojelua mm. ohjaamalla rakentamista sopiville paikoille ja antamalla pohjavesi- ja ranta-alueilla tarvittavia määräyksiä jätevesihuollosta. Jätevesijärjestelmien rakentamisen luvituksesta ja valvonnasta vastaa kunnan rakennusvalvontaviranomainen.

Neuvontaa

Kuntien ympäristönsuojelu- ja rakennusvalvontaviranomainen antavat jätevesihuoltoa koskevaa yleistä neuvontaa alueensa asukkaille ja rakentajille. Yksilöityä neuvontaa ja tietoa haja-asustuksen jätevesihuollosta antavat valtion ympäristöhallinnon rahoittamana lukuisat alueelliset vesiensuojeluntoimijat, kuten esimerkiksi vesiensuojeluyhdistykset ja alueelliset ympäristöpalvelukeskukset.

Lisätietoja:

tags

Hajajätevesi sääntelyn lievennykset voimassa - kuntia ohjeistetaan toimeenpanossa

Viemäriverkostojen ulkopuolella kiinteistön talousjätevesien käsittelystä vastaa kiinteistönomistaja. Haja-asutusalueen jätevesien käsittelylle on asetettu vaatimuksia ympäristönsuojelulaissa (527/201

Valtakunnallinen hajajätevesiviikko 24.-30.4. kannustaa laittamaan jätevesiasiat kuntoon

Valtakunnallisella hajajätevesiviikolla 24. - 30.4. kannustetaan haja-asutuksen kiinteistön omistajia tarkistamaan jätevesijärjestelmänsä ja suunnittelemaan sen uudistamisen. Haja-asutuksen jätevedet
Miira Riipinen

Etunimi
Miira
Sukunimi
Riipinen
ympäristöpäällikkö

Yhteystiedot
Puhelinnumero
+358 9 771 2106
Vastuualueet
  • Kuntien ympäristöhallinnon kehittäminen ja seuranta
  • Kuntien ympäristönsuojelun edistäminen
  • Vesien- ja luonnonsuojelu
  • Kestävä kehitys
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Alueet ja yhdyskunnat
Tiimi
Ympäristö