Terhi Päivärinta 15.8.2018:

Kunnat järjestävät – kunnat osaavat! Case opetus ja sivistys

Terhi Päivärinta

Kuntaliiton Opetus- ja kulttuuriyksikkö vierailee vuosittain jossain kunnassa tutustumassa kunnan sivistystoimeen. Näiden vierailujen avulla saamme hyvän käsityksen siitä, miten kunnat järjestävät sivistyspalvelunsa. Samalla voimme käydä keskustelua kunkin kunnan erityispiirteistä ja haasteista.

Tänä vuonna teimme vierailun Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle. Saimme paljon tietoa ja kokonaiskuvan suuren kaupungin haasteista opetuksen ja koulutuksen järjestämisessä.

Kunnat ovat velvollisia järjestämään varhaiskasvatusta ja perusopetusta kuntalaisilleen. Suurin osa kunnista järjestää myös lukio - ja ammatillista koulutusta joko yksin tai yhdessä muiden kuntien kanssa. Vapaa sivistystyö on myös vahvasti mukana kuntien järjestämässä koulutuskokonaisuudessa, samoin kuin taiteen perusopetus. Vaikka lain säätämät velvoitteet ovat samat, Suomen kunnat ovat hyvin erilaisia.

Mitataanko laatua vai resursseja?

Kuluneen vuoden aikana on usein nostettu keskusteluissa esiin huoli erityisesti varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tasa-arvoisuudesta eli siitä, saavatko kaikki lapset kaikkialla Suomessa tasa-arvoista opetusta ja kasvatusta. Usein tasa-arvon mittareina käytetään ryhmäkokoja, opetustuntien määrää, henkilöstön määrää, laitteiden määrää, opetukseen käytettävän rahoituksen määrää ja niin edelleen.

Kertovatko nämä mittarit jotain opetuksen tasa-arvoisuudesta tai opetuksen laadusta? Välttämättä ei. Näitä tietoja vertailemalla saa kuvan ainakin siitä, että opetukseen käytettävissä resursseissa on eroja ja siitä, että kuntien tavat järjestää opetusta ovat erilaiset.  Opetuksen ja koulutuksen laatua mitataan muilla tavoin.

Olen ihmetellyt keskustelua kuntien opetukseen käytettävästä tuntimäärästä. Valtioneuvoston hyväksymän tuntijakoasetuksen mukaan peruskoulun 1-9 luokilla pitää antaa opetusta vähintään 222 vuosiviikkotuntia eli tämä on normi, jota kaikkien kuntien on noudatettava. Osa kunnista haluaa painottaa mm. matematiikkaa, liikuntaa, kuvataidetta tai kielten opetusta ja kunta antaakin enemmän opetusta kuin tuntijakoasetus edellyttää.

Asiasta käydyssä keskustelussa on esitetty näkemyksiä, että tämä on epätasa-arvoista ja on vaadittu, että kaikkien kuntien on annettava ”lisätunteja”? Eikö riitä, että kunta noudattaa sille säädettyä normia? Pitäisikö asetuksella säätää, että mikään kunta ei saa antaa minimituntimäärää enempää opetusta, jotta kaikki saisivat yhtä paljon opetusta koko maassa? Tämäkö olisi tasa-arvoa?

Suomen kunnat ovat hyvin erilaisia. Sen vuoksi on hyvä, että nykyisin on mahdollista tehdä paikallisia ratkaisuja paikallisiin olosuhteisiin. Ajatellaanpa vaikka pääkaupunkiseutua ja jotain pientä Itä-Suomen tai Lapin kuntaa. Helsingin kaupunki kasvaa jatkuvasti ja jossain toisessa kunnassa lapsimäärä vähenee jatkuvasti. Opetuksen laadun varmistaminen vaatii näissä kunnissa hyvin erilaisia ratkaisuja ja paikallisesti kyllä osataan hakea oikeat ja hyvät ratkaisut. Helsingin kaupungilla on laaja kirjo toimenpiteitä, joilla pyritään estämään eriarvoisuutta ja siten parantamaan kaikkien mahdollisuuksia oppimiseen ja osallisuuteen.

Kuntaliiton Arttu-tutkimuksen tulokset kertovat siitä, että kunnat osaavat hoitaa velvoitteensa hyvin, koska kuntalaiset ovat kaikkein tyytyväisimpiä kulttuuri-, kirjasto-, varhaiskasvatus- ja perusopetuspalvelujen järjestämiseen kunnissa. Epäilen vahvasti sitä, että tiukoilla normeilla ja säädöksillä tasa-arvo lisääntyisi ja koulutuksen laatu paranisi.

Kunnallinen itsehallinto ja kuntaperusteinen koulutusjärjestelmä on hyvä asia ja sitä tulee puolustaa. Kyllä kunnat osaavat järjestää palvelut hyvin nyt ja vastaisuudessa vai onko kuntaperusteiselle järjestelmälle vaihtoehtoja?

Kirjoittaja
Terhi Päivärinta

Terhi Päivärinta on Kuntaliiton opetus- ja kulttuuriyksikön johtaja.

Terhi Päivärinta Twitterissä: @TerhiPaivarinta