Co-creation of Service Innovation in Europe

CoSIE: Palvelujen yhteiskehittämistä syrjäytymisen ehkäisemiseksi

Yhteiskehittämällä innovatiivisempia palveluita nuorilla

CoSIE Co-creation of Service Innovation in Europe - hankkeen yhdeksässä pilotissa kehitetään julkisen sektorin palvelujen yhteiskehittämisen menetelmää eri maissa eri kohderyhmissä ja eri menetelmin.

Tavoitteena on parantaa julkisen sektorin uudistumiskykyä sekä vauhdittaa asiakaslähtöisten palveluinnovaatioiden kehittämistä. Suomessa hanke toteutetaan yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Seuraa hankkeen etenemistä Twitterissä hashtagilla #CoSie2020. 

 

CoSIEn polku

 

Yhteiskehittämällä asiakaslähtöisempiä palveluita

CoSIE-hankkeessa etsitään julkisen sektorin kehittämistyöhön uusia ideoita ja muotoillaan asiakaslähtöisiä palveluja. Tavoitteena on parantaa julkisen sektorin uudistumiskykyä sekä vauhdittaa asiakaslähtöisten palveluinnovaatioiden kehittämistä. Kansalaiset ovat julkisten palvelujen käyttäjinä kokemusasiantuntijoita, jotka halutaan nykyistä voimakkaammin palvelujen uudistamistyöhön. 

Hankkeen aikana toteutetaan kymmenkunta pilottia eri puolilla Eurooppaa. Piloteissa testataan erilaisia yhteiskehittämisen menetelmiä hyvin erilaisissa palveluissa ja erilaisille kohderyhmille. Koska perinteiset vaikuttamisen tavat ja kanavat tavoittavat tutkitusti usein vain muutenkin aktiiviset kansalaiset, hankkeessa etsitään uudenlaisia tapoja tavoittaa myös uusia ihmisryhmiä.  Piloteissa tavoitellaan niitä ihmisiä ja näkökulmia, joita aiemmilla yhteiskehittämisen menetelmillä ei ole tavoitettu. Nämä ryhmät voivat olla jopa palvelujen suurimpia kuluttajaryhmiä, joten heidän kuulemisensa on hyvin keskeistä palvelujen kehittämistyössä.

Kuntaliitto toteuttaa pilotoinnin Suomessa yhteistyössä Turun AMK:n kanssa. Suomen pilotissa palveluja uudistetaan erityisesti yhdessä nuorten kanssa. Kohderyhmästä johtuen merkittävä osa yhteiskehittämisestä aiotaan toteuttaa sosiaalista mediaa hyödyntämällä. 

 

 

horisontti2020-rahasto

Hanke on saanut rahoitusta Euroopan Unionin Horisontti 2020 tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta rahoitussopimuksen No. 770492 mukaisesti. Verkkosivun sisältö heijastaa sen toteuttajien näkemyksiä, eikä rahoittajaa voida pitää vastuullisena hankkeen tuottamista sisällöistä.

Hae lisää

Tuula Jäppinen

Etunimi
Tuula
Sukunimi
Jäppinen
innovaatio-asiantuntija

Yhteystiedot
Puhelinnumero
+358 9 771 2583
Kännykkä
+358 50 520 0385
Vastuualueet
  • Palveluinnovaatiot, asiakas- ja käyttäjälähtöisyys
  • Uskalla kokeilla - kokeilevat kunnat ja alueet
  • Ennakointi ja tulevaisuustyö
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen
Tiimi
Kuntamuutostiimi
Ville Nieminen

Etunimi
Ville
Sukunimi
Nieminen
projektipäällikkö

Yhteystiedot
Puhelinnumero
+358 9 771 2749
Kännykkä
+358 50 564 6622
Vastuualueet
  • Kunta hyvinvoinnin edistäjänä -verkostoprojekti
  • Hyvinvoinnin edistäminen ja -johtaminen
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen
Tiimi
Kuntamuutostiimi
Merja Lang

Etunimi
Merja
Sukunimi
Lang
Palvelumuotoilija

Yhteystiedot
Puhelinnumero
+35897712098
Kännykkä
+358504136065
Vastuualueet
  • Uskalla kokeilla -ohjelma
  • CoSie-yhteiskehittämisen projekti
  • Ennakointi
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen