Ympäristönsuojelu

Maa-ainesasiat

Maa-aineslaissa ja -asetuksessa on säännökset maa-ainesten, kuten soran, ottamisesta ja tähän liittyvästä lupamenettelystä ja valvonnasta. Maa-aineksia ei saa ottaa niin, että aiheutuu kauniin maisemakuvan turmeltumista, luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista, huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa tai tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen laadun tai antoisuuden vaarantuminen, jollei siihen ole saatu vesilain mukaista lupaa.

Maa-aineslaki ja -asetus

Ajantasainen maa-aineslaki (555/1981) ja valtioneuvoston asetus maa-ainesten ottamisesta (926/2005) löytyvät Valtion säädöstietopankki FINNLEXstä (http://www.finlex.fi/fi/). Maa-aineslakiin on tehty useita muutoksia vuosien varrella ja viimeisimmät muutokset tulivat voimaan 1.7.2016. Maa-aineslain uudistukset koskevat muun muassa toimivaltaista lupa- ja valvontaviranomaista, muutoksenhakua ja valitusoikeutta. Lisäksi maa-aineslaissa säädetään uudesta maa-aineslupia ja ympäristölupia koskevasta yhteiskäsittelystä. Yhteiskäsittelyä koskeva uudistus koskee kahden lupamenettelyn yhdistämistä mutta sillä ei muutettu lakien aineellisia säännöksiä; näin ollen luvanvaraisuuteen tai luvan rajoitteisiin ei ole tullut muutoksia.

Maa-aineslain uudistuksessa säädettiin, että maa-ainesten ottamista koskevan lupa-asian ratkaisee kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta annetun lain (64/1986) mukainen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Yhteiskäsittelylupien ratkaisuvalta on pääsääntöisesti kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella (MAL 7 §). Maa-aineslain muutoksella muutettiin myös maa-aineslain 14 §:n 1 ja 4 momenttia ja maa-aineslain noudattamista valvovana viranomaisena toimii nykyään kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta annetussa laissa tarkoitettu kunnan ympäristönsuojeluviranomainen (valvontaviranomainen).

Maa-aineslain uudistuksella maa-aineslain muutoksenhakua koskevat säännökset on yhdenmukaistettu vastaamaan muiden ympäristöasioiden vastaavia säännöksiä. Maa-aineslain mukaista ottamislupaa koskevaan päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Yhteiskäsittelylupien osalta muutosta lupapäätökseen haetaan valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Yhteiskäsittelyssä annettuun lupapäätökseen voi hakea muutosta yhdellä valituksella (MAL 20 §). Maa-aineslain uudistuksessa kunnallisvalitukseen perustuva muutoksenhakujärjestelmä on siis korvattu hallintovalituksella kuitenkin niin, että kunnan jäsenen valitusoikeus on säilynyt hallintovalitukseen siirryttäessä (MAL 20a §).

Maa-aineslakiin on lisätty uusi maa-aineslupahakemuksen ja ympäristölupahakemuksen yhteiskäsittelyä koskeva 4a §. Ainesten ottamista koskeva lupahakemus ja samaa hanketta koskeva ympäristönsuojelulain (527/2014) mukainen ympäristölupahakemus on käsiteltävä yhdessä ja ratkaistava samalla päätöksellä, jollei sitä erityisestä syystä ole pidettävä tarpeettomana. Maa-aineslain 4a §:n siirtymäsäännöksen mukaisesti käsitellään hallintoviranomaisessa tai tuomioistuimessa maa-aineslain 4a §:n voimaan tullessa vireillä olleet lupa-asiat. Yhteiskäsittelyssä maa-aineslain ja ympäristönsuojelulain mukaisia aineellisia säännöksiä lupahakemuksen sisällöstä ja lupaharkinnasta, luvan myöntämisen edellytyksistä sekä lupamääräyksistä sovelletaan erikseen. Yhteiskäsittelyssä luvan myöntäminen edellyttää, että molempien lakien mukaiset luvan myöntämisen edellytykset täyttyvät. Lupahakemus hylätään kokonaan, jos lupaa ei voida myöntää toisen lain nojalla.

Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman laatiminen ja tarkistaminen

Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma on laadittava maa-ainesten ottamistoiminnassa syntyvästä kaivannaisjätteestä (MAL 5a §). Suunnitelma tehdään luvanvaraisesta toiminnasta ja se toimitetaan valvontaviranomaiselle (kunnan ympäristönsuojeluviranomainen). Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman tarve perustuu kaivannaisjätedirektiiviin (2006/21/EY). Direktiivin täytäntöön panemiseksi tarpeelliset muutokset on tehty ympäristönsuojelulakiin, maa-aineslakiin ja asetukseen maa-ainesten ottamisesta sekä pelastuslakiin. Yksityiskohtaisesti direktiivin säännökset on pantu täytäntöön valtioneuvoston asetuksella kaivannaisjätteistä (190/2013).

Lisätietoa

tags
Nelli Tikka

Etunimi
Nelli
Sukunimi
Tikka
lakimies

Yhteystiedot
Puhelinnumero
+358 9 771 2573
Vastuualueet
  • ympäristönsuojelulainsäädäntö
  • jätelainsäädäntö
  • maa-aineslainsäädäntö
  • ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntö
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Alueet ja yhdyskunnat
Tiimi
Ympäristö