Jaana Viemerö 16.5.2019

Erityisryhmiä koskevan lainsäädännön oltava tarkkarajaista, tai kustannukset karkaavat käsistä

Vammaispalvelujen järjestämisvastuu on kunnilla. Vammaislainsäädäntöä koskeva uudistus on ollut vireillä vuodesta 2012 lähtien. Tarkoituksena on ollut yhdistää laki kehitysvammaisten erityishuollosta sekä laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista, jotka erillisinä lakeina kumottaisiin.

Esitys uudeksi vammaislaiksi raukesi, kun eduskunta ei ehtinyt käsitellä sitä keväällä 2019. Lakiuudistuksen kohtalo tosin oli epävarma jo aiemmin, kun asiakas- ja potilaslain valmistelu keskeytettiin. Asiakas- ja potilaslakiin oli tarkoitus siirtää itsemääräämisoikeutta koskevat pykälät, jotka tällä hetkellä ovat kehitysvammalaissa. Uuteen vammaislakiesitykseen ne eivät sisältyneet.

Sekä nykyinen että ehdotettu uusi vammaislainsäädäntö sisältävät pääsääntöisesti maksuttomia palveluja, joihin laissa määritetyillä henkilöillä on subjektiivinen oikeus. Tämä tarkoittaa, että palvelut on järjestettävä riippumatta kunnan niihin varaamista määrärahoista. Subjektiivisia oikeuksia ovat mm. kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen, päivätoiminta, henkilökohtainen apu sekä palveluasuminen.

Tämänhetkisessä vammaispalvelulaissa henkilökohtaisen avun soveltamiseen liittyy ns. ikääntymisrajaus, jonka perusteella avun piiristä rajautuvat pois henkilöt, joiden avun tarpeet johtuvat ”pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista”. Lain soveltamisen ulkopuolelle ovat tältä osin jääneet mm. muistisairaat ikäihmiset.

Kesällä 2017 lausunnolla olleessa vammaislakiluonnoksessa ikääntymisrajaus oli kirjattu lain 2 §:ään. Rajaus koski koko lain soveltamisalaa. Viimeisimmästä lakiesityksestä ikääntymisrajaus oli poistettu. Vammaispalvelulain soveltamisen piiriin tulisivat uutena ryhmänä myös ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista kärsivät ikäihmiset.

Koska vammaispalvelut ovat pääsääntöisesti maksuttomia subjektiivisia oikeuksia, niiden voidaan olettaa olevan vetovoimaisia. Potentiaalisia uusia vammaispalvelujen käyttäjiä olisivat tällöin intensiivisen kotihoidon asiakkaina olevat ikäihmiset. Heitä on THL:n tilaston mukaan n. 50 000. Jos he kaikki siirtyisivät vammaispalveluiden henkilökohtaisen avun piiriin, olisi laskennallinen kustannusvaikutus suuruusluokaltaan n. 2 miljardia euroa.

Lain valmistelu aloitettaneen uudelleen seuraavan hallituksen aikana. Koska kyse on subjektiiviset oikeudet sisältävästä erityislainsäädännöstä, tulisi lain soveltamisalan olla hyvin tarkkaan rajattu. Muussa tapauksessa riskinä on kustannusten hallitsematon kasvu. Kun kustannukset räjähtävät käsiin, joudutaan todennäköisesti leikkaamaan palvelujen tasoa. Tällöin kärsijöinä olisivat ensisijaisesti paitsi kustannuksista vastaavat kunnat, myös palvelujen ensisijainen kohderyhmä, vammaiset henkilöt.

Kirjoittaja
Jaana Viemerö

Jaana Viemerö on Kuntaliiton sosiaali- ja terveysyksikössä työskentelevä erityisasiantuntija.