EU ja kansainvälisyys

Kuntaliiton Brysselin toimisto

Kuntaliiton Brysselin toimisto

Kuntaliitolla on ollut EU-edunvalvontaa tukeva toimisto Brysselissä vuodesta 1992 alkaen. Toimisto sijaitsee EU-instituutioiden läheisyydessä ”Euroopan Kuntatalossa”, joka kokoaa saman katon alle lähes kolmekymmentä alue- ja paikallishallintoa edustavaa kansallisen liiton Brysselin toimistoa sekä eri kaupunkien toimistoa. Talossa toimivat myös Euroopan kunta- ja alueliittojen kattojärjestö CEMR.

Kuntaliiton EU-edunvalvontaa Brysselissä

Suuri osa EU:n toiminnasta vaikuttaa alue- ja paikallistasolla, jossa lainsäädäntö ja toimintasuunnitelmat toimeenpannaan käytännössä. Kuntaliiton Brysselin toimisto tukee Kuntaliiton edunvalvontaa seuraamalla EU:n toimielinten työtä ja päätöksentekoa alue- ja paikallistason näkökulmasta sekä välittämällä tietoa Brysselin ja Suomen välillä. Toimisto pitää yhteyttä EU:n toimielimiin ja muihin yhteistyökumppaneihin Brysselissä, vaikuttaa kansainvälisissä verkostoissa, toimii tukikohtana ja kohtauspaikkana Kuntaliiton asiantuntijoiden ja alueiden komitean jäsenten työskennellessä Brysselissä sekä järjestää koulutusta, tapaamisia ja seminaareja EU-asioista. 

Alue- ja paikallistason näkökulma edunvalvonnan pohjana

Toimiston seurattavien asioiden kenttä on laaja. Iso osa EU:n toiminnasta ja päätöksenteosta vaikuttaa alue- ja paikallistasolla, jossa lainsäädäntö ja toimintasuunnitelmat viime kädessä käytännössä toimeenpannaan. Lisätietoa Kuntaliiton EU-edunvalvonnan painopisteistä löytyy julkaisusta Kuntaliiton EU-edunvalvonnan tavoitteet ja kärkihankkeet. Tavoitteet laaditaan vuosittain ja niitä päivitetään tarpeen vaatiessa.

Toimiston tehtävä on tuoda keskusteluihin ja päätöksentekoon Suomen alue- ja paikallishallinnon näkökulma sekä tehdä tunnetuksi suomalaisten kuntien toimintaa, hallintojärjestelmän erityispiirteitä ja hyvinvointipalveluita. Brysselin toimisto pitää yhteyttä EU:n toimielimissä työskenteleviin virkamiehiin, poliitikkoihin sekä Suomen EU-edustuston asiantuntijoihin. Lisäksi toimisto vaikuttaa edellä kuvatuissa verkostoissa välittämällä Suomen alue- ja paikallistason näkemyksiä sekä toimien linkkinä kotimaan ja Brysselin verkostojen välillä.

Verkostoissa vaihdetaan tietoja ja kokemuksia

Brysselissä toimii noin 350 alue- ja paikallistasoa edustavaa toimistoa. Verkostoituminen on usein edellytys äänen kuuluville saamiseksi. Kuntaliiton Brysselin toimisto toimii läheisessä yhteistyössä eurooppalaisten sisarjärjestöjensä Brysselin toimistojen sekä kansallisia liittoja Euroopan tasolla edustavan järjestön CEMR:in kanssa. Verkostoissa vaihdetaan tietoja ja kokemuksia, kuullaan asiantuntijoita sekä valmistellaan yhteisiä kannanottoja. Kansainvälisten verkostojen lisäksi yhteistyö muiden suomalaisten toimijoiden kanssa on tiivistä.

Kuntaliiton toimiston ohella Brysselissä toimii viisi aluetoimistoa, jotka edustavat suomalaisia alueellisia toimijoita:

Helsinki EU Office

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto

Länsi-Suomen Eurooppa-toimisto

Tampereen ja Pirkanmaan EU-toimisto

Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto

Tapahtumia ympäri vuoden

Brysselissä järjestettävät tapaamiset, kokoukset ja seminaarit ovat tärkeitä viestintäkanavia, joiden kautta tietoja ja kokemuksia vaihdetaan muiden eurooppalaisten toimijoiden kanssa. Kuntaliiton EU-edunvalvontaan ja Brysselin toimiston työhön käy tutustumassa kuukausittain useita vierailijaryhmiä koti- ja ulkomailta. Kuntaliitto järjestää myös Brysseliin suuntautuvia EU-koulutusmatkoja liiton asiantuntijoille. Koulutusmatkat tukevat EU-edunvalvontaosaamisen kehittymistä osana koko liiton toimintaa.

Aktiivista tiedonvälitystä useissa kanavissa

EU-asioiden tietämyksen lisääminen on tärkeä osa Brysselin toimiston työtä. 

Toimisto julkaisee uutiskirjeitä, joissa seurataan ajankohtaisia ja kuntasektorin kannalta merkittäviä EU-asioita. Suomenkieliset uutiskirjeet Ajankohtaista EU:ssa ja EU ja kansainvälisyys ilmestyvät kumpikin neljä kertaa vuodessa. Ruotsinkielinen EU-nytt ilmestyy kahdeksan kertaa vuodessa. Voit tilata uutiskirjeet sähköpostiisi.

Blogit löydät internationalforum.fi ja kommuntorget.fi -sivustoilta.

Olemme myös sosiaalisessa mediassa:

Ajankohtaista EU:ssa

2/2017

1/2017

7/2016 

6/2016

EU ja kansainvälisyys

2/2017

1/2017

4/2016

3/2016

EU-nytt

4/2017

3/2017

2/2017

1/2017

8/2016

Viimeisimmät internationalforum.fi -sivuston blogit

Keskikesän kynnyksellä 13.6.2017

Katse huomiseen 2.5.2017

Europas kommuner och städer tar steget mot en cirkulär ekonomi 30.3.2017

Vaalivuosi 2017 on polkaistu käyntiin 20.3.2017

Tuttu, vieras Eurooppa 9.2.2017

Viimeisimmät kommuntorget.fi -sivuston blogit 

Högsommar är högsäsong 16.6.2017

Regionkommittén – det hemliga EU-organet 7.4.2017

Ett Europa för medborgarna 15.3.2017

Cirkulär ekonomi och smart specialisering – dagens trendbegrepp inom EU-beslutsfattande 7.2.2017

Yhteystiedot

Kuntaliiton Brysselin toimisto sijaitsee lähellä Euroopan parlamenttia ja muita EU:n toimielimiä, osoitteessa Square de Meeûs 1 (4. kerros).

Toimistolle pääsee kätevästi metrolla. Lähin metroasema on Trône, josta on noin 5 minuutin kävelymatka toimistollemme.

Lentoasemalta voit ottaa junan, taksin tai Airport-bussin numero 12 tai 21. Bussimatka kestää noin puoli tuntia. Päätepysäkiltä (Place du Luxembourg) on toimistolle noin 200 metrin kävelymatka.

Osoite:

Association of Finnish Local and Regional Authorities
Square de Meeûs 1
1000 Brussels, Belgium

tags
KL:n Brysselin toimisto #AFLRA osallistuu tänään Euroopan kuntaliittojen #CEMR:n kokoukseen. Keskiössä 2018 prioriteetit ja työohjelma. https://t.co/Vr6MGM7iik
Klikkaa Suomea ja vertaile näppärästi kaikki vuoden tilastot! Esimerkiksi miten Suomen talous pärjää muuhun Eurooppaan verrattuna? https://t.co/YPosX1EQCl
Vuoden Eurooppatilastot yhdessä paketissa! https://t.co/7bBfxqtui2
RT @yleuutiset: Teollisuus kiittää EU-parlamentin metsänhakkuupäätöstä https://t.co/I0NEMWfLFq #yle
Komission puheenjohtaja Junckerin odotettu unionin tila-puhe keskiviikkoaamuna! Mitkä ovat ensi vuoden prioriteetit? #SOTEU #FutureOfEurope https://t.co/ro30eFwlfg

Hae lisää

Ulla Karvo

Etunimi
Ulla
Sukunimi
Karvo
Brysselin toimiston johtaja

Yhteystiedot
Puhelinnumero
+358 9 771 2523
Kännykkä
+32 474 540 851
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Ruotsinkieliset ja kansainväliset asiat
Tiimi
Kansainvälinen tiimi
Brysselin toimisto
Barbro Käld

Etunimi
Barbro
Sukunimi
Käld
EU-asiantuntija

Yhteystiedot
Puhelinnumero
+32 475 653 738
Vastuualueet
  • ruotsi, suomi
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Ruotsinkieliset ja kansainväliset asiat
Tiimi
Kansainvälinen tiimi
Brysselin toimisto