Lauri Lamminmäki, 24.4.2018:

Onko maakunnan liikelaitos kilpailukykyinen?

Lauri Lamminmäki

Hallituksen valinnanvapauslakia koskevan esityksen mukaan maakunnan liikelaitoksen tuottaessa valinnanvapauspalveluita tuottamisen ehtojen on oltava samat kuin ko. palveluja tuottavalla yksityisellä yrityksellä. Palvelut tulee eriyttää kirjanpidollisesti. Rahoittaessaan valinnanvapauspalveluita maakunnan tulee kohdella liikelaitosta samoilla periaatteilla kuin yksityisiä valinnanvapauspalveluja tuottavia yrityksiä. Palveluista on korvattava yhtäläisin perustein. Taseyksikölle tarjottavat tuki- ym. palvelut on hinnoiteltava markkinaperusteisesti.

Käytännössä nämä reunaehdot tarkoittavat sitä, että maakunnan liikelaitos toimii valinnanvapausmarkkinoilla - konkurssisuojaa ja hankintalainsäädännön velvoitteita lukuun ottamatta - samoilla pelisäännöillä kuin yksityinen yritys.

Voidakseen menestyä samoilla markkinoilla liikelaitoksen tulisi olla kilpailukykyinen. Sen kustannusrakenteesta näyttää kuitenkin jo lähtötilanteessa tulevan merkittävästi raskaampi kuin yksityisillä sote-yrityksillä.

Kilpailukyvyn kannalta keskeisiä tekijöitä ovat henkilöstö- ja toimitilakustannukset, ICT-järjestelmistä ja sopimusten siirtymisestä aiheutuvat menot sekä erilaisista johtamisjärjestelmistä ja -kulttuureista syntyvät erot.

Sote-sektorin kustannuksista henkilöstömenojen osuus on noin 50 %. Sote- ja maakuntauudistuksen yhteydessä kunnista ja kuntayhtymistä siirtyy maakuntiin n. 211 000 työntekijää. Näistä valtaosa toimii palvelutuotannossa ja siirtyy todennäköisesti tulevaisuudessa maakuntien liikelaitosten tai yhtiöiden palvelukseen.

KT Kuntatyönantajat arvioi kaksi vuotta sitten, että siirtyvän henkilöstön palkkakustannukset nousevat harmonisoinnin seurauksena vähintään 75 miljoonaa euroa (0,7 % työvoimakustannuksista) ja enimmillään yli 700 miljoonaa euroa (6,3 % työvoimakustannuksista) vuodessa. Tämä on vuotuinen, järjestelmämuutoksesta johtuva lisäkustannus.

Työtuomioistuimen tuore, Kainuun sote-kuntayhtymää koskeva tuomio tuo lisäpainetta harmonisoinnin kustannuksiin.

Toimitilakustannukset ovat nousseet maakuntien toiseksi suureksi huolenaiheeksi. Kiinteistökulut muodostavat noin 10 % maakuntien sote-kustannuksista. Sote-vuokrien määrittely perustuu asetukseen, jota valmistellaan valtiovarainministeriössä. Maakuntien tilakeskus on luvannut julkaista asetuksen valmisteluun liittyvät vuokralaskelmat toukokuun alkupuolella.

Valmistelua on tehty huolella, mutta siitä huolimatta on todennäköistä, että vuokraperusteiden muutos tulee aiheuttamaan keskustelua. Kunnilta siirtyvien tilojen osalta laskentamalli lienee laajalti hyväksytty. Maakunnan omien, pääosin sairaanhoitopiireiltä siirtyvien tilojen osalta kustannukset nousevat merkittävästi. Syynä tähän ovat mm. sijoitetun pääoman tuottovaatimus sekä varautuminen investointien rahoitukseen, erilaisiin kiinteistöriskeihin ja hallinnollisiin kustannuksiin.

Liikelaitoksen kilpailukyvyn kannalta maksettavan vuokran taso on tärkeä kysymys. On myös huomioitava, että laskennallisin perustein määritelty vuokrataso on irrallaan niistä markkinavuokrista, joita yksityiset sote-toimijat maksavat tiloistaan. Varsinkin kasvukeskusten ulkopuolella ja rakennemuutosalueilla markkinavuokrat voivat olla merkittävästi laskennallisia vuokria alhaisempia, jolloin yksityiset toimijat saavat selvää kilpailuetua maakunnan liikelaitoksiin verrattuna.

Tulevien maakuntien ja yksityisten sote-yritysten johtamismallit ja -kulttuurit ovat hyvin erilaisia. Sote- ja maakuntauudistuksen toteuttaminen perustuu valtion vahvaan ohjaukseen. Toimintaa ohjaavat lait, asetukset ja yksityiskohtaiset säännöt. Keskittäminen tuo jäykkyyttä ja heikentää mahdollisuuksia reagoida riittävän nopeasti markkinoiden muutoksiin. Ohjaukseen ja valvontaan tarvitaan omat rakenteensa ja resurssinsa, jotka kasvattavat osaltaan järjestelmän kustannuksia.

Liikelaitoksen johtaminen on tässä ympäristössä monella tavalla haastavaa. Poliittisten ja liiketoiminnallisten tavoitteiden yhteensovittaminen ei ole koskaan helppoa. Raskas ja jäykkä ohjausjärjestelmä, lainsäädäntöön liittyvät rajoitteet sekä velvoite käyttää valtion keskitettyjä ict-ratkaisuja ja kiinteistöpalveluja estävät osaltaan kilpailukykyisen tuotannon rakentamisen liikelaitoksiin. Liikelaitosten EU-oikeudelliseen asemaan liittyvä epävarmuus tuo omat vaikeutensa uusien maakuntien rakentamiseen ja johtamiseen.

Uusien maakuntien kustannukset realisoituvat vasta sitten, kun maakunnat on perustettu ja toiminta on käynnistynyt. Kustannusten näköpiirissä oleva kasvu herättää kuitenkin sen vakavan kysymyksen, onko maakuntien liikelaitoksilla ylipäänsä minkäänlaisia toimintaedellytyksiä siinä sote-maailmassa, jota nyt ollaan rakentamassa?

On selvää, että valinnanvapausmalli ohjaa julkisten palvelujen yhtiöittämiseen. Tämä ei yksin tuo ratkaisua yksityisen ja julkisen toiminnan välisiin kilpailukykyeroihin. Mikäli yksityisten sote-keskusten rahoituksen taso määritellään liikelaitosten kustannusrakenteen mukaan, vaikeuttaa se entisestään uudistuksen taloudellisten tavoitteiden saavuttamista.

Kirjoittaja
Lauri Lamminmäki

Lauri Lamminmäki on Kuntaliiton yhteysjohtaja.

Lisää uusi kommentti

Puhdas teksti

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.