Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelma

Kokeilutarinoita kunnista

Uskalla kokeilla -ohjelman tavoitteena on tehdä näkyväksi kunnissa toteutettuja kokeiluja. Tälle sivulle on koottu kuntien kokeilutarinoita. Mikäli haluat, että oman organisaatiosi kokeilu nostetaan esille tällä sivustolla, ota yhteyttä Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman yhdyshenkilöihin.

 

Kokeilutarinoita kokeilijoiden kertomana (lyhyitä videoita)

Oulunkaari aktivoi kehitysvammaisia

Espoo ja Muurame kokeilivat

Espoo: Koulu palveluna  ja Koulu ja yritykset tekevät yhteistyötä

Lappeenranta: Ohjaamotoiminta

Liperi: Varhaiskasvatuksen tuntiperusteinen maksu ja Maksuton varhaiskasvatus

Jyväskylän hävikkiruokakokeilu ja Jyväskyläläiset saatiin innostumaan joukkoliikenteestä

Järvenpää tukee senioreita sähköisessä asioinnissa

Kuopiossa helpotettiin nuorten elämänhallintaa

Kunta.tv: Muita Uskalla kokeilla videoita

tags

Espoon KYKY -toimintamalli

Espoossa kehitetty KYKY-toimintamalli - koulujen ja yritysten kiihdytetty yhteiskehittäminen - on luotu yhdessä yli sadan toimijan kanssa. Lähtökohtana toimintamallille oli halu edistää oppimista

Perusopetus- ja varhaiskasvatuspalvelut yhdistettiin Asikkalassa

Asikkalassa kokeiltiin perusopetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden yhdistämistä saman hallinnon alle yhdeksi yksiköksi. Yhdistämällä henkilöstö ja talous voitiin turvata palveluiden saatavuus ja

Hollolan LaTu - Laadulla tuottavuutta -malli

Hollolaan kehitettiin yhteistyössä Sitran, Lieksan kaupungin, Punkalaitumen, Maskun ja Siikajoen kuntien kanssa Laadulla tuottavuutta – Latu-kehittämismalli. Hankkeessa tuotettiin tehokas ja

Jyväskylän resurssiviisaat kokeilut

Sitran ja Jyväskylän kaupungin Kohti resurssiviisautta -hankkeen kokeiluilla pyrittiin säästämään luonnonvaroja ja vähentämään päästöjä – hyvinvoinnista tinkimättä. Jyväskylän alueella toteutettiin

Järvenpään Senioriosaaja.fi valmennus- ja opastuskokonaisuus

Järvenpään Senioriosaaja.fi valmennus- ja opastuskokonaisuus rohkaisee seniori-ikäisiä kaupunkilaisia tutustumaan tietotekniikkaan, teknologiaan ja nettiin sekä uuden kokeilemiseen.

Kuopion Integraattori-malli

Kuopiossa kehitettiin valtiovarainministeriön kokeiluhankkeen ja kuntakokeilulain turvin Integraattori-malli. Se on palvelusuunnitelmat yhteensovittava, nuoren elämänhallinnan itsearviointiin ja

Liperin maksuton varhaiskasvatus 5-vuotiaille

Liperissä kehitetään lapselle yhtenäinen kasvatuksen ja oppimisen polku yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Kunnassa tarjotaan 5-vuotiaille lapsille maksutonta varhaiskasvatusta 80 tuntia kuukaudessa

Tilat palveluna - Muuntautuvat toimitilat Vantaalla

Vantaalla on suunniteltu yhdessä kaupungin työntekijöiden, Vantaan kumppanien ja yritysten kanssa uudenlainen toimitila, sen sisältämät palvelut ja teknologiat. Lähtökohtana on luoda helposti
lapsia koulussa

Espoo - Koulu palveluna

Espoon kaupungin ja Aalto yliopiston Koulu palveluna -kokeiluhanke kehittää uudenlaisen oppimisen olosuhteita. Haukilahden lukio opiskelee koulun peruskorjauksen ajan Otaniemen kampuksella hyödyntäen vapaana olevia tiloja ja muita yhteisiä resursseja
narrow
lapsia koulussa

Fiksu Kalasatama

Helsingin Kalasatamasta kehitetään älykkään kaupunkirakentamisen mallialue joustavasti asukkaiden, yritysten, kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa kokeillen.
narrow
koulutarvikkeita

Hyrynsalmi - Työtä kaikiklle

Hyrynsalmen, Puolangan ja Paltamon kuntajohtajat ideoivat yhdessä ainutlaatuisen kokeilun sen jälkeen, kun Paltamon Työtä kaikille -hanke oli päättynyt 2013. Kolmen kunnan työllisyyden hoito ulkoistettiin yhdistykselle.
narrow
lapsia koulussa

Kaavin kutsunnat

Kaavilla on kehitetty kokonaisvaltainen toimenpidemalli kaavilaisten nuorten arjessa kiinni pitämiseksi. Osana toimenpidemallia toimii ”Kaavin kutsunnat”, joissa jokaiselle koulunsa päättävälle 9. luokkalaiselle tehdään yksilöllinen kartoitus koulun
narrow
välitunnilla

Kaavi - Kotihoidon reittioptimointi

Kaavilla otettiin käyttöön kotihoidon reittioptimointiohjelma, joka suunnittelee annettujen kriteerien pohjalta hoitajien päiväohjelman. Koko kotihoidon henkilöstö opetteli ohjelman käytön ja se on nykyisin päivittäisessä käytössä.
narrow
kaksi tyttöä

Ihmislähtöinen Lapinjärvi

Lapinjärvi on linjannut Lapinjärven laatu 2020 -asiakirjassa laatutyön kantaviksi teemoiksi osallisuuden ja ihmislähtöisyyden. Kunnan palveluiden suunnittelu ja tuotanto toteutetaan ihmislähtöisesti.​
narrow
kimpassa

Päivähoidon tuntiperusteinen maksujärjestelmä Liperissä

Liperissä on kehitetty varhaiskasvatusta uusilla menetelmillä ja teknologian avulla. Ennakkoluuloton uuden kokeileminen on tuonut parannuksia sekä toiminnan sisältöön että talouteen ja tehokkuuteen.
narrow
opettaja

Opentunti -oppimisympäristö Ruskossa

Opentunti on opettajien käyttöön Ruskossa kehitetty suunnittelutyökalu, joka mahdollistaa suunnitelmien ja ideoiden levittämisen ilman erillisiä alustoja.
narrow
kengät

Tyrnävältä laatumukuloita pellolta ja pirtistä!

Tyrnävä tunnetaan poikkeuksellisesta elinkeinorakenteestaan. Kuntalaisista 18 % työskentelee alkutuotannon parissa. Kunnassa kasvatetaan sertifioitua siemenperunaa ja panostetaan muidenkin mukuloiden olosuhteisiin.
narrow
kolme ihmistä

Vantaan sivistystoimen uusi toimintakulttuuri

Vantaan kaupungin sivistystoimessa on muutettu koko toimintakulttuuria. Sen sijaan, että tarjottaisiin kaikille kuntalaisille kaikkea, kuntalaisia kuullaan ja heille tarjotaan palveluita, joita he todellisuudessa tarvitsevat tai haluavat.
narrow

Uusi työskentelykulttuuri Valkeakoskella

Valkeakoskella synnytettiin uudenlainen työskentelykulttuuri: avoin, moniammatillinen ja ennaltaehkäisevä yhteistoiminta perheiden hyväksi. Kaikki lasten ja perheiden kanssa toimivat tahot tiedostavat

LED-katuvalojen ohjausta liiketunnistimilla Salossa

Salon kaupunki kokeilee yhdessä Lumine Solutions Oy:n kanssa LED-katuvalojen ohjaamista liiketunnistimilla.

Oulunkaari - Kehittäminen kuuluu kaikille

Oulunkaaren kuntayhtymän sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämistiimi vauhdittaa Kehittäminen kuuluu kaikille -toimintamallia, joka on otettu käyttöön koko kuntayhtymässä. Toimintamallin vaikutukset

Lappeeranta ohjaamo

Etelä-Karjalan ohjaamo on matalan kynnyksen kohtauspaikka alle 30-vuotiaille nuorille aikuisille. Hankkeen päätoteuttajana on Lappeenrannan kaupunki, Imatran kaupunki ja Eksote ovat osatoteuttajina.
punttisalilla

Eurajoen HeTeKa-malli

Eurajoen HeTeKa-mallissa on jalkautettu ja juurrutettu henkilöstön hyvinvointiohjelma osaksi kunnan toimintakulttuuria. Mallin mukaisesti hyvinvointiagentit toimivat oman toimialueensa ja toimipisteensä terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä.
narrow
ikäihmiset kahvilla

Kaksineuvoinen -ikäihmisten palvelut

Kaksineuvoisessa on tehty vuosina 2014–2016 isoja rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia ikäihmisten palveluiden laadun ja tuottavuuden parantamiseksi. Mukana toiminnassa on koko palveluketju.
narrow
pikkutyöt

Kotkan perhevalmennus

Kotkassa on toteutettu uusi perhevalmennuksen toimintamalli, joka pohjautuu eri toimijoiden väliseen työparityöskentelyyn. Kehittämishankkeen myötä perhevalmennus uudistui ja toi uutta innostusta työhön.
narrow
porin living lab

Porin LivingLab

Porin perusturvan yhteistoiminta-alue yhdessä elinkeinoyhtiö Prizztech Oy:n kanssa on kehittänyt Porin seudulle Living lab -yhteistyömallin hyvinvointiteknologian käyttäjälähtöiseen kehittämiseen.
narrow
vuoronumero

Vantaan mielenterveys- ja päihdepalvelupiste

Vantaalla kokeiltiin helposti lähestyttävää, matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalvelupistettä ensin kirjastoon. Kokemusten perusteella palvelupiste siirrettiin sitten terveysasemille, jotka soveltuvat luontevammin mielenterveys- ja
narrow
SoteAkselin työntekijät

SoteAkseli - Suun terveydenhuollon tiimimalli

Perusturvakuntayhtymä Akselin suun terveydenhuollon tiimimallissa on luotu uusi tehostettu työtapa. Kuntayhtymä Akseli toimii Varsinais-Suomessa Maskun, Mynämäen ja Nousiaisten kuntien alueella. Akseli vastaa kolmen jäsenkuntansa sosiaalitoimen,
narrow
pumppaamo

Lappeenranta - Innovatiivinen hankinta

Lappeenrannan kaupunki toteutti Pien-Saimaan veden puhdistamisessa käytettävän energiatehokkaan pumppuratkaisun hankinnan innovatiivisesti. Kivisalmen Pumpulla puhdistetaan nyt Pien-Saimaata.
narrow

Onnistuva Suomi tehdään lähellä

Kuntaliiton strategia ”Onnistuva Suomi tehdään lähellä” antaa liiton toiminnalle ja päätöksenteolle yhteisen suunnan muutosten keskellä. Strategia on suunnattu valtuustokauden 2017-2021 ajalle.
narrow
Tuula Jäppinen

Etunimi
Tuula
Sukunimi
Jäppinen
innovaatio-asiantuntija

Yhteystiedot
Puhelinnumero
+358 9 771 2583
Kännykkä
+358 50 520 0385
Vastuualueet
  • Palveluinnovaatiot, asiakas- ja käyttäjälähtöisyys
  • Uskalla kokeilla - kokeilevat kunnat ja alueet
  • Ennakointi ja tulevaisuustyö
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen
Tiimi
Kuntamuutostiimi
Merja Lang

Etunimi
Merja
Sukunimi
Lang
palvelumuotoilija

Yhteystiedot
Puhelinnumero
+35897712098
Kännykkä
+358504136065
Vastuualueet
  • Uskalla kokeilla -ohjelma
  • CoSie-yhteiskehittämisen projekti
  • Ennakointi
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen
Eero Ylinentalo

Etunimi
Eero
Sukunimi
Ylinentalo
hallinto- ja viestintäkoordinaattori

Yhteystiedot
Puhelinnumero
+358 9 771 2236
Kännykkä
+358 50 362 4743
Vastuualueet
  • Yksikön hallinto- ja viestintätehtävät
  • Uskalla kokeilla - kokeilevat kunnat ja alueet
  • Innokylä-kehittämisverkosto
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen
Tiimi
Demokratiatiimi