Pääekonomisti Minna Punakallio 26.3.2018:

Kuntien ja valtion yhteistyöhön pitää riittää paukkuja

Minna Punakallio

Viime viikot ovat olleet maakuntavalmisteluun osallistuvien ministeriöiden superviikkoja! Onhan esimerkiksi valtiovarainministeriö on käynyt kuuden päivän aikana kahdenkeskiset neuvottelut erikseen kaikkien 18 maakunnan kanssa. Työ on merkinnyt hurjaa määrää kokouksia, joissa on tarkasteltu eri kantilta kunkin maakunnan tilannekuvaa, rahoituksen riittävyyttä ja sitä, miltä maakunnan tulevaisuus näyttää. Neuvotteluja varten on valmistauduttu puolin sun toisin perusteellisesti.

En ole osallisena maakuntien simulointiprosessissa, mutta sain tuta yhden neuvottelun henkeä odottaessani ministeriössä toisen kokouksen alkua. Samassa odotustilassa aikaansa vietti yksi simulointineuvottelujen käynnistymistä odottava maakuntaryhmä. Tunnelma oli oikein leppoisa. Sama hyvä tunnelma on välittynyt niistä muutamista viesteistä, joita olen bongannut nopeatahtisessa twitter-maailmassa.

Keskustelut, yhteinen tilannekuva, syvällisempi ymmärrys maakunnan erityispiirteistä ja toiminnan riittävä budjetointi ei voi olla huono juttu.

Maakuntien neuvottelumenettely on herättänyt kuitenkin kiinnostukseni, sillä Kuntaliitto on mukana kuntien ja valtion välisessä nykyisessä neuvottelumenettelyssä. Tuo kokonaisuus ei näy maailman toreilla lainkaan, mutta yksi konkreettinen ilmentymä prosessista on kuntatalousohjelma sekä kuntatalouden ja -hallinnon neuvottelukunta (kuthanek). Kun vertaan kuntien ja valtion välistä neuvottelumenettelyä maakuntien simulointineuvotteluihin, en voi olla nostamatta pöydälle seuraavaa kahta kysymystä.

Ensinnäkin, budjettiasioiden valmistelu toteutetaan ainakin valtiovarainministeriössä hyvin pienellä porukalla. Nyt tämä pieni porukka lähes täysipäiväisesti käy maakuntaneuvotteluja, valmistelee maakuntalaskelmia ja laatii esimerkiksi maakuntien talousennusteita. Työpanos on pois jostain muusta toiminnasta.

Jo nyt on nähtävissä, että maakuntavalmistelu syö kuntien ja valtion yhteistyöhön käytettyjä resursseja.

Nykyinen kuntien ja valtion neuvottelumenettely toimii tällä hetkellä varsin hyvin, mutta myös sen kehittämiseen pitää riittää paukkuja. Erityisen tärkeää kehittäminen on tässä suuren muutoksen tilanteessa, jossa kuntien toiminta ja talous puolittuu maakuntauudistuksen myötä. Valtion kuntiin vaikuttavien toimenpidelaskelmien nykyistä parempi avaaminen, realististen ja laadukkaiden vaikutusarvioiden tekeminen ja rahoitusperiaatteen kehittäminen kunta-valtio-suhteessa ovat tässä muutostilanteessa välttämättömiä.

Kuntien ja valtion yhteistyö edellyttää jatkossa nykyistä suurempaa osallistamista ja monipuolisempia toimintamuotoja, esimerkiksi työpajoja. Uudet yhteistyötavat voisivat pureutua ajankohtaisiin aiheisiin esimerkkilaskelmin tai vaikkapa kuntakyselyin. Tällaisia työpajoja tarvittaisiin pikaisesti esimerkiksi erityyppisten kuntien investointikyvystä. Huoli asiasta on suuri niin kasvavissa kunnissa kuin esimerkiksi Kuntaliitossa, minkä vuoksi suositus asian selvittämisestä yhteistyössä Kuntaliiton, ministeriöiden ja kuntien kanssa nostettiin esille myös Kuntaliiton hallituksen kehyskannanotossa.

Illuusio neuvotteluvoimasta?

Maakuntatalouden simulaatiokierroksen seuranta herättää myös toisenlaisen kysymyksen. Miksi tätä valtion ja maakuntien välistä talous- ja ohjausprosessia markkinoidaan niin voimakkaasti maakuntatalouden neuvotteluina?

Kyseessähän on pikemmin suora keskusjohtoinen ohjausprosessi, jossa termi ”neuvottelu” on läsnä vain kokouskutsun yläviitteessä.

Maakunnille tai kansalaisille ei saa luoda illuusiota siitä, että maakunnilla olisi aito neuvottelu- tai vaikutusmahdollisuus niiden käytettävissä olevaan rahasummaan. Toki on muistettava harkinnanvarainen avustus, josta neuvotellaan tarvittaessa aidosti, mutta tuo neuvottelu ei ole varmasti kenenkään tavoitetila.

Syy maakuntien mitättömään neuvotteluasemaan tulee maakuntien rahoituslaista. Maakuntien tuleva rahoitus määräytyy rahoituslakiin kirjattujen pitkälti tarveperusteisten kriteerien perusteella yleiskatteellisena. Aluksi taso perustuu kunnista ja valtiolta maakuntiin siirrettyjen kustannusten määrään, mutta rahoitus muuttuu vuodesta 2020 asteittain kohti laskennallista mallia. Maakuntien rahoituksen on suunniteltu muodostuvan täysin laskennallisesti vuonna 2025. Lisäksi maakuntien rahoituksen kasvua vähennetään myös indeksileikkurilla.

Tämä tarkoittaa, että viimeistään vuonna 2025 ministeriöt ja maakunnat keskustelevat ohjausprosessissa siten pelkästään siitä, miten maakunnan budjetti saadaan sovitettua lainsäädännön asettamiin raameihin.

Tuolloin valtiovarainministeriön budjettikuri asettuu todellisen testin alle, sillä vastuu maakuntien rahoituksen riittävyydestä on viimekädessä valtiolla.

Kirjoittaja
Minna Punakallio

Kuntaliiton pääekonomisti käy asian ytimeen ja pelkistää kansantalouden kiemurat selkokielelle - olennainen taloudesta.

Tehtävänäni on valvoa, että kunnat saavat talouspolitiikassa jatkossakin sen aseman mikä niille kuuluu. Talousasioiden ohessa nautin elämästä niin lenkkipolulla kuin kulttuurisaleissa.

Minna Punakallio Twitterissä: @MinnaPunakallio

Lisää uusi kommentti

Puhdas teksti

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.