Taide ja kulttuuri

Kulttuuritoimintaa koskeva indikaattorityö

Suomen Kuntaliitto on yhteistyössä isompien kuntien kanssa kehittänyt kulttuuripalvelujen indikaattoreita ja kustannustiedonkeruuta. Kehittämistyössä on kuvattu kulttuuritoiminnan talouden ja toiminnan seurannan ja arvioinnin alueita sekä tuotettu ja määritelty indikaattoreita ja käytännön työkaluja, joita kunnat voivat soveltaa omassa kehittämistyössään.

Talouden ja toiminnan vertailutiedonkeruu

Kuntaliitto pyrkii toiminnassaan levittämään tietoa kuntien kirjastojen sekä taide- ja kulttuuritoiminnan monipuolisesta tarjonnasta. Tähän liittyen meillä on säännöllisesti tehty kulttuurin kustannustiedonkeruuta yhteistyössä kuntien ja Cuporen kanssa. Kustannustiedonkeruun pilottihanke vuonna 2007 koski vuoden 2006 tilinpäätöstietoja ja mukana oli 15 kaupunkia. Vuosien 2008 ja 2011 tiedonkeruut koskivat vuoden 2007 ja 2010 tilinpäätöksiä. Vuonna 2008 mukana oli 23 kaupunkia ja vuonna 2011 25 kaupunkia. Viimeisin tiedonkeruuraportti on vuodelta 2014 ja se koskee tilinpäätöstietoja 24 kaupungissa vuonna 2013.

Tarkoituksena on kulttuurin talouden ja toiminnan vertailutiedonkeruussa saada ajankohtaiseen tietoon perustuvaa monipuolista kuvaa kuntien laajasta ja monipuolisesta toiminnasta kulttuurin kentällä, kulttuuripalvelujen tuloista ja menoista, palvelutoiminnan laajuudesta sekä kuntien ylläpitämien ja tukemien kulttuuripalvelujen tuotantorakenteista.

Uusi kulttuurin tuloja ja menoja koska tiedonkeruukierros alkaa huhtikuussa 2017 ja se koskee vuoden 2016 tilinpäätöstietoja. Tuloksia on tarkemmin odotettavissa vuodevaihteessa.

Linkit raportteihin:

2006: Kulttuurin kustannukset 14 kaupungissa

2007: Kulttuurin kustannukset 23 kaupungissa

2010: Kulttuurin kustannukset 25 kaupungissa

2013: Kulttuurin kustannukset 24 kaupungissa

 

Kuntien kulttuuripolitiikan seurannan ja arvioinnin indikaattorityö

Kuntien kulttuuripolitiikan seurannan ja arvioinnin kehittämishanke alkoi vuonna 2009 Suomen Kuntaliiton ja kuntien kulttuurijohtajien aloitteesta. Hanketta suorittamaan valittiin Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cupore. Hankkeeseen lähti mukaan 21 kaupunkia: Espoo, Hämeenlinna, Joensuu, Jyväskylä, Kajaani, Kokkola, Kotka, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Mikkeli, Oulu, Rauma, Rovaniemi, Salo, Seinäjoki, Tampere, Turku, Vaasa ja Vantaa.

Hankkeen ensimmäisen vaiheen tuloksena syntyi esiselvitys (Saukkonen ja Herranen 2009), joka keskittyi tarkastelemaan kaupunkien sen hetkisiä käytäntöjä kulttuuritoiminnan seurantaan, ohjaukseen ja arviointiin, olemassa olevia tietoaineistoja sekä kaupunkien kokemuksia olemassa olevista käytännöistä. Esiselvityksen tulosten perusteella kunnissa kaivataan kulttuuripolitiikan arviointiin ja seurantaan vertailukelpoista tietoa koskien sekä omaa kaupunkia (aikasarjat) että muita kaupunkeja (verrokit). Linkki esiselvitykseen on tämän sivun oikeassa laidassa.

Indikaattoriraportti 2011

Syksyllä 2010 Suomen Kuntaliitto teki Cuporen kanssa sopimuksen jatkaa esiselvityksessä aloitettua kehittämistyötä. Jatkohankkeen tavoitteeksi tuli muodostaa kaikille soveltuva, tarkoin määritelty ja standardoitu indikaattorikokoelma, jonka ympärille kukin kaupunki voi halutessaan rakentaa omista tilanteistaan ja lähtökohdistaan nousevia täydentäviä indikaattoreita. Jatkohankkeen lopputuloksena syntyneessä indikaattorikokoelmassa on yhteensä 45 indikaattoria ryhmiteltynä 16 otsikon alle. (Karttunen 2011.)

Indikaattoriraportti 2013

Laajassa indikaattorikokoelmassa määritelmien ja käsitteiden täsmentäminen jäi joiltain osin kesken. Tätä työtä jatkettiin vuonna 2012 ja 2013. Uusin raportti on ensisijaisesti tarkoitettu pohjaksi ja työvälineeksi kuntien omaehtoiseen indikaattoreiden testaamiseen ja kehitystyöhön. Kehittämiseen ja testaamiseen on valittu viisi toiminnan aluetta ja niiden seurantaan 15 indikaattoria. Toiminnan alueet ovat kulttuuritilat, kulttuuriavustukset, kulttuuritapahtumat, lasten ja nuorten kulttuuritoiminta sekä taiteen ja kulttuurin soveltava käyttö.

Tuumasta toimeen - välineitä kulttuuripolitiikan seurantaan ja arviointiin

 

Johanna Selkee

Etunimi
Johanna
Sukunimi
Selkee
Erityisasiantuntija

Yhteystiedot
Puhelinnumero
+358 9 771 2080
Kännykkä
+358 50 435 9420
Vastuualueet
  • kirjastot
  • yleinen kulttuuritoimi
  • taidelaitokset
  • taiteen perusopetus
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Opetus ja kulttuuri