Mikko Mehtonen 3.5.2016:
Mikko Mehtonen

Tilastot kuntapalveluiden yksikkökustannuksista ovat värikästä luettavaa. Kuntakohtaisissa yksikkökustannuksissa on satojen, pahimmillaan jopa tuhansien, prosenttien eroja kalliimman ja halvimman välillä. Miten tämä voi olla mahdollista? Mitä ajattelisit, jos maitopurkki supermarketissa maksaisi euron litralta, mutta lähikaupassa maitolitran hinta olisi 57 euroa? Itseäni se ainakin ihmetyttäisi.

Nämä puheet eivät ole hatusta temmattuja. Kuka tahansa voi katsoa kuntien talous- ja toimintatilastossa julkaistuja palveluiden yksikkökustannuksia, jotka paljastavat totuuden. Esimerkiksi lasten päiväkotihoidossa, vanhainkotihoidossa, esiopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa ero halvimman ja kalliimman välillä on yli tuhat prosenttia. Esiopetus vetää pohjat, ero halvimman ja kalleimman välillä on 5700 prosenttia!

Nämä ovat siis nettokustannuksia per tuotettu yksikkö eli yhteistoiminta-alueetkaan eivät sotke lukuja. Sama ilmiö on havaittavissa myös muissa kustannusvertailuissa, joten ilmiöstä ei voi syyttää tiedonkerääjää.

maito

Kuvassa ei edes ole esitetty tilastoista löytyvää kalleinta ja halvinta, sellainen kuva olisi ollut liian shokeeraava. Kuvassa 15 kalleinta ja halvinta on poltettu pakan päältä. Korjauksen jälkeen ero pienevät jossain määrin mutta ne ovat edelleen valtavia. Kallein on nyt 2-3 kertainen halvimpaan verrattuna.

Varmaan joku jo ajattelee, ettei kuntapalveluita voi verrata maitotölkkeihin. Skeptikot hyökkäävät kus-tannusvertailuja vastaan kuin hyeenat. Selitykseksi tarjotaan kuntakohtaisia eroja jotka liittyvät esimerkiksi asiakaskuntaan, hoitoisuuteen, laatuun, vaikuttavuuteen, vieraskielisiin, siihen, tähän ja tuohon. Argumentit eivät sinällään ole vääriä mutta ne eivät voi selittää tuhansien prosenttien suuruisia eroja.

Jos kustannuksiin vaikuttavat ulkopuoliset tekijät saataisiin vakioitua, jäisi kustannuskuilun selittäjäksi erot kustannuslaskennassa sekä tehokkuudessa. Tuottavuuden kannalta ydinasia olisi selvittää, mikä osuus kustannuserosta on puhtaasti tehottomuudesta johtuvaa.

Tuottavuuden parantamista haittaa tosasia on, että kuntien laskentatoimessa on liian isoja eroja. Esimerkiksi sisäiset erät ja vyörytykset, pääoman arvostus ja muu kustannuslaskenta vaihtelee kuntakohtaisesti. Palveluiden rajauksetkaan eivät täsmää. Kuntatieto-ohjelma on perustettu tämän ongelman korjaamiseksi. Ohjelman epäonnistuminen ei ole vaihtoehto, laskenta on saatava kuntoon. Muuten on turha puhua tuottavuuden parantamisesta.

Ongelmaa ei voi myöskään laittaa pelkästään kuntien piikkiin. Hallintoon kohdistuvat leikkaukset saattavat vähentää myös laskentaan käytettävissä olevia resursseja. Kuntien laskentaihmisiä rasittavat myös jatkuvat kyselyt, selvitykset sekä muut tiedonkeruut. Kaikki haluavat tietoa ja järjestelmät eivät ole kunnossa.

Varmaan joskus kymmenen vuoden päästä naureskellaan vanhoille tilastotiedoille ja sen aikaiselle datan laadulle. Jos ei, on syytä huolestua. Kysynpä vaan, että johdetaanko suomen kuntia tällaiseen tietoon perustuen?

 

Tietojen lähde ja käytetyt muuttujat:
Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto 2014 (Tilastokeskus).

Analyysissä käytetyt muuttujat:
Lasten päiväkotihoidon käyttökustannukset (netto) hoidossa ollutta lasta kohti,
Vanhainkotien käyttökustannukset (netto) hoitopäivää kohti, e
Esiopetuksen käyttökustannukset (netto) oppilasta kohti, e
Oman perusopetuksen käyttökustannukset (netto) oppilasta kohti, e
Oman lukiokoulutuksen käyttökustannukset (netto) oppilasta kohti, e

Kirjoittaja
Mikko Mehtonen

Mikko Mehtonen on kuntatalouteen erikoistunut kansantaloustieteilijä ja ekonomi. 
 
Inspiroituu matkustamisesta sekä kokeilevasta liikunnasta. Vapaa-aika täyttyy projekteilla kuten klassikkoautojen kunnostamisella.

Lisää uusi kommentti

Puhdas teksti

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.