Jean-Tibor IsoMauno 8.11.2017:

Simsalabim - ja trilemma on ratkaistu

IsoMauno

Trilemmassa on valittava kolmen tavoitteen väliltä kaksi, koska kaikkia kolmea ei voida saavuttaa samaan aikaan. Joku voisi väittää, että sana kuvaa hyvin poliittista kompromissia sote-mallista, jossa yhtä aikaa pyritään katkaisemaan nykyinen kustannuskehitys, lisäämään hoidon laatua sekä vähentämään hoidon eriarvoisuutta.

Sote-palveluiden tuotantokustannukset ovat kasvaneet, sillä sosiaali- terveydenhuolto tuottaa paljon työvoimaa käyttävänä toimialana kalliimpia hyödykkeitä kuin muut toimialat. Ja koska sosiaali- ja terveydenhuollon osuus kokonaistuotannosta kasvaa, on sillä kauaskantoisia vaikutuksia, jopa kokonaistuotannon hidastumiseen asti.

Pelkästään sote-uudistuksen alkuperäinen tavoite kokonaiskustannusten reaalikasvun hidastumisesta nykyisestä 2,4 prosentista 0,9 prosenttiin aikavälillä 2019–2029 näyttäisi siis itsessään jo ilmeisen kunnianhimoiselta, joskin valtiovallan näkökulmasta perustellulta.

Tuotantokustannusten hillitseminen olisi varmasti järkevintä aloittaa palveluiden suurkäyttäjien kustannusten hillitsemisestä. Hyvän hoitotuloksen priorisointi heidän kohdallaan ei kuitenkaan sinällään parantaisi jäljelle jäävän 80 prosentin hoitoon pääsyä ja palveluiden yleistä saatavuutta.

Toki hieman epäilyttää jo se, kuinka nyt lausunnolla olevassa valinnanvapausmallissa kuvattu tiivis yhteistyö maakunnan eri liikelaitosten, henkilökohtaisen budjetin tuottajien sekä asiakassetelituottajien välillä tulee reaalimaailmassa toimimaan.

Myös hoidon laatu ja vaikuttavuus eli potilaiden hyvä hoitotulos voidaan jollain tarkkuudella saavuttaa yhdenvertaisesti kaikkien kohdalla, mutta koska terveyshyöty samasta toimenpiteestä vaihtelee potilaiden välillä, esimerkiksi heidän iästään, perimästään ja elintavoistaan johtuen, ei samanlaisen hoitotuloksen takaaminen kaikille esim. yhä kalliimpia lääkkeitä ja teknologioita hyödyntäen ole kustannustehokasta.

Tiukoissa budjettiraameissa voidaan myös lisätä potilaiden yhdenvertaista läpimenoaikaa eli hoitoon pääsyä yhdenvertaisesti kaikille, mutta tällöin ponnistelut järjestelmän kehittämiseksi entistä vaikuttavammaksi jää tarkastelussa pienempään rooliin.

Trilemmalla on myös nimi, ja se on maakunnan palvelulupaus. Kuvaavasti se on "tahdonilmaisu siitä, miten sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja käytännössä toteutetaan."

On lannistavaa todeta, että jo pelkästään säännöksen perustelut kaipaisivat oman erillisen seliteosan. Palvelulupauksen tarkoituksena on, kuten siis arvata saattaa: kehittää palvelujen laatua ja vaikuttavuutta sekä palvelujen saavutettavuutta.

Valtiovallan tehtäväkään ei ole helppo - sen tulee laatia strategia siitä, missä raameissa eli käytännössä millä rahalla kunkin maakunnan palvelustrategia tullaan palveluntuottajien kanssa toteuttamaan mitään sitovaa valtakunnallista palvelulupausta kuitenkaan antamatta. Sopimusteitse ei asukkaiden lakisääteisiä oikeuksia eri sotepalveluihin näet maakunnan palvelulupauksellakaan voida kaventaa.

Maakunnan palvelulupaus tuntuu siis ratkaisevan kaikki asiat samalla kertaa. Jäänkin mielenkiinnolla odottamaan, mikä tämä tällainen taikasana tulee olemaan, jolla ratkotaan tämä ensalkuun mahdottomalta vaikuttava yhtälö.

Kirjoittaja
IsoMauno

Sosiaali- ja terveysyksikön lakimiesarsenaalin yksi kolmesta kärkiohjuksesta.

Asuu Helsingin maalaiskunnan rajalla ja tykkää kalastella lähivesistä kuhaa ja hyviä uutisaiheita.