Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatukseen liittyvän lainsäädännön uudistaminen

jännittävä_varhaiskasvatus

​Laki lasten päivähoidosta muuttui varhaiskasvatuslaiksi 1.8.2015 alkaen. Asetus lasten päivähoidosta säilyi ennallaan. Käytännössä muutoksia tehtiin 11 ensimmäisen pykälän osalta. Lisäksi 1.8.2016 alkaen varhaiskasvatuslain 11 a ja 11 b §:ä on muutettu siten, että kaikilla lapsilla on jatkossa oikeus saada varhaiskasvatusta vähintään 20 tuntia viikossa. Oikeus laajempaan palveluun  on esimerkiksi työn, opiskelun tai yrittäjyyden perusteella sekä lapsesta tai perheestä johtuvien tarpeiden vuoksi. Lakimuutos on tulut voimaan 1.8.2016 alkaen. Varhaiskasvatuslain jatkovalmistelusta ei toistaiseksi ole tiedossa olevaa valmistelua.

Varhaiskasvatuksen osalta sovellettaan edelleen joiltakin osin sosiaalihuollon säädöksiä sellaisina kun ne olivat 1.1.2013, esimerkiksi  Valtioneuvoston asetus sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (kumoutunut), laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (kumottu), laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä, laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista.

Valtioneuvosto päätti 22.10.2015 muuttaa lasten päivähoidosta annetun asetuksen 6 §. Jatkossa päiväkodissa yli kolme -vuotiaiden kokopäiväisen palvelun osalta kahdeksaa lasta kohden tarvitaan yksi hoito- ja kasvatushenkilö. Muutos on tullut voimaan 1.8.2016 alkaen.

Joissakin kunnissa on henkilöstön mitoituksen sekä lapsen varhaiskasvatusoikeuden osalta tehty päätös laissa määriteltyä laajemmasta oikeudesta varhaiskasvastukseen tai mitoituksen osalta päätetty pitää henkilöstömitoitus entisellään.

Myös varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen osalta on tulossa muutoksia. Presidentti on hyväksynyt 29.12.2016 uuden lain varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (HE 205/2016 vp). Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki tulee voimaan 1.3.2017 alkaen ilman siirtymäsäädöksiä. 

On hyvä muistaa, että kaikki tahot haluavat lapsille hyvää lapsuutta ja laadukasta varhaiskasvatusta. Uuden varhaiskasvatuslain peruslähtökohtana on ja jatkossakin tulee olla lapsen edun ja oikeuksien toteutuminen ja paikallisten olosuhteiden huomioonottaminen. 

tags
Jarkko Lahtinen

Etunimi
Jarkko
Sukunimi
Lahtinen
erityisasiantuntija

Yhteystiedot
Puhelinnumero
+358 9 771 2714
Vastuualueet
  • varhaiskasvatus
  • esiopetus
  • kotihoidon tuki
  • yksityisen hoidon tuki
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Opetus ja kulttuuri