Sote-uudistuksen on vastattava sekä pienten kuntien että suurten kaupunkien palveluhaasteisiin

Moni on pannut merkille, että sote-uudistuksen kaaduttua syntyi vaikutelma, ettei suurissa kaupungeissa oltu asiasta kovin pahoillaan. Tämä ei ole yllättävää, sillä sosiaali- ja terveyspalveluiden resurssien ja ohjauksen siirtäminen pois kaupungeilta olisi toteutuessaan aiheuttanut merkittäviä ongelmia.

Kritiikki on ymmärrettävää, sillä väestöennusteiden perusteella näyttää siltä, että Suomen tulevaisuus ratkaistaan kaupungeissa. Nyt onkin korkea aika kääntää valmistelun suuntaa. Jatkossa on keskityttävä hallinnon sijaan kuntalaisten palveluiden parantamiseen eri typpisissä kunnissa. Käytännössä tämä tarkoittaa uudistuksen rajaamista sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä etenemistä kuntapohjaisesti.

Väestön keskittyminen ja kuntien eriytymiskehityksen kiihtyminen edellyttävät joustavuutta ja mahdollisuutta tehdä ratkaisuja kuntien omista lähtökohdista ja kunkin alueen tarpeista lähtien sen sijaan, että eri kokoiset kunnat yritetään ahtaa samaan muottiin. Suuret kaupungit ja pienet kunnat tarvitsevat erilaisia ratkaisuja.

Kun tuleva valmistelu rajataan sosiaali- ja terveyspalveluihin, on tarkasteltava vielä uudelleen kahlitsevaksi osoittautunutta ajatusta täydellisestä sote-integraatiosta. Erityisesti sosiaalipuolella palvelujen järjestämisen siirto pois kuntatasolta aiheuttaisi ongelmia varsinkin suurille kaupungeille.

Eräissä puheenvuoroissa on myös väläytetty kunnalle oikeutta tuottaa palveluja ylemmän palveluita järjestävän tason alihankkijana. Pelkkä palvelujen tuottajana toimiminen ei luo tavoiteltua joustavuutta, vaan siihen tarvitaan oikeus järjestämisvastuuseen ja palveluihin tarkoitettujen resurssien kohdentamiseen.

Suuret kaupungit ovat ehdottaneet, että sosiaali- ja terveyspalveluja tulee uudistaa asukkaiden tarpeista lähtien kuntapohjaisesti, hallitusti ja vaiheittain sekä alueelliset lähtökohdat huomioon ottaen. Kuntayhtymämalliin perustuva kehittäminen mahdollistaa joustavuuden ja huomioi sekä pienten kuntien tarpeen löytää riittävä väestöpohja palveluiden järjestämiseen että suurteen kaupunkien halun vastata itse omista palveluistaan.  Tarvittaessa kuntayhtymälle voidaan antaa sen ydintehtävän eli terveydenhuollon lisäksi tehtäväksi vastata sen pienten jäsenkuntien sosiaalitoimen palveluista. Lisäksi kuntayhtymämalliin on mahdollista rakentaa ylläpitäjämallin mukainen rahoitusratkaisu, jonka avulla voidaan huomioida pienten kuntien riskit.  

Pienemmissä kunnissa sosiaaliset ongelmat ovat ripottautuneita sinne tänne perheiden ja yksilöiden ongelmiksi, kaupungeissa ne ovat selvästi alueellisia. Esimerkkejä tästä ovat mm. pitkäaikaistyöttömyyteen, maahanmuuttajien kotouttamiseen, nuorison ja perheiden ongelmiin sekä päihdeongelmiin liittyvät kysymykset. Kaupungeissa näihin ongelmiin liittyy tyypillisesti niin sanottu aluevaikutus. Ongelmat keskittyvät alueellisesti, mikä on omiaan luomaan uusia ongelmia ja pahentamaan tilannetta ennestään.

Koska palvelutarpeet ovat merkittävästi erilaisia pienissä kunnissa ja suurissa kaupungeissa, niiden palvelutuotannon tavatkin ovat usein jo eriytyneet. Kaupungeilla on jatkossakin oltava mahdollisuus omiin räätälöityihin palveluratkaisuihin, joiden avulla ongelmien alueelliseen keskittymiseen pystytään puuttumaan ja niiden muodostuminen ylisukupolvisiksi estämään tehokkaasti.

Seuraavalta hallitukselta odotetaan uudistusta, jonka valmisteleussa otetaan paremmin huomioon alueelliset erot ja eri kokoisten kuntien haasteet ja potentiaali. Kuntakentälle tulee antaa suunnannäyttäjän rooli jatkovalmistelussa. Sekä vähäväkisten alueiden että suurten kaupunkien palveluhaasteisiin on vastattava yhtä hyvin.

 

Kirjoittaja
Kauko Aronen

Kauko Aronen on Kuntaliiton kaupunkitutkimuspäällikkö.