Asiantuntijapalvelut

Sivuston asiantuntijasisällöt listattuna.

Kuntaliitossa työskentelee noin 140 henkilöä pääosin asiantuntijatehtävissä. Kuntaliitolla on myös Brysselissä toimisto, joka seuraa kunnille tärkeiden EU-lainsäädäntöhankkeiden valmistelua, viestii niistä kunnille ja muille sidosryhmille sekä vaikuttaa EU:n päätöksenteossa ja kansainvälisissä

Tervetuloa mukaan juomaan aamukahvi ruotsin- ja kaksikielisen toiminnan johtajan Ulf Stenmanin ja hänen vieraiden kanssa ruotsin kielellä. Kerran kuukaudessa Uffe tarjoa tiiminsä kanssa virtuaalinen kahvihetki Teamsilla. Oletko töissä kunnassa vai toimitko luottamushenkilönä - tervetuloa mukaan

Onko kunnassasi tapahtunut sopimusrikkomus? Niihin tai muihin sopimuspuutteisiin on reagoitava välittömästi. Mikäli reklamoinnissa viivyttelee liian kauan, saatat sopijakumppanina menettää oikeutesi vedota kyseiseen puutteeseen. Reklamointi tarkoittaa, että teet kirjallisen valituksen ostamasi

Valtionosuusrahoitus on kunnalle yleiskatteellinen tuloerä, jota ei ole korvamerkitty tiettyjen palvelujen järjestämiseen, vaan kunta itse päättää valtionosuusrahoituksensa tarkoituksenmukaisimmasta käytöstä. Tästä osiosta löytyvät Kuntaliiton koostamat valtionosuuslaskelmat ja niihin liittyviä

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus jatkuu alueidenkäyttöä, maapolitiikkaa ja kaavojen toteuttamista koskevien pykälien osalta. Lisäksi kokonaisuuteen yhdistetään kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapitoa koskevan lain uudistaminen. Kuntaliitto pitää tärkeänä, että

Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) kokonaisuudistus on ollut käynnissä vuodesta 2018 lähtien. Ympäristöministeriön ehdotus kaavoitus- ja rakentamislaiksi oli lausunnolla 27.9.–7.12.2021. Lausuntopalaute oli kauttaaltaan kriittistä. 23.3.2022 ympäristöministeriö tiedotti lakiuudistusta koskevasta

Kuntaliiton tavoitteena on eheä ja kokonaisuutena toimiva rakennetun ympäristön lainsäädäntö. Rakennetun ympäristön palveluja ovat maapolitiikka, kaavoitus ja tonttipalvelut, kuntainfra ja toimitilat, rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu sekä niihin liittyvän tiedonhallinta. Rakennetun ympäristön

Kunnan kirjanpitovelvollisuuteen, kirjanpitoon ja tilinpäätökseen sovelletaan kuntalain lisäksi kirjanpitolakia. Kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaosto antaa ohjeita ja lausuntoja kirjanpitolain ja kuntalain tilinpäätöstä sekä toimintakertomusta koskevien säännösten soveltamisesta

Koulutuspalveluiden saavutettavuus - perusopetuksen kestävät rakenteet Manner-Suomessa on noin 2 000 kuntaperusteista peruskoulua, joka vastaa noin 95 % kaikista peruskouluista. Kuntien ylläpitämä perusopetuksen palveluverkko on kattava, sillä kunta on ainoa taho, jolla on lakisääteinen velvollisuus

Taloustorstai on kanava nopeaan tiedonvälitykseen, ajankohtaisten asioiden esille nostoon ja keskustelun pohjaksi. Taloustorstai käsittelee kuntatalouden ajankohtaisia aihepiirejä Kuntaliiton talousyksikön asiantuntijoiden johdolla. Myös osallistujilla on mahdollisuus osallistua Taloustorstaihin ja

Samankaltaiset kunnat SAKU on Kuntaliiton tutkimushanke, jossa on selvitetty tilastollisen menetelmän avulla, mitkä ja miten eri tekijät selittävät kuntien kustannuseroja. Tutkimustulosten perusteella malli tarjoaa jokaiselle kunnalle mahdollisimman samankaltaiset verrokkikunnat sekä

Liikuntapalvelut kuuluvat kunnan tehtäviin Kuntien tehtävänä on luoda yleisiä edellytyksiä liikunnalle paikallisella tasolla. Kuntien tulee luoda edellytyksiä: järjestämällä eri kohderyhmät huomioon ottavia liikuntapalveluita sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävää liikuntaa, tukemalla

Kuntien kiinteistöomaisuuden murrosvuodet ovat edessä Hyvinvointialueiden palveluverkkoratkaisujen myötä kunnat kohtaavat merkittävän haasteen, kun suuri määrä sote-kiinteistöjä jää tyhjilleen . Muutos vaikuttaa negatiivisesti erityisesti pienemmissä kunnissa. Hyvinvointialueet neuvottelevat kuntien

Etuosto tarkoittaa kunnan oikeutta lunastaa myyty kiinteistö myyjän ja ostajan sopimasta kauppahinnasta. Etuostossa kunta asettuu ostajan tilalle saaden kaupan kohteena olevan alueen omistukseensa noudattamalla kaupassa ostajalle määrättyjä ehtoja. Etuosto-oikeuden käyttöä voidaan pitää kunnan

Tuoreimmat veroprosentti-ilmoitukset ladataan jokaisena arkipäivänä 16.11. Kuntaliitto tiedottaa lopullisista veroprosenteista liitteineen sitten kun kaikki prosentit on ilmoitettu (17.11. tai viimeistään 20.11). Seuraa veroprosentteja karttapalvelussa

Työ- ja elinkeinopalveluiden uudistus muuttaa kuntataloutta ja nostaa TE-kokonaisuuden kunnille merkittäväksi palvelukokonaisuudeksi, joka vastaa osuudellaan kuntien käyttökuluista peräti noin 10 prosenttia. Siirtyvä kokonaisuus voidaan jakaa kahteen osaan: siirtyviin palveluihin sekä kasvaviin

Elinvoimaindikaattori kertoo mihin suuntaan kunta on menossa. Voit tarkastella yksittäisen kunnan elinvoimaa suhteessa naapurikuntiin tai muihin kuntaryhmiin. Elinvoima on laskettu muun muassa väestö-, työpaikkojen ja koulutustason muutoksesta. Positiivinen arvo viestii hyvästä elinvoiman suunnasta