Lausunnot

Lausunnot ovat Kuntaliiton kannanottoja viranomaisten lausuntopyyntöihin. Kunnille annettuja lausuntoja emme julkaise verkossa.

Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua valtioneuvoston U 312020 vp koskevasta kirjelmästä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi oikeudenmukaisen siirtymän mekanismin mukaisesta julkisen sektorin lainajärjestelystä. Komissio esittää lainajärjestelyä -

Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua Tulorekisteriyksikön kehittämissuunnitelmasta vuosille 2021-2024. Tulorekisteri-palvelu ja Suomi.fi-palveluväylän rooli Vastaako Tulorekisteriyksikkö toimintamallista Palveluväylän osalta? Vai kuvaako Digi- ja väestötietovirasto (DVV) Palveluväylän

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki väliaikaisesta epidemiakorvauksesta. Lailla tuettaisiin yhteiskunnassa taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevia henkilöitä ja perheitä tilanteessa, jossa covid-19-epidemiasta johtuvat rajoitustoimet ovat aiheuttaneet ylimääräisiä kustannuksia. Tuen

Yleistä Koirien tunnistusmerkintä ja rekisteröinti on säädetty pakolliseksi suurim-massa osassa EU-jäsenvaltioista. Velvoitteella pyritään vähentämään löytö-eläinten määrää, sekä ennaltaehkäisemään raivotaudin leviämistä ja laitonta eläinten tuontia. Suomessa koirien tunnistusmerkintä ja

Palkkatuen uudistamista on valmisteltu työllisyyden edistämisen ministerityöryhmän alatyöryhmässä Palkkatuki ja etuudet. Uudistamista koskeva esitys oli tarkoitus antaa eduskunnalle siten, että uudistus olisi tullut voimaan vuoden 2021 alussa. Koronavirusepidemia on kuitenkin viivästyttänyt

Kuolemasta ilmoittaminen, kuoleman toteaminen ja kuolleen hautaaminen Tällä lakiesityksellä toteutetaan perustuslakivaliokunnan vaatimus, että kuoleman toteamisesta säädetään lailla. Esityksen mukaan kuolemantapauksesta olisi ilmoitettava vainajaa hoitaneelle lääkärille tai terveydenhuollon

Yleistä Hallituksen esitys koskee elintarvikelain kokonaisuudistusta, johon on liitetty terveydensuojelulain valvontamaksujen laajamittainen uudistaminen. Tavoitteena on kattaa viranomaisvalvonnan kulut kattavammin toimijoilta perittävillä maksuilla. Lisäksi on tarkoituksena edistää kuntien

Yleistä Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa annettua lakia. Esityksen tarkoituksena on, että ennen pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman mukaisen sosiaali- ja terveydenhuollon