10.6.2019 Jaana Halonen

Keskisuuret maakuntakeskusten kaupunkiseudut? - huomioita hallitusohjelmasta ja kaupunkityypittelystä

On hienoa huomata, että uuden hallitusohjelman perusvire on kuntien erilaisuuden tunnistava. Erityisen hienoa on se, että ohjelmassa luvataan kunnille riittävät resurssit elinvoiman kehittämiseen ja palveluiden järjestämiseen. 

Hallitusohjelmassa elinvoimaisen Suomen rakentamisen tavoitteena mainitaan mm., että Suomen menestystä rakennetaan alueiden ja kaupunkien vahvuuksien ja erityispiirteiden ympärille eri toimijoiden yhteistyöllä. Tämä on varsin hieno ja kannatettava tavoite kaikin puolin. Tavoitetta täsmennetään hallitusohjelman kirjauksessa seuraavasti: Koko Suomen monimuotoista elinvoimapolitiikkaa rakennetaan huolehtimalla elämisen ja yrittämisen edellytyksistä koko Suomessa monimuotoisesti alueiden ja kaupunkien tarpeet huomioon ottaen. Lisäselityksenä mainitaan metropolialue, yli 100 000 asukkaan suuret kaupungit ja yliopistokaupungit, keskisuuret maakuntakeskuksien kaupunkiseudut, seutukaupungit sekä harvaan asutut alueet.

Huomioni kiinnittyy tässä käytettyyn kaupunkityypittelyyn. Miten tuota elinkeinopolitiikan rakentamisen perustaksi mainittua tyypittelyä pitäisi tulkita kehyskuntien ja  kaupunkiseutujen näkökulmasta?  Tarkoitetaanko tässä kuitenkin kaikkia suurten keskusten ja yliopistokaupunkien kaupunkiseutuja kokonaisuutena ja lisäksi myös keskisuurten maakuntakeskusten kaupunkiseutuja? Miksi yli 100 000 asukkaan kaupunkien osalta ei puhuta seudusta? Ja mitä ovat nämä keskisuurten maakuntakeskusten kaupunkiseudut?

Palataan vielä hetkeksi määritelmiin.

Metropolialueen määritelmä on jokseenkin vakiintunut ja sillä viitattaneen pääkaupunkiseutuun (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen) ja sen kehyskuntiin (Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Nurmijärvi, Sipoo, Tuusula, Vihti, Mäntsälä ja Pornainen).

Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi Suomessa on kuusi muuta yli 100 000 asukkaan kaupunkia (Tampere, Oulu, Turku, Jyväskylä, Lahti, Kuopio). Yliopistokaupunkeja ovat Helsinki, Espoo, Joensuu, Kuopio, Jyväskylä, Rovaniemi, Lappeenranta, Oulu, Tampere, Turku, Vaasa, Lahti. Espoota lukuun ottamatta nämä kaikki ovat myös maakuntakeskuksia.

 

maakuntakeskukset   kaupunkiseudut

Taulukossa maakuntakeskukset väkiluvun mukaisessa suuruusjärjestyksessä. Karttakuvassa kaupunkiseudut ja maakuntakeskukset.

 

Maakuntakeskuksia on Suomessa kaikkiaan 18 (+ Maarianhamina), joista alle 100 000 asukkaan kaupunkeja, jotka eivät ole yliopistokaupunkeja, on 7 (Pori, Kouvola, Hämeenlinna, Seinäjoki, Mikkeli, Kokkola ja Kajaani).

Onko tämä  tuo hallitusohjelmassa mainittu keskisuurten maakuntakeskusten joukko? Mutta mistä muodostuu näiden keskusten kaupunkiseutu? Tässä kaupunkijoukossa suurin osa on sellaisia, joissa on toteutettu suuria kuntarakennemuutoksia, muutoksia, joiden myötä kaupunkiseudusta on muutamia poikkeuskuntia lukuun ottamatta syntynyt kaupunki. Kaupunkiseutu terminä viittaa kuitenkin keskuskaupunkiin ja sen ympärillä oleviin kehyskuntiin, jotka yhdessä keskuskaupunkinsa kanssa muodostavat toiminnallisen ja rakenteellisen kokonaisuuden ja joka näin voidaan mieltää yhtenäiseksi kaupunkiseuduksi.

Metropolialueen lisäksi Suomessa voidaan nähdä tällä hetkellä olevan seitsemän sellaista kaupunkiseutua, joilla keskuskaupunki ja sen kehyskunnat muodostavat toiminnallisesti ja rakenteellisesti yhtenäisen kaupunkiseudun. Nämä ovat Joensuun, Jyväskylän, Kuopion, Lahden, Oulun, Tampereen ja Turun kaupunkiseudut. Näillä suurilla keskuksilla on yhteensä 28 kehyskuntaa, joista kukin on kiinteä osa omaa kaupunkiseutuaan. Nämä kehyskunnat ovat myös organisoituneet valtakunnalliseksi yhteistyöverkostoksi, kehyskuntaverkostoksi. Kehyskuntaverkosto on syntynyt kuntien aloitteesta ja tarpeesta, yhteisistä intresseistä ja ominaisuuksista.  

Mutta palataanpa noihin hallitusohjelmassa mainittuihin keskisuuriin maakuntakeskusten kaupunkiseutuihin. Mistä muodostuvat Porin, Kouvolan, Hämeenlinnan, Seinäjoen, Mikkelin, Kokkolan ja Kajaanin kaupunkiseudut? Äkkiseltään on vaikea nimetä noiden keskusten (useampia) kehyskuntia, jotka olisivat toiminnallisesti ja rakenteellisesti kiinteä osa keskuskaupunkiaan ja muodostaisivat näin yhtenäisen kaupunkiseudun.

Tämä saivarteluni todistaa sen, että kattavan ja loogisen kaupunkityypittelyn laatiminen on hankalaa joskus jopa asiantuntijalle. Piru piilee kuitenkin usein yksityiskohdissa ja siksi saivarteluakin tarvitaan. Tärkeää kuitenkin on, että hallitusohjelmassa on huomioitu kaupunkiseutunäkökulma, sillä on selvää, ettei kasvua ja kehitystä voida rajata vain keskuskaupunkeihin. Myös kehyskunnat vahdittavat kaupunkiseutujen kasvua. Erilaisin kansallisin politiikkatoimin voidaan joko tukea ja helpottaa kaupunkiseutujen yhteistyötä tai tehdä siitä entistä haastavampaa.

 

Erityisasiantuntija, kehyskuntaverkoston koordinaattori, Jaana Halonen, Kuntaliitto

Jaana Halonen

 

Kirjoittaja
Tehdään yhdessä

Blogissa kehyskuntien päättäjät kirjoittavat ajankohtaisista teemoista.

Kehyskuntaverkosto on 28 kunnan muodostama yhteistyöareena, joka pyrkii kirkastamaan kehyskuntien roolia ja merkitystä. Verkoston puheenjohtajana toimii Hollolan kunnanhallituksen pj. Kristiina Hämäläinen ja verkoston työvaliokunnan puheenjohtajana kaupunginjohtaja Oskari Auvinen Kangasalta.

Kehyskuntaverkostossa mukana olevat kunnat:
Joensuun kehyskunnat:
Kontiolahti ja Liperi
Jyväskylän kehyskunnat: Laukaa, Muurame
Kuopion kehyskunnat: Leppävirta, Siilinjärvi
Lahden kehyskunnat: Asikkala, Heinola, Hollola, Orimattila
Oulun kehyskunnat: Ii, Kempele, Liminka, Muhos, Tyrnävä
Tampereen kehyskunnat: Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Vesilahti, Ylöjärvi
Turun kehyskunnat: Aura, Kaarina, Lieto, Naantali, Raisio, Rusko

Lisää uusi kommentti

Puhdas teksti

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.