Reijo Vuorento 12.9.2017:

Suomi – Pohjolan sote-kummajainen

Reijo Vuorento

Menestyksekkään pohjoismaisen mallin peruspilareina ovat palvelujen ja tulonsiirtojen takaaminen kaikille, rahoituksen yhteisvastuu ja paikallishallinnon merkittävä rooli niin taloudessa kuin työllisyydessä. Juuri paikallisen itsehallinnon korostuminen vuosikymmenten varrella ja samanaikaisesti valtion roolin väheneminen julkisissa palveluissa on ollut keskeinen pohjoismaita yhdistävä piirre.

Muutoksia valtio-kuntasuhteissa ja hallinnon kehittämisessä on tapahtunut ja tapahtuu toki jatkuvasti. Tanska teki oman suurremonttinsa 2007 perustaen viisi aluetta, joilla on merkittäviä vastuita sekä vähentäen kuntien määrän 98:aan aiemmasta 270:stä.

Ruotsin sote-uudistuksen komiteamietintö valmistui keväällä 2016. Siinä maakäräjiltä on tarkoitus siirtää osa terveydenhuollon vastuista peruskuntiin (290 kpl) vahvistamaan vanhustenhuoltoa. Norja pohtii omaa kolmiportaista hallintoaan ja 430 kunnan tulevaisuutta.

Uudistusten tavoitteena kaikkialla on ollut kansalaisia lähimpänä olevien kuntien aseman vahvistaminen. Tanskassa jopa työllisyydenhoito on kokonaan kuntien vastuulla. Kaikissa pohjoismaissa sote:n lähipalvelut, kuten vanhuspalvelut, ovat peruskuntien vastuulla.

Totaalisen sote-integraation nimeen vannominen on suomalainen erikoisuus, josta meillä toki myös on aiempaa kokemusta, kun Helsinki oli myös oma sairaanhoitopiirinsä. 500 000 asukasta oli kuitenkin liian vähän erikoissaraanhoidon järjestämiselle ja niinpä perustettiin noin 1,6 miljoonan asukkaan HUS vuosituhannen vaihteessa.

Tanskassa pyritään 20 supersairaalaan, Ruotsissa erityistason osaamisen keskittäminen jatkuu Karolinskan johdolla.  

Työterveydenhuolto on pääosin julkisesti järjestetty niin Tanskassa kuin Ruotsissa, Kela:n kaltaista organisaatiota ei ole – yksikanavaisuus toteutuu.   

Tanskassa julkinen terveydenhuolto on käyttäjälleen kokonaan maksutonta. Niin Tanskassa kuin Ruotsissakin ikäihmisen palveluasumisen omavastuu kattaa vuokran, ruoan ja siivouksen, mutta itse hoito kustannetaan verovaroista.

Pakkoyhtiöittäminen ei ole kuulunut muualla vaatimuslistalle. Sosiaali - ja terveyspalveluissa julkinen ja yksityinen ei ole, eikä niiden pidäkään olla samalla viivalla, koska julkisella on jatkuvuusvelvoite kaikissa oloissa.

Meidän eteläpuolellamme Virokin kehittää hallintoaan luopumalla kokonaan maakunnistaan ensi vuoden alusta lukien.

Mitenkäs 100-vuotiaassa Suomessa?

Voisi kuvitella, että meillä on asiat huonosti, kun radikaaleja uudistuksia on nyt kuulemma pakko tehdä tai taivas putoaa niskaamme. Todellisuudessa sosiaali- ja terveydenhuoltomme on Pohjolan edullisin samalla, kun kansainvälisissä vertailuissa parannamme jatkuvasti sijoituksiamme. Terveydenhuoltommekin on jo ihan Euroopan kärkisijoilla - yksityisten palvelujen osuus on pohjoismaiden suurin.

Palvelujen käyttäjistä lähes 90 prosenttia on muun muassa Kuntaliiton tutkimusten mukaan palveluihinsa tyytyväisiä – lienee maailmanennätys. Eriarvoisuutta toki on, mutta ne liittyvät enemmän elämäntapoihin ja syrjäytymiseen kuin itse hallinnon rakenteisiin.

Ja kehitystä tapahtuu joka hetki: viime vuonna suuret ja keskisuuret kaupungit saivat laskettua terveydenhuollon kustannuksia enemmän kuin koskaan, peräti 1,5  prosenttia – ja ihan omin voimin.

Sote - uudistuksen myötä Suomeen perustettaisiin uusi juridinen hallintotaso. Se ei olisi osa paikallishallintoa, kuten Ruotsissa, vaan rahoitettaisiin ja ohjattaisiin tiukasti valtion keskushallinnosta. Ehdotetussa muodossaan se olisi iso harppaus pois pohjoismaisesta mallista.

Samalla verotukseen tehtäisiin täysremontti, omaisuutta siirrettäisiin nykyisiltä omistajilta korvauksetta uusille toimijoille, tukipalvelut keskitettäisiin jättimäisiin yhtiöihin, joista puuttuu demokraattinen kontrolli, 220 000 työntekijän työsuhteet menisivät uusiksi ym., ym.

Ja kaikki tämä, vaikka meillä on tällä hetkellä tyytyväiset asiakkaat ja Pohjolan edullisin järjestelmä, joka normaalin evoluution kautta kykenee vastaamaan myös tulevaisuuden haasteisiin.

Ulkopuoliset arvioitsijatkin ihmettelevät, kun ei edes huippuedullinen kuntien varainhankinta- ja rahoitusjärjestelmä näytä kelpaavan uusille toimijoille. 

Jossain onkin siis jokin toinen agenda ja jokin salattu viisaus, joka luo vielä tehokkaamman kokonaisuuden ja joka pelastaa meidät 50 tai sadan vuoden kuluttua tapahtuvasta väistämättömästä tuhosta, jos mitään ei tehdä.

Sloganeita on kuultu ja kuullaan jatkossakin. Tosiasiassa kunnat ja kaupungit toimivat joka päivä kehittäen toimintojaan, kuten viime vuoden tuloksetkin osoittavat. Ja kehittämistä riittää niin integraation, kuntayhteistyön kuin yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyön suhteen.

Jos uudet maakunnat välttämättä halutaan, niin ne voidaan edelleen perustaa kuntalain pohjalta. Olisivat ainakin osa paikallishallintoa, eivätkä käytännössä valtion vasallihallintoa.  

Hallinto on oma maailmansa ja sekin työllistää, kuten nykyvalmistelusta on nähty. Valmistelukoneiston ja käytännön kuntatoimijoiden välinen etäisyys on monin paikoin ja erityisesti kaupunkiseuduilla edelleen merkittävä – uskottavuus on yhä koetuksella.

Kirjoittaja
Reijo Vuorento

Olen Kuntaliiton kuntatalouden apulaisjohtaja ja aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja jalkapallosta.

Lajia olen aktiivisesti harrastanut ihan pikkupojasta asti ja edelleen kasvattajaseurassani Käpylän Pallossa.

Reijo Vuorento Twitterissä: @Reijosergio