Elinvoima, kasvu ja työllisyys kuntatalouden haasteina

Elinvoima, kasvu ja työllisyys kuntatalouden haasteena

Elinvoima kuntamaailmassa on suhteellisen uusi, mutta myös moninainen käsite. Keskeinen elementti on tehokas ja toimiva elinkeino- ja palvelurakenne, joka houkuttelee ja sitouttaa yrityksiä, yhteisöjä ja kaikenikäisiä ihmisiä.

Elinvoimalla on useimmiten myös yhteys kuntaa laajempaan alueeseen ja koko Suomen kykyyn kasvaa ja menestyä. Kunnan tehtävä lisätä omaa ja alueensa elinvoimaa on monelta osin haastava. Osa tekijöistä on sellaisia, joihin yksittäisellä kunnalla ei ole juuri vaikutusmahdollisuuksia. Tällainen tekijä on vaikkapa vientiteollisuuden edistäminen tilanteessa, jossa maailmanlaajuinen kysyntä on heikkoa.

Moniin tekijöihin kuntien ja alueen toimijoiden toimenpiteillä on kuitenkin merkittävä vaikutus. Näitä ovat esimerkiksi houkutteleva toiminta- ja investointiympäristö sekä innovatiivinen ja kehitysmyönteinen kuntaorganisaatio.

Maakunta- ja soteuudistuksen toteutuessa kuntien talouden liikkumavara supistuu ja suhteellinen velkaantuneisuus kasvaa, mikä kaventaa kuntien mahdollisuuksia rahoittaa elinvoimankin kannalta välttämättömiä peruskorjaus- ja kasvua tukevia investointeja. Toisaalta kuntatalouden ennakoitavuuden voidaan olettaa jossain määrin paranevan, kun sote-kustannukset siirtyvät maakunnille.

Kuntien verotulopohja, valtionosuusjärjestelmä, rahoitusriskit sekä kokonaisuuden toimivuus ja hallinta tulevat joka tapauksessa olemaan maan seuraavan hallituksen työpöydällä, mutta myös kaikkien kuntien elinvoimapohdinnoissa.

Kuntaliiton talous- ja rahoitusfoorumin yhteydessä 13.2.2019 on julkaistu Elinvoima, kasvu ja työllisyys kuntatalouden haasteina - julkaisu, jossa pureudutaan elinvoiman osatekijöihin ensisijaisesti kuntatalouden kautta. Julkaisun tavoite on tuoda esiin ajatuksia elinvoimamahdollisuuksien ja - haasteiden kartoittamiseksi. Julkaisu on tarkoitettu ensi sijassa kuntien luottamushenkilöille, muille päättäjille sekä talousasiantuntijoille.

Lataa maksuton Elinvoima, kasvu ja työllisyys kuntatalouden haasteena -julkaisu täältä: http://shop.kuntaliitto.fi/product_details.php?p=3566

tags
Jari Vaine

Etunimi
Jari
Sukunimi
Vaine
Erityisasiantuntija, rahoitusala

Yhteystiedot
Puhelinnumero
+358 9 771 2018
Vastuualueet
  • rahoitusmarkkinat ja sääntely
  • velkarahoitus ja vaihtoehtoiset rahoitusmuodot
  • sijoitustoiminta
  • johdannaiset
  • maksujen välitys ja maksuvalmiuden hoito
  • rahoituslaitosyhteistyö
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Kuntatalous