Terhi Päivärinta 27.11.2017:

​​​​​​​Kunnat ovat pelastaneet peruskoulun

Terhi Päivärinta

Kunnat ovat pelastaneet peruskoulun ja lukion. Tämän johtopäätöksen voi tehdä, kun lukee Karvin (Kansallinen koulutuksen arviointikeskus) raportin valtiontalouden säästöjen vaikutuksista sivistyksellisiin oikeuksiin. Arviointiryhmän huomioissa raportin lopussa todetaan: ”Valtion säästöpäätökset eivät ole heijastuneet esi- ja perusopetuksen ja lukiokoulutuksen toteutuneisiin kustannuksiin, vaan oppilaskohtaiset kustannukset ovat joko pysyneet entisellä tasollaan tai kasvaneet. Kunnat ja muut järjestäjät ovat lisänneet omaa rahoitusosuuttaan ja/tai muita tuloja”.

Karvin arvioinnin taustalla oli eduskunnan asettama velvoite, jonka mukaan hallituksen tulee seurata vuosina 2011–2015 toteutettujen säästöpäätösten vaikutuksia. Kyseisen hallituskauden säästöjä olivat muun muassa kuntien valtionosuuden alentaminen, koulutuskustannusten nousun huomiotta jättäminen valtionosuuksien tarkistuksissa sekä lukioiden yksikköhinnan väliaikainen alentaminen. Arvioinnin kohteena olivat varhaiskasvatus, esi- ja perusopetus, lukiokoulutus, vapaa sivistystyö ja taiteen perusopetus.

Julkisessa keskustelussa arvostellaan kuntia usein siitä, että ne eivät panosta riittävästi perusopetukseen ja että opetuksen resursseja vähennetään jatkuvasti. Tämä arviointiraportti kertoo aivan jostakin muusta. Kunnat ovat todellakin kantaneet vastuuta ja tehneet sen omin päätöksin ja tällä tavoin pelastaneet kuntien vastuulla olevan koulutuksen samaan aikaan kun valtio on vähentänyt omaa rahoitusosuuttaan.  Tässä yhteydessä voi toisaalta myös kysyä miten rahoitusperiaate toimii? Huolehtiiko valtio omalta osaltaan siitä, että kunnalla on tosiasialliset mahdollisuudet huolehtia sille säädetyistä velvoitteista.

Peruspalvelujen valtionosuusprosentti oli vuonna 2010 34,64 %, tänä vuonna 25,23 %. Valtion osallistuminen julkisten palvelujen kustannuksiin on siis alentunut -9,41 %-yksikköä. Toteutuuko rahoitusperiaate edelleen koko maan tasolla? Entäpä yksittäisessä kunnassa? Jos v. 2010 olisi kysytty, toteutuuko rahoitusperiaate lähes 10 prosenttiyksikköä alemmalla valtionosuusprosentilla, vastaus olisi varmasti ollut - ei toteudu.

Karvin raportti osoittaa, että myös lukiokoulutuksen osalta kuntien panostukset ovat olleet merkittävät. Ero valtionrahoituksen ja toteutuneiden kustannusten välillä on ollut paljon suurempi kuin perusopetuksessa. Kuntaliitto on useissa eri yhteyksissä nostanut esille lukiokoulutuksen yksikköhinnan alhaisen tason ja esittänyt sen korjaamista. Lukiolla on suuri merkitys erityisesti pienempien kuntien elinvoimalle ja vetovoimaisuudelle ja sen vuoksi kunnat ovat olleet valmiita lisäämään merkittävästi rahoitusta juuri oman kunnan lukion ylläpitämiseen. Tämä on myös mahdollistanut lukioiden hyvän saavutettavuuden ja lukioverkosto on erittäin tiheä suhteessa ammatillisen koulutuksen verkostoon.

Miltä opetuksen laatu näyttää tämän arvioinnin perusteella? Siitä ei tämä raportti paljon kerro eikä myöskään tehtävänanto sitä edellyttänyt. Raportti kertoo kuitenkin sen, että perusopetuksen ryhmäkoko on pysynyt jotakuinkin ennallaan ja on pienempi kuin OECD-maissa keskimäärin, täydennyskoulutukseen osallistuneiden opettajien määrä on kasvanut, koulunkäyntiavustajien määrä ei ole laskenut, vaan palvelussuhteita on kokoaikaistettu, vapaaehtoisten kielten valinnat ovat hieman lisääntyneet ja että perusopetuksen oppilaat saavat kouluaikanaan opetusta keskimäärin 230 vuosiviikkotuntia, kun minimi on 222 tuntia.

Osa kunnista on halunnut antaa enemmän opetusta kuin tuntijakoasetuksen mukainen minimituntimäärä edellyttää. Minimituntimäärä on normi, jota laadittaessa on määritelty, että sillä saavutetaan opetussuunnitelman tavoitteet. Asetuksella siis turvataan kaikille oppilaille yhdenvertainen määrä opetusta.  Kunta voi halutessaan painottaa joitakin aineita lisätunneilla. Tämän voi nähdä enemmän joustona ja mahdollisuutena, ei niinkään tasa-arvon uhkana. Ovatko ne kunnat, jotka järjestävät opetuksen minimimäärän (222) sitten jotenkin huonompia? Mielestäni ei. Vai olisiko parempi niin, että tuntijakoasetuksella säädetään opetuksen tuntimäärä, joka tulee järjestää, eikä sitä saa sen enempää ylittää kuin alittaakaan?

Suomessa keskustelu varhaiskasvatuksesta ja perusopetuksesta sekä ylipäätään koulutuksesta käy vilkkaana ja joskus jopa kiivaana. Keskustelu on tärkeää, jotta meille syntyy yhteinen käsitys koulutuksen haasteista ja ongelmista, mutta meillä pitää olla myös yhteinen visio koulutuksen tulevaisuudesta. Koulutus on kansallinen kysymys ja sen vuoksi ratkaisuja on haettava laajapohjaisesti yhdessä. Syyttely ja syyllistäminen eivät vie keskustelua eteenpäin. Peruskoulun ongelmat eivät liity pelkästään resursseihin tai niiden vähäisyyteen, vaan niihin liittyy myös paljon yhteiskunnallisia ongelmia, joita ei pelkästään koulun toimenpitein voida korjata. Kuntaliitto haluaa edistää niitä toimenpiteitä, joilla parannetaan koulutuksen laatua.

Kirjoittaja
Terhi Päivärinta

Terhi Päivärinta on Kuntaliiton opetus- ja kulttuuriyksikön johtaja.

Terhi Päivärinta Twitterissä: @TerhiPaivarinta