Jere Penttilä 21.2.2019

Yliopistokaupunkiseudut menestyvät yhteistyöllä

Kunnat kehittyvät entistä voimakkaammin eri suuntiin. Yliopistokaupungit ja niiden aivan välittömässä läheisyydessä olevat kehyskunnat kasvavat. Kasvua tapahtuu väestön määrässä, työpaikkojen määrässä, verotuloissa ja investoinneissa. Tätä yliopistokaupunkiseutujen menestystä näillä mittareilla mitaten uhmaa hivenen vain muutama Lapin matkailua hyvin hyödyntävä kunta.

Polarisaatio ei ole hiljentynyt, päinvastoin. Muutos on kiihtynyt ja kiihtyy koko ajan. Vaikka mielellään asian näkisi toisin, ei ole näkyvissä mitään sellaista tekijää, joka kääntäisi kehityksen.

Yliopistokaupungit ja niiden kehyskunnat eroavat myös keskenään. Kaupunkiseuduiltaan suurimmat ovat tässäkin vahvoilla. Mitä enemmän työpaikkoja, korkeakoulutusta sekä monipuolisia, mielenkiintoisia tapahtumia ja elämyksiä alueella on, sitä paremmin ne pystyvät houkuttelemaan alueelle uusia yrityksiä ja asukkaita.

Kyse on nimenomaan kaupunkiseudulla asuvien ja alueen työpaikkojen määrästä. Kuntaliitosta ei nähdä enää yksioikoisena ratkaisuna kehittämisen ja edunvalvonnan ongelmiin. Yritys tai kuntalainen ei mieti kuntarajoja vaan alueen vetovoimaa laajemmin. Yritykset menestyvät, kun on asiakkaita ja koulutettua työvoimaa ja asukkaat viihtyvät, kun on työtä ja sirkushuveja.

Hyvää kuntayhteistyötä mutta myös rehellistä ja toisiaan sparraavaa kilpailua tekevät keskuskaupunkiseudut menestyvät. Keskuskaupungin menestys on elintärkeää kehyskunnalle ja täsmälleen päinvastoin. Monilla kaupunkiseuduilla tämä on onneksi jo huomattu. Yhteistyöhalun pitää olla luontaista ja luottamukseen perustuvaa. Organisaatiolähtöinen ajattelutapa ei enää toimi, koska yhteistyötä tekevät aina ihmiset.

Muuttoliikkeen lisäksi syntyvyys ratkaisee alueen kehityksen. Suomessa oli vuonna 2018 ennakkotietojen mukaan vain 61 kuntaa, joissa syntyi enemmän lapsia kuin ihmisiä kuoli. Yliopistokaupunkien ja lähikuntien lisäksi tässä tilastossa on muutamia Pohjanmaan kuntia, joissa syntyvyys on perinteisesti ollut suurta.

Mitä näistä edellä mainituista ja kaikille tiedossa olevista faktoista tulisi ajatella? Ensinnäkin, kyse on valtavasta muutoksesta, joka tulee tapahtumaan palvelujen järjestämisessä ja tuottamisessa. Otan esimerkkejä Pohjois-Karjalasta.

Pohjois-Karjalassa syntyi enää 1216 lasta vuonna 2018. Vielä muutama vuosi sitten luku oli noin 1500. Joensuussa syntyy maakunnan lapsista yli puolet ja vain kahdessa kunnassa (Kontiolahti 150 ja Liperi 112) syntyy yli 100 lasta vuodessa. Muissa, pinta-alaltaan Suomen mittakaavassa isoissa Pohjois-Karjalan kunnissa, syntyi kuudesta 55:een lasta vuodessa.

Kun lasten määrä vähenee, se vaikeuttaa laadukkaiden neuvola- ja varhaiskasvatuspalveluiden sekä perus- ja toisen asteen opetuksen järjestämistä. Kyse on siitä, miten ylipäätään voi saada osaavaa ja koulutettua työvoimaa alueille. Palveluja yhdistellään ja välimatkat pitenevät. Tämä vaatii niin valtakunnan kuin paikallistason politiikalta uudistumis- ja päätöksentekokykyä.

Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut tuhannen synnyttäjän alarajan ehdoksi synnytystoiminnalle. Tällä kehityksellä tuo alaraja saatetaan Pohjois-Karjalassakin kohdata nopeammin kuin on ennustettu. Kun lasten ja nuorten määrä vähenee, vähenee myös tulevien synnyttäjien määrä. Seuraavaksi mietitään, miten laajan palvelun keskussairaala alueella voi olla ja miten palvelut rahoitetaan.

Kaikissa edellä mainituissa asioissa on kyse faktoista, ei mielipiteistä. Kyse ei ole myöskään siitä, onko kaikki tämä kehitys hyvästä vai pahasta. On perin vähän asioita, joilla kuntien polarisoitumista voidaan estää. Voimme yrittää sitä hidastaa, mutta vain niin, että yliopistokaupunkien keskinäinen kehitys tasaantuisi. Yliopistokaupunkiseutujen ulkopuolella myös kehityksen hidastamisen hidastaminen on hankalaa.

Kaupunkiseudun näkökulmasta yhteistyön tarve on erityinen ja yhteistyöhalun pitää ohjata virka- ja luottamushenkilöiden toimintaa. Ilman oma-aloitteista kaupunkiseutusuunnittelua eli maankäytön, liikenteen, asumisen ja palveluiden yhteistyötä yliopistokaupunkiseutukin hukkaa menestyspotentiaaliaan.

 

Jere Penttilä, Kontiolahden kunnanjohtaja

Jere Penttilä

 

 

 

Kirjoittaja
Tehdään yhdessä

Blogissa kehyskuntien päättäjät kirjoittavat ajankohtaisista teemoista.

Kehyskuntaverkosto on 28 kunnan muodostama yhteistyöareena, joka pyrkii kirkastamaan kehyskuntien roolia ja merkitystä. Verkoston puheenjohtajana toimii Hollolan kunnanhallituksen pj. Kristiina Hämäläinen ja verkoston työvaliokunnan puheenjohtajana kaupunginjohtaja Oskari Auvinen Kangasalta.

Kehyskuntaverkostossa mukana olevat kunnat:
Joensuun kehyskunnat:
Kontiolahti ja Liperi
Jyväskylän kehyskunnat: Laukaa, Muurame
Kuopion kehyskunnat: Leppävirta, Siilinjärvi
Lahden kehyskunnat: Asikkala, Heinola, Hollola, Orimattila
Oulun kehyskunnat: Ii, Kempele, Liminka, Muhos, Tyrnävä
Tampereen kehyskunnat: Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Vesilahti, Ylöjärvi
Turun kehyskunnat: Aura, Kaarina, Lieto, Naantali, Raisio, Rusko

Lisää uusi kommentti

Puhdas teksti

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.