Varatoimitusjohtaja Timo Reina 2.5.2018:

Suomeen 18 kuntaa - vai sittenkin jotakin muuta?

Timo Reina

Entinen ministeri ja kansanedustaja Kimmo Sasi kirjoitti vappuaattona blogin, jonka olisi ensilukemalta voinut olettaa paremmin sopivan aprillipäivään.

Sasi visioi, että jatkossa kuntien kaikki lakisääteiset tehtävät siirretään maakunnille, jolloin Suomen syntyy 18 kuntaa. Nykyisille kunnille Sasi antaa kuitenkin sen verran armoa, ettei lakkauttaisi niitä kokonaan, koska ”luottamusmiehet ovat voimavara” ja ”kunnilla on myös historiallinen identiteetti”. Siihenkin hän olisi valmis, että maakunta voisi antaa kunnille ”sopivia paikallisia tehtäviä ja varata jonkinlaisen määrärahan näihin tehtäviin”.

Sasin kirjoitus on sinällään silmiä avaava skenaario. Se on sitä erityisesti nyt, kun eduskunta valmistautuu päättämään kaikkien aikojen suurimmasta - kerralla tehtävästä -  hallintouudistuksesta Suomen, kenties maailmankin mittakaavassa.

Tuskin kukaan ajattelee, että nyt pöydällä oleva uudistus olisi mitenkään lopullinen tai ainakaan ideaali kokonaisuus. Kysymys kuuluukin, miten paljon ja miltä osin sitä on tarpeen tai halutaan muuttaa jo ennen oletettua varsinaista voimaantuloa vuoden 2020 alussa.

Siksikin on arvokasta, että etenkin uuteen eduskuntavaalikauteen valmistauduttaessa keskustellaan avoimesti siitä, mihin suuntaan kehitystä halutaan pidemmällä aikavälillä viedä. Tähän Sasin visio antaa ääriaineksia.

Toteutuakseen se toki edellyttäisi myös perustuslakimme muuttamista. Samalla Suomen kansainvälisiä sitoumuksia pitäisi arvioida uudelleen muun muassa Euroopan neuvoston paikallisen itsehallinnon peruskirjan osalta.

Mutta Sasin skenaariolle on myös vaihtoehtoja. Eräs niistä perustuu siihen jo K.J Ståhlbergin 1930-luvun uudistusesitykseen ja äskettäin muun muassa Euroopan neuvoston kunta- ja aluekongressin havaintoon, että kaavamaisten ratkaisujen sijasta tarvitaan joustavuutta erilaisten kuntien, kuten suurimpien kaupunkien, ja maakuntien erityispiirteiden huomioimiseksi. Tämä korostuu ns. kasvupalvelutehtävissä.

Jos Pohjoismaita katsotaan, Sasin näkemystä todennäköisempää lienee se, että meillä keskustellaan jatkossakin kuntien roolista sekä työllisyyden hoidossa että joidenkin sote-palvelujen tuottamisessa.

Sote-tehtävissä nykyinen mallimme on ollut sikäli poikkeava, että viime kädessä vastuu kaikista palveluista on kunnilla, vaikkakin osin lakisääteisessä yhteistoiminnassa. Toisaalta muualla ei tiettävästi ole myöskään järjestelmää, jossa kaikki sote-tehtävät ovat aluetasolla ja sosiaalityöntekijöiden sekä sydänkirurgien tulee integraation nimissä toimia samassa organisaatiossa.

Kaikilla kunnilla ei ole mahdollisuutta hoitaa kaikkia tehtäviä - myöskään perusopetukseen liittyviä - itse. Tuskin on koskaan ollutkaan. Mutta tästä ei tarvitse seurata, että yli 150-vuotinen kunnan asukkaiden itsehallinto pitäisi sen vuoksi käytännössä lakkauttaa ja siirtää soten jälkeisetkin sadat lakisääteiset paikallishallinnon tehtävät maakunnille.

Toimivaa paikallista ja alueellista itsehallintoa voinee olla samaan aikaankin ja varsinkin näin laajassa maassa. Mutta se edellyttää ainakin tehtävien arviointia subsidiariteetti- eli  läheisyysperiaatteen näkökulmasta, kuntien ja maakuntien keskinäisen työnjaon joustavuutta sekä maan eri olosuhteiden aitoa huomioimista.

Kirjoittaja
Timo Reina

Timo Reina on Kuntaliiton varatoimitusjohtaja.

Timo Reina Twitterissä: @TimoReina

Lisää uusi kommentti

Puhdas teksti

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.