Verotus - Arvonlisäverotus

Kouluterveydenhuollon kuraattori- ja psykologipalveluiden laskutuksen arvonlisäverotus

Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annettua lakia muutettiin 1.8.2014 alkaen niin, että lain 41 a §:n mukaan oppilas- ja opiskelijahuoltolain 7 §:n perusteella opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalveluista järjestämisvastuussa oleva kunta voi laskuttaa opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelujen käyttämisestä aiheutuneet oppilas- tai opiskelijakohtaiset henkilöstökustannukset oppilaan tai opiskelijan kotikunnalta.

​Oppilaitoksen sijaintikunta vastaa 1.8.2014 voimaan tulleen oppilas- ja opiskelijahuoltolain 9 §:n mukaan opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelujen järjestämisestä alueellaan sijaitsevien esi- ja perusopetusta, lukiokoulutusta ja ammatillista peruskoulutusta antavien oppilaitosten opiskelijoille heidän kotipaikastaan riippumatta.

Muutoksien seurauksena kunnissa ja koulutuksen järjestäjien keskuudessa on ollut epäselvyyttä kyseisten palveluiden laskutuksen arvonlisäverokohtelusta ja menettely on ollut kirjavaa. Useat toimijat ovat pyytäneet Verohallinnolta ohjausta laskutuksen arvonlisäverokohtelusta. Verohallinnon antamien ohjaus-ten perusteella laskutus on tiettyjen edellytysten täyttyessä arvonlisäverotonta.

Sosiaalihuoltolain 1.4.2015 voimaan tulleen 14 §:n 2 momentin mukaan kunnallisina sosiaalipalveluina on huolehdittava opiskeluhuollon järjestämisestä sen mukaan kuin siitä erikseen oppilas- ja opiskelija huoltolaissa (1287/2013) säädetään. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain 9 §:n 1 momentin mukaan koulutuksen järjestäjä vastaa siitä, että opetussuunnitelman mukainen opiskeluhuoltosuunnitelma toteutuu. Lainkohdan 2 momentin mukaan koulutuksen järjestäjän on järjestettävä opiskeluhuolto yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen opiskeluhuoltopalveluista vastuussa olevien viranomaisten kanssa siten, että opiskeluhuollosta muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus.

Tapauksissa, joissa Verohallinto on katsonut kuraattoripalveluiden olevan osa kunnan sosiaalihuoltopalvelua ja niiden laskutuksen siten arvonlisäverotonta, kuraattoripalveluita myyvät tahot ovat olleet joko kuntia tai kuntayhtymiä (esimerkiksi koulutuskuntayhtymä). Kun kuraattoripalvelut on järjestetty edellä kuvatun mukaisesti osana kunnan sosiaalihuoltoa yhdessä koulutuksen järjestäjän kanssa ja palveluita myyvä taho on kunta tai kuntayhtymä, niin kuraattoripalveluiden myyntiä voidaan lähtökohtaisesti pitää arvonlisäverolain 38 §:ssä tarkoitettuna kunnallisen sosiaalipalvelun myyntinä.

Verohallinto ei ole tietääksemme ottanut kantaa tapauksiin joissa palveluita järjestää sellainen yksityinen koulutuksen järjestäjä, joka toimii esimerkiksi osakeyhtiö muodossa. Jos tällainen toimija myy kuraattoripalveluita alihankintana kunnille, niin myynnin verollisuutta tulee Verohallinnon mukaan arvioida yksityisten sosiaalipalveluiden arvonlisäverotuksen tunnusmerkkien avulla. Silloin myynnin verottomuuden edellytyksenä on muun muassa se, että toiminta on sosiaaliviranomaisten valvomaa ja palvelut myydään sosiaalihuollon tarpeessa olevalle henkilölle. Jotta toiminta olisi sosiaaliviranomaisen valvomaa, niin palveluntuottajan täytyy olla tehnyt palvelujen tuottamisesta asianmukainen ilmoitus siihen kuntaan, jossa hän toimii. Palveluntuottajan pitää tehdä palvelusuunnitelma ja palvelusopimus yhdessä asiakkaan kanssa. Lisäksi palveluntuottajalla pitää olla omavalvontasuunnitelma sekä vastuuhenkilö, joka vastaa palvelujen laadusta. Näiden edellytysten täyttyessä myös yksityisen koulutuksen järjestäjän myymiä kuraattoripalveluita voidaan kohdella arvonlisäverottomina sosiaalipalveluina. Ellei koulutuksen järjestäjä ilmoittaudu kuntaan sosiaalipalveluiden tuottajana, niin se ei voi myydä arvonlisäverottomia sosiaalihuollon palveluita, vaikka muut edellytykset täyttyvät.

Verohallinto on lisäksi ottanut tiedossamme olevan ohjauksessa kantaa ulkopaikkakuntalaisten oppilaiden psykologin palveluiden myynnin osalta. Psykologinpalvelut ovat terveydenhuollon ammattihenkilön antamia. Oppilas- ja opiskelijahuoltolakia koskevassa hallituksen esityksessä 67/2013 on linjattu, että psykologin kelpoisuutta ja toimintaa valvotaan tältäkin osin kuten terveydenhuoltoa muuten. Verohallinto on ohjauksessaan arvioinut psykologin palveluiden arvonlisäverollisuutta nimenomaisesti terveyden- ja sairaanhoidon verollisuuden kriteerien pohjalta eikä osana kunnan sosiaalihuoltoa kuten kuraattoritoiminnan osalta. 

Yhtenä terveyden- ja sairaanhoitopalveluiden arvonlisäverottomuuden kriteerinä on se, että hoito on annettu julkisen terveydenhuollon yksikössä tai yksityisessä terveydenhuollon yksikössä. Verohallinto on ohjauksessaan katsonut, että oppilashuollon osana toteutetut psykologipalvelut eivät ole tuotettu terveydenhuollon yksikössä ja siten edellytykset palvelun arvonlisäverottomuudelle ei täyty. Täten kunnan laskuttaessa oppilas- ja opiskelijahuoltolain perusteella psykologin palveluita oppilaan kotikunnalta, ovat palvelut laskutettava arvonlisäverollisena.

Edellä kuvatut linjaukset perustuvat Verohallinnon antamiin kirjallisiin ohjauksiin yksittäisille toimijoille, joten ne eivät ole sitovia muiden toimijoiden osalta. Palveluiden järjestämisestä vastuussa oleville tahoilla on mahdollisuus pyytää Verohallinnolta kirjallista ohjausta asiaan liittyen. Asiasta ei ole olemassa erityistä Verohallinnon julkista ohjeistusta eikä tiedossamme ole asiaan liittyvää oikeuskäytäntöä.

Sosiaalihuolto- sekä terveyden- ja sairaanhoitopalveluiden arvonlisäverokohtelusta voi lukea tarkemmin Verohallinnon ohjeista ”Sosiaalihuoltopalvelujen arvonlisäverotus”, ”Yksityisten sosiaalihuoltopalvelujen arvonlisäverotus” sekä ”Terveyden- ja sairaanhoidon arvonlisäverotus”.

 

Lisää aiheesta muualla verkossa:

tags
Jukka Hakola

Etunimi
Jukka
Sukunimi
Hakola
Kehittämispäällikkö, verotus

Yhteystiedot
Puhelinnumero
+358 9 771 2086
Vastuualueet
  • verotus
  • verotuloennusteet
  • rahoitus
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Kuntatalous
Benjamin Strandberg

Etunimi
Benjamin
Sukunimi
Strandberg
Asiantuntija

Yhteystiedot
Puhelinnumero
+358 9 771 2082
Vastuualueet
  • rahoitus
  • talouden ohjaus
  • muut avustavat tehtävät
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Kuntatalous
Tilastoasiantuntijat