Henrik Rainio

Henrik Rainio on Kuntaliiton kuntatalousyksikön vt. johtaja.

Henrik Rainio Twitterissä: @RainioHenrik

Henrik Rainio
Kirjoittaja

Kuntien tulo- ja kiinteistöveroprosentit vuodelle 2019 julkaistiin 20.11.2018, ja viimeistään nyt on levinnyt tietoisuus, että kuntien verotulot jäävät tänä vuonna huomattavasti ennakoidusta arviosta. Ydin on siinä, että syksyn kuntatalousohjelmassa kunnallisveron tuottoarvio tälle vuodelle on noin
Henrik Rainio
Kirjoittaja

Kuntien niin sanottuja kriisikuntakriteerejä ehdotetaan muutettavaksi lähivuosina . Muutostarvetta selvittäneen työryhmän ehdotus julkaistiin 5.10.2018, jonka myötä luonnos hallituksen esitykseksi lähti lausuntokierrokselle kuntiin. Uusia kriteerejä sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuosien 2020 ja
Henrik Rainio
Kirjoittaja

Kuntien johdannaiset ja niiden käsittely kirjanpidossa aiheuttavat alkuvuodesta 2018 paljon päänvaivaa useissa kunnissa. Tämä johtuu siitä, että parhaillaan ollaan valmistelemassa vuoden 2017 tilinpäätöstä, jossa on ensimmäisen kerran noudatettava kirjanpitolautakunnan viitoittamaa uudenlaista
Henrik Rainio
Kirjoittaja

Näyttää siltä, että kunnallisvero koko maan tasolla laskee vuodelle 2018. Tämä varmistui oikeastaan eilen, kun Helsinki päätti laskea tuloveroprosenttia puolella prosenttiyksiköllä. Tätä kirjoittaessa 219 kuntaa on ilmoittanut tuloveroprosenttinsa ensi vuodelle, ja verotus on laskemassa noin 685 000