Kartellit

Asfalttikartelli

Oikeudenkäynnit

Seuraamusmaksun määräämistä koskeva oikeudenkäynti  

Korkein hallinto-oikeus antoi 2009 päätöksensä asfalttialan yritysten kilpailunrajoituslain vastaisessa menettelyssä. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että esitetyn näytön perusteella Suomen asfalttimarkki-noilla vallitsi koko valtakunnan laajuinen, yksi ja yhtenäinen kartelli vuosina 1994–2002. Kartelli kattoi niin yksityisten, kuntien kuin valtion teettämät asfaltointiurakat ja sen päämääränä oli poistaa toimiva kilpailu Suomen asfalttimarkkinoilta. 

Korkein hallinto-oikeus määräsi päätöksessä mainituille yrityksille ns. seuraamusmaksuja yhteensä 82,55 miljoonaa euroa Suomessa asfalttimarkkinoilla vuosina 1994-2002 toimineeseen kartelliin osal-listumisesta. Kartellin johtajana toimi Lemminkäinen Oyj.

KHO:2009:83
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös asfalttikartelliasiassa. Finlex.

KHO:lta yhteensä 82,55 miljoonan euron sakot asfalttikartelliin osallistuneille
Kilpailuvirasto. Tiedote 29.9.2009

Vahingonkorvausta koskeva oikeudenkäynti

Helsingin käräjäoikeus

Marraskuussa 2013 Helsingin käräjäoikeus hyväksyi tuomiossaan pääosin kuntien vahingonkorvauskanteet kartelliin osallistuneita yhtiöitä kohtaan kartellin niille aiheuttamista vahingoista. Käräjäoikeus tuomitsi kunnille vahingonkorvauksia pääomaltaan yhteensä 37,4 miljoonaa euroa.

Asfalttikartellioikeudenkäynti on päättynyt Helsingin käräjäoikeudessa
Helsingin käräjäoikeuden tiedote 28.11.2013

Helsingin hovioikeus

Lokakuussa 2016 Helsingin hovioikeus antoi tuomion kuntien vahingonkorvauskanteista. Helsingin hovioikeus katsoi, että osa kuntien korvausvaatimuksista oli vanhentuneita. Hovioikeus arvioi vanhentumiskysymystä korkeimman oikeuden 29.2.2016 antaman ennakkopäätöksen KKO 2016:11 perusteella. Hovioikeus hylkäsi myös ne kuntien vaatimukset, jotka ovat kohdistuneet sellaisiin yrityksiin, jotka eivät ole olleet tekemisisissä kilpailurajoitusten kanssa vaan ovat kartellin jälkeen hankkineet kilpailurajoituksiin osallistuneiden yritysten liiketoiminnan tai osakekannan. Lisäksi osa vaatimuksista on hylätty kilpailunrajoituksia tai vahingon olemassaoloa koskevan näytön tai vahingon ja vastaajayhtiön toiminnan välisen syy-yhteyden vuoksi. Hovioikeus on mainituista syistä pääosassa asioita alentanut korvausvastuuta.

Hovioikeuden kunnille tuomitsemat korvaukset vaihtelevat 20.000 eurosta lähes 5 miljoonaan euroon. Hovioikeus tuomitsi kunnille vahingonkorvauksia pääomaltaan yhteensä noin 27 miljoonaan euroa.

Helsingin hovioikeuden tuomiot asfalttikartelli -asioissa
Helsingin hovioikeuden tiedote 20.10.2016

Korkein oikeus

21 kuntaa ja 4 vastaajayritystä on hakenut Korkeimmalta oikeudelta muutoksenhakulupaa Helsingin hovioikeuden antamiin tuomioihin. Mikäli Korkein oikeus antaa asiassa muutoksenhakuluvan hovioikeuden antamiin tuomioihin, niin tuolloin muutoksenhakuluvan saaneet oikeuskysymykset tulevat Korkeimman oikeuden arvioitavaksi ja ratkaistavaksi.              

Kuntaliiton ohjeistus kunnille

Kuntaliitto on antanut asfalttialan yritysten mahdollisesta kartellista ja kuntien toimista yleiskirjeitä vuosina 2004, 2006, 2008 ja 2009.

Kuntaliitto on yleiskirjeissään käsitellyt sitä, mihin toimenpiteisiin Kuntaliitto suosittaa kuntien ja kuntayhtymien ryhtyvän omien etujensa ja oikeuksien valvomiseksi asian eri vaiheissa. Oikeuden ja edun turvaamiseen liittyvät välittömät toimenpiteet ovat koskeneet kuntien ja kuntayhtymien mahdollisen vahingonkorvaussaatavan/perusteettoman edun palautuksen vanhentumisen katkaisutoimenpiteitä ja vahingonkorvauksen määrän selvittelyä.  

Lisäksi Kuntaliitto on muun muassa kehottanut kuntia ja kuntayhtymiä tekemään mahdollisimman paljon yhteistyötä keskenään korvauskanteiden kanneperusteiden, kartellin aiheuttamien vahinkojen selvittämisessä ja mahdollisuuksien mukaan muodostamaan alueellisesti tarkoituksenmukaisia yhteistyöverkostoja asian hoitamiseksi ja yhteisen asianajajan tai asianajajien palkkaamiseksi korvauskanteiden nostamiseksi ja niiden ajamiseksi tuomioistuimessa.

Edellä mainitun järjestelyn avulla kunnat ja kuntayhtymät voivat mahdollisimman tarkoituksenmukaisella, tehokkaalla ja yhtenevällä tavalla valvoa oikeudelliset etunsa vahingonkorvausta ja perusteettoman edun palautusta koskevissa oikeudenkäynneissä kartelliin syyllistyneitä yhtiöitä kohtaan.

KHO:n päätös itsessään ei tuonut kunnille vahingonkorvauksia. Kuntaliitto suositteli kuntia ja kuntayhtymiä harkitsemaan vahingonkorvausta/perusteettoman edun palautusta koskevien vahingonkorvauskorvauskanteiden vireille saattamista ja kuntien välistä yhteistyötä. Lisäksi Kuntaliitto suositteli, että kunnat ja kuntayhtymät uudistavat aikaisemmin tekemänsä vanhentumisen katkaisuilmoitukset vaadittavin väliajoin siihen saakka, kunnes kunta tai kuntayhtymä on saattanut korvauskanteensa kaikkien kanneperusteiden osalta vireille käräjäoikeuteen.  Edellä mainituista asiasta ohjeistettiin Kuntaliiton yleiskirjeissä.

Kuntaliitot yleiskirjeet:

KHO:n päätös asfalttialan yritysten kartellista ja Kuntaliiton suositus jatkotoimenpiteistä päätöksen johdosta
Kuntaliiton yleiskirje 22/80/2009, Pirkka-Petri Lebedeff, 5.10.2009

Markkinaoikeuden päätöksestä asfalttialan yritysten mahdollisesta kartellista ja kilpailunrajoituslain korva-uskanteen nostamisen määräajasta
Kuntaliiton yleiskirje 18/80/2008, Pirkka-Petri Lebedeff 19.5.2008

Yleiskirje väitetyistä asfalttikarttelleista sekä ohjeita kunnille ja kuntayhtymille
Kuntaliiton yleiskirje 18/80/2006, P-P. Lebedeff, 2.11.2006

Kilpailuviraston asfalttikaratellista markkinaoikeudelle tekemä esitys ja siihen liittyvät mahdolliset toimenpiteet
Kuntaliiton yleiskirje 17/80/2004, Pirkka-Petri Lebedeff 20.4.2004

Kysely

Kuntaliitto toteutti keväällä 2010 kyselyn kuntien ja kuntayhtymien toimenpiteistä asfalttikartellin joh-dosta.

Kyselyllä selvitettiin, mihin toimenpiteisiin Manner-Suomen kunnat ovat ryhtyneet asfalttikartelliin osallistuneita yhtiöitä kohtaan omien oikeudellisten etujen turvaamiseksi ja toteuttamiseksi. Kyselys-sä selvitettiin, ovatko kunnat suorittaneet vahingonkorvausvelan/perusteettoman edun vanhentumi-sen katkaisuilmoitukset asfalttikartelliin osallistuneita yhtiöitä kohtaan ja onko kunnassa tehty päätök-siä vahingonkorvauskanteen nostamisesta tai muista toimenpiteistä asfalttikartellin johdosta sekä onko kunta tehnyt yhteistyötä muiden kuntien kanssa korvauskanteiden kanneperusteiden ja kartellin aiheuttamien vahinkojen selvittämisessä.

Kyselyn tulokset löytyvät tämän sivun lopusta (PDF).

Pitkä prosessi

Asfalttikartelliin perustuvista vahingonkorvausoikeudenkäynneistä oli jo 2009 odotettavissa pitkiä ja vaativia. Siten kuntien ja kuntayhtymisen oli varauduttava jopa useiden vuosien prosesseihin.

Kuntaliitto omalta osaltaan seuraa asian etenemistä ja tiedottaa tarvittaessa yleistä intressiä koskevis-ta kysymyksistä.
 

Lisää aiheesta

Kuntaliiton verkkopalvelussa

Asfalttikarttellituomioon perustuvien korvauksien käsittely kirjanpidossa (kuntatalous)

Muualla verkossa

Asfalttikartellin kunnille aiheuttamien vahinkojen arviointi - Loppuraportti
VATT - Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (14.6.2011)

tags