Tekniikkatiimi esittäytyy

Hanna Kemppainen

Aloitin helmikuussa 2017 yhdyskuntatekniikan asiantuntijana Kuntaliiton Alueet ja yhdyskunnat -yksikössä. Vastuualueeseeni kuuluvat edunvalvonta- ja kehittämistehtävät sekä asiantuntijapalvelut kunnille yhdyskuntatekniikan rakennuttamisen ja kunnossapidon sekä teknisen sektorin hankintojen alalla. Tehtäviini kuuluvat mm. KEHTO-foorumin ja muiden asiantuntijaverkostojen toiminnan koordinointi.

KEHTO-foorumi on 21 suurimman kaupungin muodostama teknisen toimen kehittämisfoorumi, jonka tavoitteena on osaamisen ja vuorovaikutuksen laajentaminen teknisellä sektorilla. Foorumin tarkoituksena on yhdistää kehityspanoksia ja saada näin aikaan enemmän. Foorumi on käynnistänyt useita kehityshankkeita, joiden tulokset ovat julkisia ja koko kuntakentän käytettävissä.

Tällä hetkellä kuntakentällä tapahtuu paljon, kun sote- ja maakuntauudistusta valmistellaan. Kuntien rooli ja tehtävät tulevat muuttumaan uudistuksen myötä. Näistä muutoksista huolimatta kunnilla tulee jatkossakin olemaan merkittävä rooli asukkaiden ja yritysten toimintaympäristön rakentajana.

Hanna Kemppainen

Etunimi
Hanna
Sukunimi
Kemppainen
yhdyskuntatekniikan asiantuntija

Yhteystiedot
Puhelinnumero
+358 9 771 2377
Kännykkä
+358 50 336 5084
Vastuualueet
  • katujen ylläpito
  • infran rakennuttaminen
  • teknisen sektorin hankinnat
  • Kehto foorumin koordinointi
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Alueet ja yhdyskunnat
Tiimi
Tekniikka