Kirjastopalvelut

Kirjastotoiminnan keskeisiä ulottuvuuksia

Kirjasto on osa kunnallista toimintaympäristöä. Kirjastotoimintaa kehitetään usein osana osana monisektoraalisia palveluketjuja sekä tilaratkaisuja. Osaamiskartoituksella voidaan ennakoida tulevia palvelutarpeita ja varautua mm. eläköitymiseen ja palvelukonseptin muutoksiin.

​Kunnat ylläpitävät kattavaa ja tasokasta kirjastopalvelujen verkostoa. Vuonna 2015 pää-, sivu- ja laitoskirjastoja oli yhteensä 765. Lisäksi kunnissa on kirjaston muita palvelupaikkoja 382. Kirjastoautoja oli kaikkiaan 140.

Omatoimikirjastotoiminta on lisääntymässä. Aukiolotunneista omatoimiajan osuus on jo 9 prosenttia.

Kuntien ja kaupunkien yleisissä kirjastoissa käytiin viime vuonna vajaat 50 miljoonaa kertaa ja verkossa lähes 39 miljoonaa kertaa. Lainoja annettiin vajaat 90 miljoonaa. Kirjastoissa käydään keskimäärin 9 kertaa vuosittain. Kirjastoista lainataan keskimäärin 16 kirjaa, aikakauslehteä, ääni- tai elokuvatallennetta tai muuta aineistoa vuosittain.

Kuntien taloustilastojen mukaan asukaskohtaiset käyttökustannukset ovat keskimäärin 62 euroa/asukas. Keskimääräinen käynnin hinta oli 6,3 euroa ja lainan hinta 3,5 euroa. 

Kirjastot ovat kuntalaisille tärkeitä kohtaamispaikkoja ja yhteisöllisyyden ylläpitäjiä. Kirjastotiloissa järjestetään monipuolisesti erilaisia tapahtumia ja näyttelyitä. Tapahtumiin osallistuneiden määrä on kasvanut vuosi vuodelta samoin kuin kirjastojen käyttäjäkoulutuksiin osallistuneiden kävijämäärät. Tapahtumia tilastoitiin 34 000, näyttelyjä 6 300 ja käyttäjäkoulutusta 24 000.

Valtaosa kunnallisista kirjastoista tarjoaa painetun aineiston ohella digitaalisia aineistoja ja valtakunnallinen eKirjasto on aloittanut toimintansa. Aineistojen lisäksi käyttäjille tarjotaan sähköisiä asiointipalveluja. Kirjastojen tietopalveluun ja verkkoaineistoihin pääsee myös kotoa, koulusta tai työpaikalta käsin. Kirjastoissa opastetaan uusimman mediateknologian käyttöön.

​​Kirjastoja koskevat tilastot ovat kunnan koko kirjastolaitosta koskevia tietoja. Pää- ja sivutoimipisteiden ohella kunnilla on muissa palvelupaikoissa siirtokokoelmia mm. kouluissa, joissa voi aineistoja lainata sekä palauttaa.

Kirjastotoimintaa kuvaavat keskeiset tiedot löytyvät opetus- ja kulttuuriministeriön yleisten kirjastojen tilastotietokannasta. Keskeisiä kustannustietoja löytyy Tilastokeskuksen keräämistä kuntien taloustilastoista. Tilastokeskuksen sivuille on koottu tilinpäätöstietoja kirjastojen käyttökustannuksista ja investoinneista sekä meno- ja tulorakenteesta. ​​​​​

 

Johanna Selkee

Etunimi
Johanna
Sukunimi
Selkee
Erityisasiantuntija

Yhteystiedot
Puhelinnumero
+358 9 771 2080
Vastuualueet
  • kirjastot
  • yleinen kulttuuritoimi
  • taidelaitokset
  • taiteen perusopetus
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Opetus ja kulttuuri