Blogi, projektipäällikkö Elisa Kettunen, 12.12.2019

Onko maallamme malttia digitalisoitua?

Julkisen hallinnon digillä menee kovaa. Hallitusohjelma toisensa jälkeen nostaa yhteiskunnan digitalisoinnin yhdeksi tärkeimmistä keinoista ratkaista niin tuottavuushaaste kuin työvoimapulakin - tietenkin asiakaslähtöisesti. Näitä ja kaikkia muita haasteita meitä auttaa ratkomaan tietenkin tekoäly, joka ottaa selvää siitäkin datasta, jota ihminen ei ehdi tai kykene inhimillisillä voimillaan analysoimaan.  

Olemme eettisiä, esimerkillisiä, eurooppalaisia edelläkävijöitä ja keksineet ensimmäisten joukossa myös tietopolitiikan. Tuore tiedonhallintalaki tuo ryhtiä tärkeimmän kansallisen varantomme, tiedon hallintaan. Mittarit vilkkuvat vihreää ja suurimmat kaupungit pärjäävät erinomaisesti kansainvälisissä vertailuissa. Kaikki siis hyvin, jatketaan samaan malliin? 

Kuntanäkökulmasta tilanne ei silti näytä ruusuiselta. Kuntien talous on historiallisen huono, digitalisaatioon kannustetaan peruspalveluiden valtionosuuksista leikatuilla rahoilla ja aiemman digikehittämisen laskua maksetaan kunnissa kipeästi muun muassa tulorekisterin ja verokorttiuudistuksen osalta. Suomi.fi palvelutkaan eivät kiitosta kunnilta saa, ja käyttöönoton tuki ei kohtaa kuntien tarpeita.  

Digitalisointi edellyttää investointeja, mutta niin osaamista kuin muitakaan resursseja siihen on vaikea löytää. Mitä sitten pitäisi tehdä, jotta kunnat digitalisoisivat palveluitaan ja toimintaansa nykyistä enemmän ja mitä asioita pitäisi ratkaista kansallisella tasolla yhteisesti? Tärkeintä on, että digitaalisen yhteiskunnan kivijalka olisi eheä ja kunnossa.   

Digitaalisen Suomen perusta on lainsäädännössä, perusrekistereissä ja rahoituksessa  

Suomessa on pitkä historia yhteisiin kansallisiin rekistereihin eli perusrekistereihin. Perusrekistereitä ovat mm. väestötietojärjestelmä (VTJ), yritys- ja yhteisötietojärjestelmä (YTJ) ja kaupparekisteri sekä kiinteistötietojärjestelmä. Perusrekistereiden keskeisestä roolista huolimatta, niiden kehittämisestä ei kukaan juuri puhuta - mieluummin puhutaan tekoälystä tai ketteristä menetelmistä.  

Vastaavatko perusrekisterit tänä päivänä tekniseltä alustaltaan ja tiedoiltaan nykyaikaisen digitaalisen yhteiskunnan tarpeita? Mitkä ovat 2020-luvun Suomen tarpeet perusrekistereille? Entä mitä voivat olla 2060-luvun tarpeet? Kuinka käyttäjälähtöistä tietojen päivittäminen ja ylläpito perusrekistereihin on esimerkiksi kunnalle? Miksi ylläpidetään rinnakkaisrekistereitä?  

Esimerkiksi osoitetiedon rapautuminen on suuri ongelma, kun paikkatiedon merkitys kasvaa.  

Kuntien kannalta tärkeä asia on sähköinen arkistointi, joka on ollut vuodesta toiseen aloittamista vaille valmis. Valtion tulisi sekä määrätä pysyvästi säilytettävästä tiedosta, myös tarjota sähköisen pysyvä säilyttämisen ratkaisut - etenkin kun pysyvää säilyttämistä velvoitetaan yhä useammin digitaalisella alustalla syntyneiden tietojen osalta. Tätä haastetta ei voi ratkaista  yksin kuntien voimin. 

Digitalisaation myötä lainsäädännön toimeenpanoon tulee kiinnittää enemmän huomiota. Lainsäädännön ei pitäisi asiakaslähtöisyyden nimissä siirtää työtä asiakkailta viranomaisille, vaan aidosti tehostaa työtä molemmin puolin.  

Kunnat ovat velvoitettuja käyttämään Suomi.fi tukipalveluita, mutta siitä huolimatta niiden käyttöaste ei taida tyydyttää sen paremmin ministeriöitä, VRK:ta kuin veronmaksajaa. On syytä käydä läpi asiakaspalaute: miksi niiden käyttöönotto on niin vaikeaa kunnille ja mikseivät kansalaiset suurin joukoin vaadi hallinnolta näiden mahtavien palveluiden laajempaa käyttöönottoa? Palveluiden muuttaminen kunnille maksulliseksi ei tule korjaamaan tilannetta, mutta vie kuntien niukkia resursseja pois olennaisesta.  

Digitaalisten vaikutusten arviointi käyttöön - yhteistyöllä?  

Kaikki lainsäädäntö on tänä päivänä digitalisaatiota. Kaikissa lainsäädäntöhankkeissa olisi nykyisin hyvä tehdä vaikutusten arvioinnin osana digitaalisten vaikutusten arviointi. Siihen tulisi kuulua arvio tuesta, jota sen toimeenpano kunnille tarkoittaa myös digitalisoinnin näkökulmasta: millaista kehittämistä toimeenpanoon liittyy, millaista vastuuta ja osaamista toimeenpano edellyttää? Jälkitoimenpiteiden resursointi on oltava tämän arvioinnin mukaista.  

Arviointia ei pitäisi tehdä yksin ministeriöiden tai virastojen näkökulmasta, vaan yhdessä kuntien ja muiden sidosryhmien kanssa. Ja kun arviointi on tehty, voisimme yhdessä miettiä toimeenpanoa, sen riittävää resursointia ja sen edellyttämää tukea?  

Ensimmäinen askel voisi olla pohtia Oikeusasiamiehen huomautusta siitä, että lainsäädäntö ei ole ajan tasalla automaattisen päätöksenteon osalta. Melkoinen este digitalisoitumiselle niin kunnissa kuin valtiollakin. Voisiko asiaan ottaa esille heti jo työn alla olevan Kuntalain päivityksessä? 

Linkkejä:

Kirjoittaja

Elisa Kettunen on tietoyhteiskunta ja digiasioihin erikoistunut kehityspäällikkö Kuntaliitossa.

Elisa Kettunen Twitterissä: @elisakettunen