Laura Hassi 30.8.2017:

Osuuskunnastako ratkaisu kalliiseen asumiseen?

Laura Hassi

Asumista on järjestetty osuuskuntien muodossa hyvällä menestyksellä monissa Euroopan kaupungeissa. Myös meillä osuuskuntaa kohtaan on virinnyt asuntopoliittista mielenkiintoa. Hallituskin on ollut aktiivinen; ympäristöministeri antoi keväällä ARA:n ylijohtaja Hannu Rossilahdelle tehtäväksi selvittää asunto-osuuskunnan mahdollisuuksia sosiaalisessa asuntotuotannossa.

Selvitysmiehen raportti on nyt lausunnolla.

Lukiessani selvitysmiehen osuuskuntaraporttia mieleeni muistui Esko Nurmen hitas-historiikki muutaman vuoden takaa. Historiikki ilahduttaa yhä lukijaansa käymällä läpi värikkäitä käänteitä Helsingin hinta- ja laatusäänneltyjen hitas-asuntojen 40-vuotiselta taipaleelta.

Kuten hitas-asunnot, myös selvitysmiehen ideoimat sosiaaliset osuuskunta-asunnot olisivat hallintamuodoltaan omistusasuntoja, ja hitas-asuntojen tapaan säänneltyjä sellaisia. Löytyisikö hitaksen tarinasta jotakin opittavaa osuuskuntamallia rakennettaessa?

Vaikka Helsingin hitas-kanta supistuu sekä määrällisesti että suhteellisesti, omistusasunnoista yli kymmenen prosenttia on tuotettu hitas-järjestelmän piirissä. Määrää vähentää järjestelmään viime vuosikymmenen lopussa tuotu 30 vuoden määräaika, sekä hintaherkillä alueilla laskennallisen jälleenmyyntihinnan asettuminen yksiin alueen markkinahinnan kanssa. Uutta hitasta valmistuu hitaammin kuin vanhaa poistuu järjestelmästä, ja nykyinen tuotanto suosii puoli-hitasta, jossa jälleenmyyntihintaa ei säädellä.

Kannustavatko hitas-kokemukset omistusasumisen sääntelyyn?

Hitas-historiikki tuo esiin, miten hitas on vilkastuttanut asuntopoliittista keskustelua ja päätöksentekoa, sparrannut asuntorakentamista ja -arkkitehtuuria, ja osaltaan helpottanut lapsiperheiden asumista tarjoamalla viidenneksen edullisemman hankintahinnan omistusasunnolle. Sillä on myös käynnistetty onnistuneesti useita uusia alueita rakentamiselle.

Järjestelmän oikeudenmukaisuus on keskusteluttanut paljon ja vaikuttanut muutoksiin, joita järjestelmään on vuosikymmenten varrella tehty. Tärkeäksi on koettu hitas-asuntojen välityksen syrjimättömyys ja pimeiden välirahojen suitsiminen.

Historiikki tunnistaa myös sen, mihin sääntely ei - toiveista huolimatta - ole vaikuttanut. Yleistä hintatasoa se ei ole vakauttanut, niin suurta markkinaosuutta hitas-tuotanto ei koskaan saanut. Asunnon vaihtaminen hitas-asunnosta toiseen ei myöskään ole aina ollut helppoa.

Yksi kiinnostavimmista kysymyksistä osuuskuntamallin tarkastelussa on sen vaikutus asuntomarkkinoihin ja asumisen hintaan. Miten tähän vastaa selvitysmiehen raportti? Se asettaa tavoitteeksi asumisen hinnan alentamisen pienipalkkaiselle väestönosalle. Tämä edellyttää osuuskuntamallin nopeaa leviämistä ja laajaa vakiintumista, minkä vuoksi selvitysmies esittää kaupunkeja sosiaalisten asunto-osuuskuntien perustajiksi.

Pikemmin kuin yleisen hintatason jarruttajaksi osuuskuntaa kaavaillaan siis suojaksi pienituloisille palkansaajille. Turvasatama pienituloisille, aallonmurtaja, joka eristäisi säännellyt omistusasunnot omaksi maailmakseen ja omaan rauhaansa ei kuitenkaan hitaksen kokemusten valossa näytä todennäköiseltä.

Kuten Nurmen kirja osoittaa, hitas ei tullut valmiiksi koskaan; historiikki kertoo, miten kunnallinen asuntopolitiikka on kompromissien taidetta ja jatkuvaa perustelua käytettävistä välineistä ja niiden uudistamisesta. Siihen viittaa historiikin nimikin: Herkkä hitas.

Kaupungin herkkyys uusien sukupolvien tarpeille on niiden kilpailukykytekijä. Kuluttaja- ja kansalaisliikkeiden aloitteellisuus olisi kuitenkin vakuuttavin tae asunto-osuuskunnan elinvoimasta ja sen uudesta tulemisesta.

Pienituloiset palkansaajat eivät muodosta nyky-yhteiskunnassa yhtenäistä kuluttajaryhmää. He eivät käyttäydy myöskään asuntomarkkinoilla niin yhdenmukaisesti kuin selvitysmies tuntuu olettavan. Elämänvaihe, sosiokulttuuriset taustat ja yksilölliset valinnat eriyttävät myös pienituloisten kotitalouksien asumisvalintoja ja -preferenssejä. Osuuskunta tarjoaisi varmaankin monille vaihtoehtoa, joka kilpailisi esim. halvempien kaupunginosien osakeasuntojen ja vuokra-asuntojen sekä ASO-asuntojen kanssa.

Kokemuksista voidaan oppia. Uudet rahoitusmallit lisäävät asumisen monimuotoisuutta, mutta hintavakauden saavuttamiseen tarvitaan toisen mittaluokan välineet; pitkäjänteinen maapolitiikka ja kaavoitus.

Asumisen konseptit uudistuvat markkinoilla, mutta myös oivaltava virkamiestyö voi luoda painetta uudistuksiin. Selvitysmiehen osuuskuntaraportti kannustaa uudistuksiin ja muistuttaa käyttämättömistä mahdollisuuksista.

 

Kirjoittaja
Laura Hassi

Laura Hassi on asuntoasioiden asiantuntija Kuntaliitosta.

Lisää uusi kommentti

Puhdas teksti

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.