Tulevaisuuden kunnan digitalisointi -projekti

Kunta.fi yhteistyö

Kuvituskuva: laatikko jossa on legoja ylhäältä päin kuvattuna.

Osana Tulevaisuuden kunnan digitalisointi -projektia Kuntaliitossa on käynnistetty Kunta.fi yhteistyö kuntien ja yritysten kanssa. Yhteistyötä valmistellaan ja mukaan otetaan kuntia niiden oman kiinnostuksen mukaan, mutta varsinainen projektityöskentely alkaa vuoden 2018 alusta. Vuoden 2017 aikana yhteistyötä valmistellaan osana Kuntaliiton tietoyhteiskuntayksikön normaalia kehittämistoimintaa ja projektin osaksi työ siirtyy vuoden 2018 alusta alkaen. Alkuvaiheessa mukaan otetaan sekä kiinnostuneita kuntia, että yrityksiä jotka haluavat tarjota kunta.fi -alustaan liittyvä palveluita kunnille.

Kunta.fi nimen lisäksi alustasta on käytetty myös Kada- lyhennettä, joka tulee sanoista Kuntien avoin digitaalinen alusta. Jatkossa puhutaan kuitenkin kunta.fi:stä.

Taustaa

Yhteistyön alkusysäys oli, kun Turun kaupunki avasi turku.fi -verkkopalvelunsa avoimena lähdekoodina alkuvuodesta 2017. Turun avaama verkkopalvelun lähdekoodi pohjautuu Drupal-alustaan, joka on niin ikään avointa lähdekoodia. 

Kunta.fi konseptia voidaan viedä eteenpäin 2018-2019 vuosien ajan osana Kuntaliiton Tulevaisuuden kunnan digitalisointi -projektia jonka suunnittelua tehdään syksyn 2017 aikana. Osana tätä työtä rakennetaan toimintamallia, jossa ratkaistaan kuntien yhteisen tuotteen hallintaan liittyviä kysymyksiä, kuten kuinka lähdekoodia hallitaan, kehitetään, parannellaan ja kuinka kehittämisestä aiheutuvat kustannukset jaetaan. Alkuvaiheessa 2017 aikana kerätään kuntien odotuksia ja toiveita yhteistyön käynnistämiseksi, sekä muodostetaan tavoitetilaa siitä, mitä kunta.fi yhteistyö tarkoittaa käytännössä. Tavoitteena on rakentaa Kunta.fi toimintamalli, josta on toiminnallisia ja taloudellisia hyötyjä sitä hyödyntäville kunnille ja jonka koordinoiminen on taloudellisesti kestävällä pohjalla. Kyseessä on uusi toimintamalli Kuntaliitolle, joten kehittämisideoita ja palautetta toiminnasta kerätään koko ajan. 

Ilmoittaudu mukaan yhteistyöhön 

Turku.fi -alustaa on otettu käyttöön vuoden 2017 aikana Varkaudessa ja Porissa. Kiinnostusta kunta.fi -alustan käyttöön on herännyt monissa muissakin kunnissa. Mukaan ilmoittautuneet kunnat ja yritykset yhteyshenkilöineen on lueteltu tällä sivulla

Kunta.fi kehittämiseksi ja hallinnoimiseksi perustetaan kaksi kehittämisryhmää, joita Kuntaliitto koordinoi. Lisäksi perustetaan seurantaryhmä, joille tiedotetaan työn etenemisestä, mutta jotka eivät halua olla aktiivisesti mukana kehittämisessä. 

  1. Ensimmäinen ryhmä ”Kunta.fi käyttäjäyhteisö” muodostuu kunnista, jotka käyttävät tai haluavat ottaa käyttöön kunta.fi -alustaa. 
  2. Toinen ryhmä on ”Kunta.fi tekninen ryhmä” -ryhmä muodostuu lähinnä yrityksistä, jotka tarjoavat kunta.fi alustan käyttöönottoratkaisuita.
  3. Kolmas ryhmä "Seurantaryhmä" muodostetaan asiasta kiinnostuneille,  jotka haluavat seurata miten yhteistyö kehittyy. Heidät kutusutaan avoimiin tilaisuuksiin ja viestitään työn etenemisestä harvemmin kuin kehittäjille.

Lisätietoja yhteistyöstä antaa erityisasiantuntija/projektipäällikkö Elisa Kettunen Kuntaliitosta. Mikäli kunta tai yritys haluaa olla tässä yhteistyössä mukana, ilmoittaudu suoraan seuraavan linkin kautta mukaan haluamassasi roolissa: ilmoittautuminen

Tällä sivulla julkaistaan niiden organisaatioiden ja kunkin organisaation yhteyshenkilön nimi, joka on antanut luvan ilmoittautumisen yhtyedessä. Ilmoittautumiset menevät Elisa Kettuselle. 

Kunta.fi yhteistyön toimintatavat ovat vasta muotoutumassa, mutta tavoitteena on avoin ja joustava tapa toimia, joka ei ainakaan ensivaiheessa perustu sopimuksiin, vaan yhteistyöverkostoon jonka toimintaa Kuntaliitto koordinoi. Jokainen organisaatio kustantaa alkuvaiheessa omat kustannuksensa ja Kuntaliiton vastuulle jää koordinoinnista aiheutuvat kulut. Jatkotyössä myös koordinoinnin kustannusten rahoittamisesta ja jakamisesta keskustellaan avoimesti. 

Kuntaliiton tavoitteet kunta.fi yhteistyössä

Kuntaliiton näkökulmasta kunta.fi työssä koordinoidaan kuntien yhteistyötä mukana olevien kuntien eduksi, pitäen kuntien esiin tuomia tarpeita työn lähtökohtana. Kuntaliitto ei ota kantaa siihen, mitä julkaisujärjestelmää kukin kunta haluaa käyttää. Kuntaliiton näkökulmasta samankaltaista yhteistyötä ja yhteistä kehittämistä on toivottavaa syntyä myös muiden ohjelmistoratkaisujen ja alustojen ympärille. Tätä toimintamallia kehitetään ja kehittäjäyhteisöjä voisi rakentaa muidenkin avoimen lähdekoodin tuotteiden tai muiden kunnille yhteisten ratkaisujen ympärille. Drupal on valikoitunut tähän koska kunnilta tuli siihen aloite ja Turun pohjatyöhön perustuva merkittävä pääoma, jonka pohjalta työ voitiin käynnistää. Kuntaliitto tukee mielellään myös muiden vastaavien toimintatapojen rakentamista erityisesti Tulevaisuuden kunnan digitalisointi -projektin aikana. Tavoitteena on rakentaa Kuntaliiton toimintaan luontevasti sopiva, pysyvä toimintamalli, jonka mukaan jatkossa tällaista koordinointityötä tehdään ja rahoitetaan. 

Viestintä Kunta.fi -yhteistyöstä 

Kunta.fi -asioista viestitään ainakin seuraavissa kanavissa. Viestintäkanavia lisätään tarpeen mukaan: 

Kaikkien ilmoittautuneiden tiedot tallennetaan Kuntaliiton asiakasjärjestelmään jakelulistojen muodostamiseksi. Jos näistä ryhmistä haluaa pois, tästä voi ilmoittaa sähköpostilla Elisa Kettuselle. 

tags