Johanna Selkee 2.5.2017:

​​​​​​​Mistä puhumme silloin kun puhumme taiteesta?

Johanna Selkee

Kun puhutaan taiteesta, voisi kuvitella, että puhe runollisesti liikkuu sfääreissä ja vaatii sivistyssanakirjaa. Mutta kun puhutaan taiteesta, puhutaan itse asiassa paljon rahasta ja ylipäätään resursseista.

Puhetta riittää taiteilijan työtilanteesta, elannosta, työsuhteista, palkoista. Rahaan liittyy myös taiteen ja taitelijan vapaus: miten taiteilija voi ilmaista itseään? Mitä taiteen tekeminen vaatii? Hyviä kysymyksiä. Mutta entä se toinen puoli eli taiteen kokija, yleisö. Miksi yleisön tahtotilasta, toiveista ei käydä kansallisesti samanlaista keskustelua? Taidetta kuitenkin ylläpidetään ihmisiä varten.

Miksi rahasta keskustellaan niin paljon?

Veronmaksajilta kerättyä saldoa jaetaan niin eduskunnassa kuin kunnan valtuustoissakin joka vuosi merkittäviä määriä taiteentekijöille ja taiteen ylläpitäjille. Taiteesta, sen rahoituksesta, kenelle jaetaan ja millä perustein, keskustelee lähinnä taidekenttä eli rahoituksen vastaanottaja.

On sinänsä ymmärrettävää, että taidekenttä haluaa vaikuttaa tekemisen ehtoihin kuten rahoitukseen nyt, kun taidelaitosten valtionosuusjärjestelmää uusitaan.  Taiteen tekijöitä on paljon eikä taiteen rahoitus ole lisääntynyt, vaikka toimijakenttä onkin laajentunut. Tekijät kilpailevat entistä kovemmin keskenään julkisesta rahasta.

Mutta entä se veronmaksaja, sinä ja minä? Osallistuimme tai emme taiteeseen, jokainen meistä osallistuu jossain muodossa taiteen rahoittamiseen. Valtionrahoituksen ohella taiteen ylläpitämiseen osallistuvat kunnat, monet säätiöt, rahastot, yritykset sekä tietysti maksava yleisö. Oman erityiskiitoksensa ansaitsevat rahapelien pelaavat, koska Veikkauksen voittopotista rahoitetaan myös taidetta ja kulttuuria.

Arvioidaanko oikeita asioita?

Rahan ja taiteen tekemisen ohella taidepuhe on vähintään yhtä paljon keskustelua taiteellisesta laadusta. Siinä taidekenttä käy loputonta väittelyä, mitä laatu on, voiko sitä arvioida, kuka saa arvioida ja voiko sen perusteella jakaa rahaa.

Mitä mieltä yleisö mahtaisi olla taiteellisesta laadusta? Riittäisikö sen määrittelyyn kävijätilasto tai avoin mielipidekysely musta tuntuu -menetelmällä? Tai ehkä yleisön mielipiteellä ei ole niin väliä. Toivottavasti on.

Me jätämme kävijätietoihin merkinnän osallistumisestamme. Ja näin osallistumme ainutkertaiseen taidekokemukseen yhdessä teoksen tekijän ja esittäjien kanssa. Millainen taidekokemus oli, sitä tilastomme ja indikaattorimme eivät tavoita. Hyvä kokemus todennäköisesti johtaa säännölliseen osallistumiseen, huonompi kokemus voi jopa etäännyttää taidetarjonnasta.

Voidaanko taiteellista arvoa mitata? Taiteen tekemisen lähtökohdat ovat paikasta, tekijästä, tilanteesta, taidealasta, resursseista ym. riippuen hyvin erilaiset. Samoin tulokset. Teoksen tai esityksen toteutus ja kokeminen ovat monen tekijän summa. Samoin se, mihin toimija voi itse vaikuttaa ja mihin ei. Ammattilaisen arvio esityksestä voi olla toinen kuin mikä oli yleisön kokemus. Kumman näkemys onkaan toista tärkeämpi?

Kunnat ovat valtion ohella merkittävä taide- ja kulttuuripalvelujen ylläpitäjiä ja tukijoita

Taiteen ja kulttuurin harrastamisen, kokemisen ja ammatillisen tekemisen edistäminen ja tukeminen – siitä koostuu kuntien kulttuuritoiminta. Sitä kehitetään kuntien ja kunnissa olevien toimijoiden omista lähtökohdista käsin ja mahdollisuuksien mukaan. Vaikeaa siinä on ulkopuolisen arvioida jonkun paremmuutta suhteessa toisen maaperän tuottamiin tuloksiin.

Museot, teatterit, orkesterit, kirjastot, monenlaiset työskentely-, esitys- ja harjoitustilat, taiteen perusopetus ja taidekasvatus, taidetapahtumat ja festivaalit, harrastus- ja kerhotoiminta, näitä kaikkia kunnat ylläpitävät ja tukevat vuosittain yli 850 miljoonalla eurolla.

Erityisen hienoa on, että kuntien kulttuurin ja taiteen potista päättävät kuntalaisten valitsemat päättäjät paikallisissa toimielimissä. Siinä yleisöllä ja kävijämäärillä on merkitystä, samoin kuin taidekentän omalla aktiivisuudella.

Lisätietoa kuntien kulttuuripalvelujen monipuolisuudesta ja panostuksista löytyy Kuntaliiton ja Cuporen talouden ja toiminnan vertailutiedon raporteista.

Kirjoittaja
Johanna Selkee

Erityisasiantuntija, joka levittää kunnallisten kirjastojen ja kulttuurin ilosanomaa.

Kotoisin Porvoosta ja opiskellut Helsingissä ja Münchenissä kaikkea epäkäytännöllisen mielenkiintoista.

Melko tuore vantaalainen, joka vapaa-ajallaan nauttii luonnosta,  harrastaa musiikkia ja tuunailee pihapiirissä.

Johanna Selkee Twitterissä: @JoSelkee

Kiitos Antti palautteesta
Luin kirjoittamasi yhteenvedon kokemuksistasi Kotkassa ja siitä, mikä on kulttuurin merkitys alueelle. Olen ihan samaa mieltä. Kunta ja kulttuurista vastaava kulttuurijohtaja voivat olla se kehittävä alusta, joka törmättää eri tahoja keskenään, ottaa koppia hyvistä ideoista, luo mahdollisuuksia, kuuntelee niin kuntalaisia kuin kunnassa kävijöitä ja arvostaa, kuulee ja auttaa taiteentekijöitä toimimaan kunnassa. Ilman yleisöä ei ole taidetta, ilman taitelijoita ei olisi taidetta. Usein juuri kunnan kulttuurijohto on se tunnistamaton mahdollistama, jonka työn tuloksena taide ja yleisö kohtaavat. Bravo.

Lisää uusi kommentti

Puhdas teksti

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.