EU-rahoitustietoa kunnille

Kansalais- ja ystävyyskuntatoiminta

EU tukee ystävyyskuntatoimintaa Kansalaisten Eurooppa -ohjelman kautta. Uusi ohjelmakausi alkoi tammikuussa 2014. Ohjelman budjetti vuosille 2014–2020 on reilut 185 miljoonaa euroa.

Kansalaisten Eurooppa -ohjelman yleisiä tavoitteita ovat:

  • Parantaa kansalaisten tietämystä EU:sta, sen historiasta ja monimuotoisuudesta sekä
  • edistää Euroopan kansalaisuutta ja parantaa unionin tason kansalaisvaikuttamisen ja demokraattisen osallistumisen edellytyksiä.

Ohjelmalla on myös erityistavoitteita, joita toteutetaan ohjelmasta tuettavien hankkeiden avulla: 

  1. tietoisuuden lisääminen unionin muistiperinnöstä, yhteisestä historiasta ja yhteisistä arvoista sekä unionin päämääristä edistämällä kansalaiskeskustelua ja verkostoitumista;
  2. demokraattiseen toimintaan osallistumisen ja kansalaisvaikuttamiseen kannustaminen Euroopan unionin tasolla parantamalla kansalaisten ymmärrystä unionin politiikan laadintaprosessista ja lisäämällä mahdollisuuksia osallistua kansalaisyhteiskuntaan, kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen ja vapaaehtoistoimintaan unionin tasolla.

Kansalaisten Eurooppa -ohjelmassa ovat mukana seuraavat maat:Alankomaat, Albania, Belgia, Bosnia ja Hertsegovina, Bulgaria, Eesti, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Makedonia, Malta, Montenegro, Puola, Portugal, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Serbia, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekin tasavalta, Unkari ja Yhdistynyt kuningaskunta.

Ohjelman hankehakemukset käsitellään keskitetysti Koulutuksen, audiovisuaalialan ja kulttuurin toimeenpanovirasto EACEA:ssa Brysselissä. Suomessa ohjelman yhteyspisteenä toimii Opetushallitus.. Yhteyspisteestä saa lisätietoja ohjelmasta sekä neuvontaa hakemiseen liittyvissä käytännön asioissa.

Ohjelma jakaantuu kahteen lohkoon:

1. Eurooppalainen muistiperintö

Tästä lohkosta tuetaan toimia, joilla kannustetaan pohtimaan Euroopan kulttuurista moninaisuutta ja yhteisiä arvoja niiden laajimmassa mielessä, sukupuolten tasa-arvo huomioon ottaen.

Tukea voi hakea aloitteille Euroopan nykyhistorian totalitaaristen järjestelmien syiden pohtimiseksi ja niiden rikosten uhrien muistamiseksi. Osaan kuuluu myös Euroopan lähihistorian muita merkittäviä hetkiä ja vaiheita koskevia toimia.

Etusijalla ovat erityisesti toimet, joilla kannustetaan suvaitsevaisuuteen, keskinäiseen ymmärtämykseen, kulttuurien väliseen vuoropuheluun ja sovintoon keinona päästä eteenpäin menneisyydestä ja rakentaa tulevaisuutta ja joilla pyritään saavuttamaan etenkin nuorempi sukupolvi. Tähän osaan osoitetaan alustavasti noin 20 prosenttia ohjelman kokonaisbudjetista.

Eurooppalainen muistiperintö –hankkeita voivat hakea julkiset paikallis- tai alueviranomaiset tai voittoa tavoittelemattomat järjestöt, kuten vainojen uhrien järjestöt, kulttuuri- ja nuorisojärjestöt, koulutus- ja tutkimuslaitokset sekä ystävyyskuntayhdistykset . Hakijan tulee olla ns. juridinen henkilö. Yksityishenkilöt eivät voi hakea tukea Kansalaisten Eurooppa -ohjelmasta.

Hanketuki

Hankkeita tulee toteuttaa eurooppalaisessa yhteistyössä, ja niissä tulisi olla laaja ja monialainen lähestymiskulma aiheeseen. Tällä tarkoitetaan sitä, että hankkeeseen voi liittyä esimerkiksi tutkimustoimintaa, non-formaalia oppimista, kansalaiskeskustelun edistämistä, näyttelyitä tai julkaisutoimintaa jne.

Hankkeessa tulee olla mukana kumppanit ainakin kahdesta maasta, joista toinen on EU-maa. Tuki perustuu kiinteisiin tukisummiin.

Hanketukien enimmäiskesto on 18 kuukautta ja maksimituki 100 000 euroa.

2. Demokraattiseen toimintaan osallistuminen ja kansalaisvaikuttaminen

Ohjelman toiseen lohkoon kuuluvat toimet, jotka kattavat kansalaisvaikuttamiseen sen laajimmassa merkityksessä, ja siinä kohdistetaan erityishuomio menetelmien luomiseen rahoitettujen toimien pysyvien vaikutusten varmistamiseksi.

Ensisijaisesti tuetaan aloitteita ja hankkeita, joilla on yhteys unionin poliittiseen ohjelmaan.

Lohkosta voidaan kattaa myös hankkeita ja aloitteita, joissa kehitetään mahdollisuuksia keskinäiseen ymmärtämykseen, kulttuurien väliseen vuoropuheluun, yhteisvastuullisuuteen ja kansalaisyhteiskuntaan osallistumiseen ja vapaaehtoistoimintaan unionin tasolla.

Erityinen painopiste on hankkeissa, jotka edistävät nuorten ja naisten osallistumista demokraattiseen toimintaan sekä poliittiseen ja taloudelliseen päätöksentekoon.

Tästä lohkosta tuetaan seuraavia toimenpiteitä:

  • Town Twinning, TT, kuntien välinen yhteistyö
  • Kuntien tai alue- ja paikallishallinnon väliset verkostot (Networks of Towns)
  • Kansalaisyhteiskuntahankkeet (Civil Society Projects)

Tähän osaan osoitetaan noin 60 prosenttia ohjelman kokonaisbudjetista.

Kuntien välinen yhteistyö (Town Twinning)

Suunnattu kunnille, paikallis- ja aluehallintoviranomaisille tai paikallisviranomaisia edustaville, voittoa tavoittelemattomille yhdistyksille. Erityispainopiste on hankkeissa, jotka käsittelevät ohjelman vuosittain vaihtuvia painopisteitä.

Tästä toimesta myönnetään tukea hankkeille, joissa kootaan kuntalaisia hankkeeseen osallistuvista maista käsittelemään ohjelman teemoihin liittyviä kysymyksiä. Hankkeessa on oltava kumppanit vähintään kahdesta maasta, joista ainakin yhden on oltava EU-maa. Hankkeessa on oltava osallistujina vähintään 25 kutsuttua, hankkeen tukikelpoisten kumppanien lähettämää osallistujaa. Hankkeiden maksimikesto on 21 päivää ja korkein myönnettävä tuki 25 000 euroa.

Kuntien väliset verkostot

Kunta, paikallis- tai alueviranomainen, paikallisviranomaisia edustava liitto tai yhdistys tai hankkeen teemasta erityisosaamista omaava organisaatio toimivat yhdessä jonkin teeman ympärille rakennetussa pitkäkestoisessa hankkeessa, jonka tavoitteena on edistää kestävää yhteistyötä ja verkostoitumista hankkeeseen osallistuvien kumppanien välillä. Hankkeessa on oltava kumppanit vähintään neljästä ohjelmamaasta, joista ainakin yhden tulee olla EU-maa.

Hankkeessa on oltava mukana vähintään 30 prosenttia kutsuttuja osallistujia. Kutsutut osallistujat tarkoittavat tässä tukikelpois(t)en kumppani(e)n lähettämiä kansainvälisiä osallistujia.

Hankkeiden enimmäiskesto on kaksi vuotta ja maksimituki 150 000 euroa.

 Hakijoina ja yhteistyökumppaneina voivat toimia

  • Kaupungit/kunnat tai niiden ystävyyskuntakomiteat tai -verkostot
  • Muut paikallis- tai alueviranomaiset
  • Paikallisviranomaisten liitot tai yhdistykset
  • Paikallisviranomaisia edustavat voittoa tavoittelemattomat organisaatiot.

 Voittoa tavoittelemattomat järjestöt kansalaisjärjestöt voivat olla hankkeissa kumppaneina.

Hankkeiden odotetaan käsittelevän Kansalaisten Eurooppa –ohjelman pysyviä ja vuosittain vaihtuvia tavoitteita, ja niillä tulee olla selkeästi määritellyt kohderyhmät, joille hankkeessa käsiteltävät teemat ovat erityisen merkittäviä. Kuntien verkostohanke edistää myös osallistuvien tahojen tulevaisuuden yhteistyötä.

Kuntaverkostoilta odotetaan erityisesti seuraavaa:

  • Niissä yhdistyvät monenlaiset laajasti kiinnostusta herättävään aiheeseen tai aiheisiin liittyvät toimet, joita käsitellään ohjelman tavoitteiden tai vuotuisten painopisteiden yhteydessä.
  • Niillä on tarkkaan määritelty kohderyhmä, jolle valittu aihe on erityisen merkittävä, ja niihin osallistuu aihealueella aktiivisesti toimivia yhteisön jäseniä (kuten asiantuntijoita, paikallisyhdistyksiä sekä kansalaisia ja kansalaisryhmiä, joihin aihe suoraan vaikuttaa).
  • Ne muodostavat perustan osallistuvien ystävyyskuntien myöhemmille aloitteille ja toimille, jotka liittyvät käsiteltäviin kysymyksiin tai muihin yhteisesti kiinnostaviin kysymyksiin.

Kansalaishankkeet

Kansalaishankkeet –toimesta tuetaan hankkeita, joissa on mukana kumppaneita vähintään kolmesta ohjelmamaasta, joista ainakin yksi on EU-maasta. Hankkeet kokoavat erilaisia ihmisiä käsittelemään teemoja, jotka liittyvät suoraan unionin politiikkoihin ja ne tarjoavat mahdollisuuden osallistua konkreettisesti unionin politiikanmuodostusprosesseihin Kansalaisten Eurooppa –ohjelman painopistealueilla.

Kansalaisyhteiskuntahankkeet on suunnattu mm:

  • erilaisille yhdistyksille ja järjestöille
  • uskonnollisille järjestöille
  • ammatillisille järjestöille
  • puolueille
  • vapaan sivistystyön organisaatioille

Hankkeessa hakijoina voivat toimia voittoa tavoittelemattomat järjestöt, kuten kansalaisjärjestöt sekä koulutus-, kulttuuri- ja tutkimuslaitokset. Hankkeessa kumppaneina voivat olla voittoa tavoittelemattomat järjestöt tai verkostot sekä myös paikallis- tai alueviranomaiset.

Kansalaishankkeiden pitää sisältää ainakin kaksi alla olevasta kolmesta toiminnasta:

  • kansalaisyhteiskuntaan osallistumisen ja yhteisvastuullisen toiminnan edistäminen: toimet, joilla voidaan edistää keskustelua/toimia/kampanjointia yhteisesti tärkeistä aiheista unionin kansalaisten oikeuksia ja velvoitteita koskevissa laajemmissa puitteissa ja luoda yhteys Euroopan poliittiseen ohjelmaan ja päätöksentekoprosessiin;
  • mielipiteiden kerääminen: toimet, joiden tarkoituksena on kerätä kansalaisten yksittäisiä mielipiteitä vuosittain määritettävästä aiheesta ja joissa suositaan alhaalta ylöspäin suuntautuvaa lähestymistapaa (kuten sosiaalisten verkostojen käyttöä, verkkoseminaareja) ja medialukutaitoa;
  • vapaaehtoistoiminta: toimet, joilla edistetään solidaarisuutta unionin kansalaisten välillä ja laajemminkin.

Hankkeiden enimmäispituus on 18 kuukautta ja myönnettävä maksimituki 150 000 euroa. 

Toimintatuet

Ohjelman molemmista lohkoista jaetaan erillisillä haulla myös toimintatukia, jotka ovat joko yksivuotisia rakennetukia (Annual structural support) tai nelivuotisia kumppanuustukia (Multiannual partnership support).

Tukea myönnetään voittoa tavoittelemattomille, hallituksista riippumattomille järjestöille (non-profit non-governmental organisations, NGO), jotka ovat olleet oikeushenkilöitä ainakin neljä vuotta jossain ohjelmamaassa. Tuettavilla organisaatioilla tulee olla jäseniä tai niiden tulee olla aktiivisia ainakin kahdeksassa maassa (yksivuotiset tuet) tai kahdessatoista maassa (monivuotiset tuet).

Maksimituki yksivuotiselle hankkeelle on 100 000 euroa ja monivuotiselle hankkeelle 350 000 euroa.

Lisätietoja: 

Kansalaisten Eurooppa -ohjelman suomalaisena yhteyspisteenä toimii Opetushallitus, josta saa lisätietoja ohjelmasta sekä neuvontaa hakemiseen liittyvissä käytännön asioissa.

Yhteystiedot: 

Vastaava asiantuntija Mauri Uusilehto

etunimi.sukunimi@oph.fi

Puhelin: 0295 338 520

 

Perusoikeus, tasa-arvo- ja kansalaisuusohjelma

Euroopan oikeusalueen kehittämistä sekä tasa-arvoa ja perusoikeuksia tuetaan ohjelmakaudella 2014–2020 kahdella uudella ohjelmalla. Toinen näistä on perusoikeus-, tasa-arvo ja kansalaisuusohjelma ja toinen lähinnä oikeudellisen yhteistyön oikeusohjelma. Ohjelmia hallinnoi Euroopan komissio.

Perusoikeus-, tasa-arvo- ja kansalaisuusohjelma pyrkii edistämään ja suojelemaan Euroopan unionin kansalaisten oikeuksia ja vapauksia. Ohjelman tavoitteena on vähentää esimerkiksi sukupuoleen tai etniseen alkuperään liittyvää syrjintää, ehkäistä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, suojella lasten oikeuksia sekä edistää EU:n kansalaisten ja kuluttajien oikeuksia. Ohjelman budjetti kaudelle 2014–2020 on 439 miljoonaa euroa.

Komission julkaisemissa rahoitusohjelmien vuosiohjelmissa on lueteltu yksityiskohtaisesti hankkeet, joihin on mahdollista hakea rahoitusta kunkin vuoden aikana. Hakuja tulee auki neljännesvuosittain. Niiden avautumista voi seurata Euroopan komission kotisivuilta. 

Lisää aiheesta:

Kansalaisten Eurooppa -ohjelman Suomen yhteyspiste Opetushallitus

Kansalaisten Eurooppa -ohjelman komission verkkosivut

Euroopan komission kansalaisuus -verkkosivut

European Commission: Rights, Equality and Citizenship Programme 2014-2020

Arja Puukko

Etunimi
Arja
Sukunimi
Puukko
Asiantuntija, kansainväliset asiat

Yhteystiedot
Puhelinnumero
+358 9 771 2239
Kännykkä
+358 50 544 6585
Vastuualueet
  • viestintä: verkkosivut, EU- ja kansainvälisyys uutiskirje
  • kuntien ja maakuntien EU-kv-verkosto
  • Ystävyyskuntatoiminta
  • Venäjä-yhteistyö
  • Kuntaliiton kansainväliset vieraat
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Ruotsinkieliset ja kansainväliset asiat
Tiimi
Kansainvälinen tiimi
EU- ja kansainväliset asiat