Kunnan päätöksenteko

Päätöksentekomenettely kouluverkon muutoksissa

Koulun lakkauttamista koskevasta päätöksestä tehty valitus voi menestyä vain laillisuusperusteella ja käytännössä vain menettelyvirheen perusteella. On tärkeätä, että koulun lakkauttamista koskevat päätökset valmistellaan huolellisesti, jotta menettelyvirheiltä vältyttäisiin.

Keskeiset huomioon otettavat säännökset ovat hallintolain säännökset selvittämisvelvollisuudesta sekä vaikuttamismahdollisuuksien varaamisesta. Lisäksi kuntalain ja hallintolain esteellisyyssäännökset tulee huomioida. Henkilön esteellisyyden ollessa tulkinnanvarainen paras ratkaisu on oma-aloitteinen vetäytyminen asian käsittelystä.

​Oheisessa muistiossa käsitellään päätöksentekomenettelyn vaiheita, kun kunnassa valmistellaan yhden tai useamman koulun lakkauttamista koskeva asia valtuuston päätettäväksi. Koulun lakkauttamista koskeva päätös ei saa tulla kuntalaisille yllätyksenä, sillä hallintolain säännöstä vaikuttamismahdollisuuksien varaamisesta ei voida jättää huomiotta.

Esteellisyyskysymykset nousevat aina esille, koska niin monella valmistelijalla ja päättäjällä tai heidän läheisillään on intressejä asiassa. Intressit liittyvät useimmiten työpaikan mahdolliseen vaihtumiseen tai siihen, että oma tai läheisen lapsi joutuu mahdollisesti vaihtamaan koulua.

Kouluverkkoasiassa ei ole sellaisia asianosaisia, jotka voisivat asianosaisaseman perusteella hakea päätökseen muutosta. Muutoksenhakuoikeus on vain kunnan jäsenillä, mm. kunnan asukkailla. Koulun lakkauttamista koskeva päätös voidaan panna täytäntöön eli koulu voidaan sulkea, vaikka päätöksestä olisi valitettu hallinto-oikeuteen.

Lisäksi muistiossa käydään läpi mitä muita oppilaita ja henkilöstöä koskevia päätöksiä on tehtävä seurauksena koulun sulkemisesta. Erillisessä liitteessä käsitellään yhteistoimintalaista tulevia velvoitteita.

Muistiota on päivitetty 28.6.2016. Kohdassa 7 selostetaan KHO:n ratkaisua 1408/2016. Valittaja oli vedonnut mm. koulujen yhdistämistä koskevan päätöksen puutteelliseen ja harhaanjohtavaan valmisteluun sekä päätöksen perustelujen puuttumiseen.

Kuntaliitto.fi

Opetus ja kulttuuri

Muualla verkossa

KT Kuntatyönantajat
 

Lainsäädäntöä

Hallintolaki 6.6.2003/434
FINLEX

Oikeuskäytäntöä

24.11.1998/2646 KHO:1998:68
Kunnallisasia - Kunnanvaltuusto - Kunnanhallitus - Jäsen - Esteellisyys - Koulun lakkauttaminen. FINLEX

18.2.2004/324 KHO:2004:16
Kunnallisen lautakunnan puheenjohtajan esteellisyys - Ennakkoasenne - Hallintomenettelylaki - Ympäristölupa. FINLEX

29.6.2005/1631 KHO:2005:45
Maa-aineslupa - Virheellinen äänestysmenettely - Esteellisyys - Hakemuksesta tehty muistutus. FINLEX

Muu pää­tös 1408/2016
Kun­nal­li­sa­siaa kos­ke­va va­li­tus. Korkein hallinto-oikeus

tags
Palvelusähköposti hallintolakimiehet

Etunimi
Palvelusähköposti
Sukunimi
hallintolakimiehet
hallintolakimiehet[at]kuntaliitto.fi

Yhteystiedot
Vastuualueet
  • Palvelusähköposti hallintolakimiehet
  • Mm. kuntien hallintoon ja johtamisjärjestelmään, päätöksentekoon ja hallintomenettelyyn sekä julkisuuteen ja tietosuojaan liittyvät kysymykset
  • Palvelemme kuntien henkilöstöä ja luottamushenkilöitä heidän tehtäviinsä liittyvissä asioissa. Suosittelemme käyttämään ensisijaisesti palvelusähköpostiamme.
  • hallintolakimiehet@kuntaliitto.fi
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Lakiasiat
Tiimi
Palvelusähköpostit