Leena Pöntynen 6.11.2017:

Oppivelvollisuuskeskustelussa tulee pysähtyä miettimään, mitä tulipaloa olemme sammuttamassa

Oppivelvollisuuden pidentäminen on nousemassa eduskuntavaalien vaaliteemaksi. Jatkamalla oppilaan oppivelvollisuutta alku-tai loppupäästä uskotaan ratkaistavan hyvin moninaisia lasten ja nuorten oppimisen ja kasvun ongelmia.

Suomessa koulutyö aloitetaan myöhemmin kuin useimmissa muissa maissa.  Lisäksi suomalaislasten osallistuminen varhaiskasvatukseen on muita vähäisempää, sillä suomalaiseen arvopohjaan kuuluu vahva usko kotivanhemmuuden hyödyistä lapsille. Yhteiskunnassamme on myös kotihoidon tuen kaltaisia järjestelmiä, jotka kannustavat olemaan kotona. Huomioitavaa on, että varhaiskasvatukseen osallistumisessa on suuria eroja eri puolella Suomea.

Tutkimuksissa on havaittu yhteys varhaiskasvatukseen osallistumisen ja myöhemmän opintomenestyksen ja elämänlaadun välillä. Hyödyt ovat yksilöille suoria, pitkäaikaisia ja positiivisia vaikutuksia mm. kognitiiviseen kehitykseen, kouluttautumiseen ja työmarkkinakiinnittymiseen. Yhteiskunnalle hyödyt näyttäytyvät inhimillisen pääoman kasvuna ja naisten työssäkäynnin lisääntymisenä. Turun yliopiston professori Jani Erolan (2017) mukaan yleisesti ottaen varhaiskasvatukseen osallistuminen näyttäisi hyödyttävän kaikkia, erityisesti kuitenkin huonompi osaisten perheiden lapsia.

Lyhyttä lapsuutta ei kuitenkaan pitäisi lyhentää entisestään liian koulumaisella opiskelulla, vaan oppimisen ilo tulisi löytää yhdessä tehden. Leikki on lasten työtä; se on tärkein keino uusien asioiden ja taitojen harjoittelemiseen ja opettelemiseen luovasti, lapsen omassa tahdissa ja ilman pakkoa.

Pelastaako toisen asteen oppivelvollisuus pudokkuudelta?

Toisena vaihtoehtona keskustellaan oppivelvollisuuden ulottamisesta toisen asteen tutkinnon loppuun saakka, jotta mahdollisimman harva jäisi ilman toisen asteen opiskelupaikkaa tai keskeyttäisi opinnot. Tutkimusnäyttöä ratkaisun hyödyistä ei kuitenkaan ole, sillä missään muussa maassa oppivelvollisuutta ei ole ulotettu toisen asteen koulutuksen loppuun saakka.

Peruskoulun päättävistä 98,7% saa opiskelupaikan toisella asteella kevään yhteishaussa (OPH, 10.8.2017). Muutenkin yhteishakumuutoksen jälkeen perusopetuksen päättäneiden tilanne opiskelupaikan suhteen on parantunut. VATTin tutkimusprofessori Tuomas Pekkarisen mukaan opiskelupaikan saanti tuottaa myötätuulta tutkinnon suorittamiseen ja työelämään kiinnittymiseen. Jo vuoden lisäyksellä koulupolkuun on nähty kansainvälisissä tutkimuksissa merkittäviä positiivisia vaikutuksia: se kasvattaa elinkaarituloja 10-14%, vähentää rikollisuutta, pidentää elinajan odotetta ja vähentää teiniraskauksia.

Olisi tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että opiskelupaikkojen kysyntä ja tarjonta vastaisivat paremmin toisiaan perusopetuksen päättäneiden koulutuksen osalta. Perusopetuksen oppilaiden haluamat aloituspaikat eli ”kysyntä” ja tarjonta eivät aina kohtaa alueellisesti ja alakohtaisesti. Lisäksi ammatillisen koulutuksen reformin ohjaus- säätely- ja rahoitusjärjestelmän arvioidaan kannustavan koulutuksen järjestäjiä valitsemaan opiskelijoita, joilla on hyvä todennäköisyys läpäistä koulutus menestyksellisesti. Tämä saattaa johtaa siihen, että heikosti perusopetuksen suorittaneet halutaan jättää valitsematta ammatilliseen koulutukseen.

Ammatillisen koulutuksen ohjaus-, rahoitus- ja säätelyjärjestelmää tulisi edelleen kehittää siten, että se tukee perusopetuksen päättäneiden koulutuksellista jatkumoa ja tutkinnon suorittamista. Lisäksi ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmää tulee ammatillisten perustutkintojen osalta edelleen kehittää.

Ammatillisen koulutuksen yhdeksi ongelmaksi on muodostunut opiskelijoiden runsas opintojen keskeyttäminen. Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelmassa tuli selkeästi ilmi, että opettajalla on keskeinen merkitys siinä, että nuori ei keskeytä opintojaan vaan suorittaa ammatillisen tutkinnon. Ammatillisen koulutuksen reformi luo hyvä puitteet pedagogiselle uudistukselle. Niin opiskelijan kuin työelämän yksilölliset tarpeet voidaan paremmin huomioida reformin myötä. Muutos vaatii kuitenkin mittavia panostuksia uudenlaisen pedagogisen ajattelun käytäntöön viemiseen.

Unohdammeko, mitä oppivelvollisuuden aikana tapahtuu?

Keskustelussa oppivelvollisuudesta tulisi ajallisen ulottuvuuden lisäksi keskustella myös sen tarkoituksesta, sisällöstä sekä nykyisen järjestelmän kehittämistä kaipaavista kohdista. Olisiko perusopetuksen ja sitä tukevien prosessien kehittäminen sekä resurssien kohdentaminen oikea-aikaisesti toimivampaa kuin oppivelvollisuuden pidentäminen koskemaan koko ikäluokkaa?

Oppivelvollisuuden pidentämisen yhteydessä puhutaan syrjäytymisestä, pudokkuudesta ja oppimistuloksista. Miettimällä oppivelvollisuuden ajallista ulottuvuutta tulemme helposti sivuuttaneeksi sen, mitä tapahtuu nuoren elämäntilanteessa yläkouluun siirryttäessä. Murrosiän pyörityksessä nuoret siirtyvät useiden opettajien opetettavaksi. Turvallisen, pysyvän aikuiskontaktin muodostaminen on vaikeampaa ja samalla opiskelu muuttuu ainesisällöiltään vaativammaksi. Nuoren oppimisen ja kasvun pulmien varhainen havaitseminen ja oikea-aikainen tuki ovat sekä taloudellisesti että inhimillisesti tarkastellen olennaisia. Miten voisimme parantaa oppimisen ja kasvun tukea peruskoulun nivelvaiheessa ja yläkoulussa?

VATTin tutkimusprofessori Tuomas Pekkarinen nosti lokakuussa 2017 puheessaan esille, ettei oppivelvollisuuden pidentäminen poistaisi koulupudokkuutta kokonaan. Syrjäytymisen perusongelma on huono peruskoulussa pärjääminen ja siksi siihen tulisi kiinnittää huomiota. Olemassa olevia rakenteita tulisi joustavoittaa. Joustavan perusopetuksen (JOPO) käsityksen laajentaminen myös lukioon suuntautuville oppilaille ja vuosiluokkiin sitomattoman opetuksen suunnitelmallisempi käyttäminen auttaisi osaa pudokkuusvaarassa olevista oppilaista. Vaativan erityisen tuen selvitys (2017) toi toimenpide-ehdotuksena uudenlaisen pidennetyn oppivelvollisuuden, jossa oppivelvollisuutta voitaisiin jatkaa kesken koulupolun sairauden tai vamman vuoksi. Voisiko tätä ajattelua valmistelun edetessä laajentaa? Tai voisimmeko seuloa oppilasta koskevasta datasta tietoa, jotka ennustavat pulmia oppimisen polulla ja kehittää tukimekanismeja tuohon vaiheeseen, ennen kaikkea päättönivelvaiheen yli? Ylipäätään uuden opetussuunnitelman implementoituminen yläkouluun vastaa toivottavasti joihinkin ongelmiimme oppilasta aktivoivilla työtavoillaan. Silti oppivelvollisuuden erilaisiin suorittamistapoihin tulisi kiinnittää entistä parempaa huomiota.

Oppivelvollisuudesta keskusteltaessa meidän tulisi keskustella myös käsitteestä itsestään. Voisiko oppivelvollisuus olla ajallisen määreen lisäksi yksilöllistä etenemistä, näyttöjen antamista omasta kyvykkyydestä, sivistyksen luomista yhdistettynä sosiaaliseen vuorovaikutukseen? Voiko näiden elämässä tarvittavien tietojen ja taitojen laajuus olla erilainen oppilaalta toiselle, ja onko se sitä jo nyt? PISA-tuloksissahan nähtiin kuuden lukuvuoden ero 9. luokkalaisten oppimistuloksissa! Tulisi myös tarkastella lahjakkaiden lasten mahdollisuutta läpäistä perusopetus joustavammin kuin nykyisin ja kehittää opettajien kykyä eriyttää oppiainesta ylöspäin.

Mikä ratkaisu vastaisi kysymykseen, jota emme ole vielä määritelleet?

Kun oppivelvollisuutta tarkastellaan koko koulutusjärjestelmän jatkumona, on syytä kiinnittää huomiota kaikkiin näihin kolmeen osaan: aloituksen varhentamiseen, perusopetuksen aikaisen opetuksen järjestämisen joustavoittamiseen ja oppilaan tukemiseen sekä oppivelvollisuuden pidentämiseen toisen asteen tutkinnon suorittamiseen saakka. Pohdittava on, mikä olisi toimivin ratkaisu ja mihin pulmaan ratkaisua haetaan. Olisiko järjestelmän kehittäminen sekä resurssien kohdentaminen oikea-aikaisesti toimivampaa kuin oppivelvollisuuden pidentäminen koskemaan koko ikäluokkaa? Pitäisikö huomio kiinnittää perhetukijärjestelmien tarkastelemiseen tai yhteishakuun sekä sitä edeltävään ja sitä seuraavan opintojen ohjaukseen ja nuoren tukemiseen?

Pelkällä oppivelvollisuudella ei ratkaista kaikkia lasten ja nuorten oppimisen, kasvun ja syrjäytymisen ongelmia. Uudistuksen valmistelun yhteydessä on huomioitava, että koko ikäluokkaan kohdistuva oppivelvollisuuden pidennys aiheuttaa merkittäviä vaikutuksia julkiseen talouteen. Siksi on ratkaistava uudistuksen rahoittaminen ja miten resurssit voitaisiin parhaiten kohdentaa tukea tarvitseviin perheisiin, lapsiin ja nuoriin. Varhaiset satsaukset kannattaa kohdistaa lapsiin, sillä niillä on pitkäaikainen vaikutus ihmisen koko elämään. Siksi perusrahoituksen taso ja jatkuvuus tulee olla riittävä. Syrjäytyvän nuoren hintalapussa yhteiskunnalle lukee 1,2 miljoonaa euroa. Syrjäytyvän nuoren hintalapussa nuorelle itselleen lukee koko elämä.

Kirjoittaja
Leena Pöntynen

Leena Pöntynen on esi- ja perusopetuksen erityisasiantuntija Kuntaliitosta.