Jenni Airaksinen ja Sari Rautio 1.12.2017:

Yhteispelissä kaikki voittavat

Sari Rautio ja Jenni Airaksinen

Junassa ajatukset virtaavat ja parasta ovat kohtaamiset. Junassa voidaan myös keskustella yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista. Innostuimme (yllätys!) eräänä päivänä ajattelemaan yhdessä hyvinvointia ja sen edistämistä. Sytykkeenä toimi Ville Niemisen blogi, joka haastoi meitä kaikkia ajattelemaan hyvinvointia laajemmin.

Kenen tehtävään kuuluu jatkossa ihmisten hyvinvoinnin edistäminen? Kannattaako kunnan ehkäistä sairauksia ja pahoinvointia, jos maakunta jatkossa vastaa kustannuksista?

Entäpä, jos ajatellaankin toisin. Eikö tulevan maakunnan kannattaisi tukea kuntaa, jotta alueella olisi mahdollisimman paljon terveitä ja onnellisia ihmisiä? Eikö maakuntien kannattaisi kilvoitella hyvinvoinnin edistämisessä ja etsiä kumppanuuksien kautta ratkaisuja, jotka lisäävät elinvoimaa, terveyttä ja arjen hallintaa? Ja eikö valtion kannattaisi huomioida tämä ohjauksessa?

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen rahoitusosuuden pitäisi olla kuntien ja maakunnan yhteinen ja sen pitäisi kannustaa yhteiseen tavoitteenasetteluun, tekemiseen, arviointiin ja mittaamiseen.

Tiedämme, että monia sairauksia ja sosiaalisia ongelmia voidaan ehkäistä, jos ymmärrämme pulmien juurisyyt.  Tiedämme myös, että ennaltaehkäisevää toimintaa voidaan arvioida ja mitata, jos aikajänne maltetaan pitää riittävän pitkänä ja jos on olemassa oikeaa ja ajantasaista tietoa ihmisten hyvinvoinnin tilasta. Lisäksi tarvitaan tiedon hallintaan ja hyödyntämiseen yhteiset työkalut. Olemassa oleva sähköinen hyvinvointikertomus on hyvä alku, mutta tällä hetkellä se toimii liiaksi pahoinvoinnin raportointivälineenä. Kehittäminen on käynnissä ja tähän tarvitaankin kentän ammattilaisten apua. Hyvinvointikertomuksen pitää olla kuntien ja maakuntien yhteinen, koska ihmisetkin ovat yhteisiä. Ihannetilanteessa paikalliset teot alkavat näkyä maakunnan palvelutarpeen vähenemisenä.

Esimerkiksi Hämeenlinnan kaupunki on päättänyt lähteä vähentämään teini-iässä tapahtuvia lasten huostaanottoja panostamalla lasten palvelupolkuun ja ohjaukseen jo ennen kouluikää. Etenemistä seurataan vuosittain, mutta varsinainen tulos nähdään vasta kun lapset ovat täysi-ikäisiä. Jos operaatio onnistuu niin siitä hyötyvät kaikki. Lapset, perheet, kaupunki ja maakunta, Suomikin. Aikajänne tässä tapauksessa on siis 12 vuotta! Kolme valtuustokautta.

Hyvinvointiteot ovat investointeja, kun niillä haetaan vaikuttavuutta, tavoite on kirkas ja ihmisten erilaiset tarpeet huomioidaan. Tätä työtä ei kukaan voi tehdä yksin. Siihen tarvitaan meidät kaikki. Rahoituksen ja koko ohjausjärjestelmän pitää pakottaa uudenlaiseen ajatteluun ja syvällisiin kumppanuuksiin. Tätä voisi verrata vaikkapa Tampereen tunneliallianssiin. Erikokoiset toimijat sitoutuivat yhteiseen tavoitteeseen ja onnistuminen palkittiin. Kaikki voittivat.

Kirjoittaja

Jenni Airaksinen on Kuntaliiton tutkimus- ja kehitysjohtaja. Sari Rautio on Kuntaliiton hallituksen jäsen ja Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja (kok.).