Suurimpien kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon nettotoimintamenot

Yhteenveto on koottu 57 suurimman kunnan sekä Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveysyhtymän (Eksoten) ja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän osavuosi- ja vuosikohtaisten seurantatietojen perusteella. 

​Nämä ovat toteumatiedoista raportoituja todellisia nettotoimintamenoja. Niitä verrataan edellisvuoden vastaaviin menoihin sekä alkuperäisiin talousarvioihin. Toteumaseurannan tiedot eivät ole tarvevakioituja, kuten eivät ole talousarvioidenkaan tiedot. Taulukoissa on mukana ikäihmisten väestöosuuksien indeksit sekä sairastavuusindeksi.

Eri kunnissa on hyvinkin erilainen väestön ikä-, tarve- ja palvelurakenne, mikä on tarpeen muistaa, kun silmäilee menojen suuruutta. 

Osassa kunnista kunnallisten palvelujen käyttöosuudet ovat suurempia kuin toisissa, mikä johtuu mm. väestörakenteesta ja työllisyydestä. Työterveyshuollon merkittävä osuus korvaa kunnallisia perusterveydenhuollon palveluja. Kunnan menojen suuruuteen vaikuttavat luonnollisesti palvelujen monipuolisuus, oikea-aikainen saatavuus, riittävyys, rakenteet sekä asukkaiden käytettävissä olevat tulot ja sen myötä mahdollisuus ostaa tarvitsemiaan hyvinvointipalveluja myös omilla rahoillaan.

Koosteeseen toimitetut tiedot eivät ole täysin yhdensisältöisiä. Vertailuvuosien poikkeukselliset tilanteet näkyvät muutoksina eräiden kuntien toteumissa. Osavuosikatsauksissa kaikki menot ja tulot eivät kirjaudu täsmälleen samalla aikataululla eri vuosina, mikä näkyy suurehkoina eroina.

Selvitys on poikkileikkaus alustavista tiedoista. Tämä ei ole tilasto. Osa yksittäisistä suurista muutoksista - ilman selittäviä syitä - johtaa virheellisiin kuntakohtaisiin johtopäätöksiin. Rakenteiden ja toimintojen uudelleenjärjestelyjä ja suurten muutosten syitä on raportoitu vastaajien kommenteissa.

Alla liitteinä osavuosi- ja vuosikatsaukset ajalta 2017 - 2015.

tags
Palvelusähköposti Sosiaali ja terveys

Etunimi
Palvelusähköposti
Sukunimi
Sosiaali ja terveys
soster[at]kuntaliitto.fi

Yhteystiedot
Sähköposti
Vastuualueet
  • Palvelusähköposti soster
  • Palvelemme kuntien henkilöstöä ja luottamushenkilöitä sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevissa asioissa. Näissä kysymyksissä suosittelemme käyttämään ensisijaisesti palvelusähköpostiamme:
  • soster@kuntaliitto.fi
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Sosiaali ja terveys
Tiimi
Palvelusähköpostit
Anu Nemlander

Etunimi
Anu
Sukunimi
Nemlander
Erityisasiantuntija, Tieto- ja taloustiimin esimies

Yhteystiedot
Puhelinnumero
+358 9 771 2612
Kännykkä
+358 50 563 6180
Vastuualueet
  • terveydenhuollon talous ja palvelurakenteet
  • kuntien kustannusvertailut
  • terveydenhuollon asiakasmaksut
  • kansainvälinen toiminta
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Sosiaali ja terveys
Tiimi
Tieto- ja talous
Tilastoasiantuntijat
Mari Sjöholm

Etunimi
Mari
Sukunimi
Sjöholm
Tietopalvelusuunnittelija

Yhteystiedot
Puhelinnumero
+358 9 771 2614
Kännykkä
+358 50 338 2502
Vastuualueet
  • sosiaali- ja terveydenhuollon tietopalvelut
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Sosiaali ja terveys
Tiimi
Tieto- ja talous